Siirry pääsisältöön

puhutaan rahasta


Vai puhutaanko me oikeastaan sittenkään rahasta vaan jostakin ihan muusta. Parikin bloggaajaa (Satu ja Hanne), on kirjoittanut parisuhteen ja perheen rahankäytöstä, toinen heistä oli ulkosuomalainen toinen taas ei. Miten se sitten liittyy tähän asiaan? No, ainakin niin että täällä maailmalla tuntuu olevan tavallisempaa että perheen kaikki rahat ovat yhteisiä, ettei ole sellaista sun ja mun palkka, tai sun ja mun tili dialogia lainkaan. Monelle ulkomaille muuttavalle ensimmäinen kriisi tulee puuttuvasta tilipussista, siitä että tavan jolla katsotaan perheen taloutta täytyy muuttua toisen puolison taloudellisen itsenäisyyden päättyessä ainakin vähäksi aikaa.

Onko se sitten uhka vai mahdollisuus? Koska itse olen nainen, katson tätä aihetta tänään naisnäkökulmasta, vaikka myös miehiä on koti-isinä ja sitten on niitäkin perheitä joissa on kaksi isää tai kaksi äitiä, mutta lähestyn aihetta tänään siitä miten itse asiasta ajattelen. Noin kylmiltään veikkaisin että aika moni nainen maailmalla pitää vähintäänkin normaalina sitä että mies tuo talouteen rahat ja vaimo hoitaa kotona paitsi lapset ja ehkä kodinkin, niin niitä kaikenlaisia juoksevia asioita joita arki täällä maailmalla on täynnä. Oma perheeni on tässä asiassa enneminkin poikkeus kuin sääntö, onhan meillä tulojenkin puolesta kaksi aika tasapuolista aikuista perheessä.

Jäin lähinnä miettimään sitä miten moni suomalainen kokee tasa-arvoksi sen että kumpikin osapuoli panostaa yhtä paljon, lasketaan se yhtä paljon sitten puhtaana rahana tai prosenttiosuutena. Minun mielestäni tämä on kaukana tasa-arvoisuudesta, paitsi siinä tilanteessa jossa perheen tulot ovat samankokoiset. Useimmissa perheissä todellisuus lienee se että toinen puolisoista tienaa enemmän kuin toinen.

Huhujen mukaan – no okei kyselytutkimusten (HS ja MeNaiset) – osassa perheissä eletään tilanteessa jossa toisella puolisoista on varaa lomailuun ja ravintolaillallisiin, toisen istuessa kotona hernekeiton kanssa. Miten tällaista ratkaisua voidaan edes kutsua parisuhteeksi? Blogien kommenttiosiot kertovat tarinaa siitä miten töissäkäyvä puoliso hyvittää kotonaolijalle prosenttiosuuden tulonmenetyksestä, bonareista ja jopa eläkekertymästä, tasa-arvon nimissä. Minä luen ja mietin että miten jotkut jaksaa.



Suo siellä, vetelä täällä. Jos rahat jyvitetään niin mitä muuta kuuluu tähän samaan kategoriaan? Kumpi maksaa jos toinen haluaa syödä kalliimpaa voileipäleikkelettä tai tykkää paremmasta juustosta? Kumpi maksaa ne kalliimmat talvirenkaat tai kurahaalarit? Entä jos toinen haluaa lomalle Thaimaaseen ja toinen Afrikkaan? Miten nämä jaetaan? Entä jos Jussi syö aina isomman osan jauhelihakastikkeesta?



Meidän osavaltio on siitä kummallinen paikka, että lain edessä aviopuolisoiden rahat ovat yhteisiä. Vain ennen avioliittoa olemassa olleet varat voivat olla erillisiä, mutta esimerkiksi avioliiton aikana saatu perintö on yhteinen ellei parilla ole avioehtoa. Tästä johtuu se ettei täällä meillä voi esimerkiksi ostaa asuntoa ilman puolison lupaa.

Omassa perheessä rahat tai sen puute ovat olleet yhteisiä aina. Ne olivat yhteisiä silloin kun minä olin töissä ja Fredde koulussa. Ne olivat yhteisiä silloin kun Fredde oli töissä ja minä viikkasin pyyhkeitä kuntosalilla vapaaehtoisena ja silloin kun olin kotona kolmen lapsen kanssa. Ne olivat yhteisiä myös sinä vuonna kun leijonanosa meidän perheen tuloista meni terveydenhuoltoon ja mun yrityksen perustamiskuluihin. Ne ovat yhtä yhteisiä tänä päivänä koska se on parisuhteen tasa-arvoa. Mitä jos kerron teille että minä ostin Freddelle auton ja Fredde osti mulle kissan? Taloudellista tasa-arvoa tässä ei ole, mutta ilo on meille kummallekin yhteinen. 



Tässä kohdassa joku vetää aina esiin avioerokortin. Äiti opetti ettei miehen pidä koskaan saada päättää saanko minä ostaa sukkahousut. Onneksi en käytä sukkiksia, mutta vaikka käyttäisinkin en kysyis Freddeltä vaan ostaisin ne meistä tykkään. Aina voi asiat mennä pieleen. Aina voi rakkaus loppua, talo palaa, firma mennä konkurssiin tai tulla kuolema. Pahinta peläten ei kuitenkaan voi elää elämäänsä. En minäkään herää jokaisena aamuna onko tänään se päivä kun tulee maanjäristys tai tulivuorenpurkaus. Entä jos kaikki meneekin ihan hyvin? Entä jos maanjäristystä ei tulekaan ja rakkauskin jatkuu kunnes tulee vanhuus? Niinkin voi käydä.

Ymmärrän että itselliselle suomalaiselle tämä voi olla vaikea ajatus, mutta pitäkää nyt hyvät ihmiset huolta siitä että sen sijaan että molemmat maksavat yhtäpaljon, kumpikin perheessä saa saman. Se on oikeesti ihan ainoa reilu tapa jakaa ne massit jos ne kerran täytyy jakaa sun ja mun rahoihin.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...