ihminen vs. luonto 0-1

Kaksi päivää myöhemmin tämäkin tie suljettiin veden noustua turhan korkeaksi autoille. 

Mä olen kasvanut Helsingin kantakaupungissa ja viettänyt osan viikonlopuistani, kesistäni ja lomistani joko Sipoon saaristossa tai Vihdissä. Lapsuudessa luonnonmullistukseksi kelpasi ukkossade, mummin mökillä meni joskus kesäukkosella sähköt, mutta siinä se sitten olikin. Villieläimet asuivat Korkeasaaressa, mitä nyt Sipoossa tuli pariin otteeseen törmättyä hirveen. Yleensä kuitenkin eläimistöksi riitti koirien ja kissojen lisäksi siilit, rusakot ja kaupunkiketut. Oli aika ennen internetiä ja Helsingin Sanomista saattoi lukea maanjäristyksistä ja hurrikaaneista, jossakin kaukana sellaisiakin oli.

Monen kotimatka monimutkaistui.

Moni on mulle kommentoinut ettei ole tullut ajatelleeksi miten paljon Yhdysvalloissa on luontoa, eipä siitä kai paljoa puhutakaan, että maan pinta-alasta yli kolmannes on metsää, enkä silloin joskus tänne muuttaessa osannut itsekään ajatella että täällä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolassa, miljoonakaupungin laidalla elämä olisi avioliitto luonnon kanssa. Ruuhkien, väkivallan ja varkauksien kanssa kylläkin... niistä kolmesta todeksi osoittautui vain ensimmäinen, esimerkiksi työläppärini nukkuu useimmiten yönsä ulkosalla, auton takapenkillä – joo, pitäis muistaa ottaa se sisään.

Reilu maili meiltä tie sortui maanvyörymän takia ja on nyt tarkkailussa. 

Tammikuun lumisateet jotka pysäyttivät kaiken muutamaksi päiväksi muuttuivat vesisateeksi ja sen jälkeen on satanut vettä. Vettä aamulla, päivällä, illalla ja yöllä. Tuulta, vesisadetta, vesisadetta ja tuulta ja aika usein pelkkää vesisadetta. Vesisadetta laaksoissa ja kukkuloilla, vesisadetta myös vuorilla. Vesisade on ollut kaikken huulilla koska sitä on vain niin paljon. Joo, täällä sataa talvisin vettä, mutta tämä sade on ollut jotakin aivan muuta.

Se että laaksossa olevat pari siltaa suljettiin oli vielä ihan tavallista, ainahan siellä tulvii talvella, mutta siinä vaiheessa kun maanvyörymistä tuli arkipäivää alkoi vähän hirvittää. Liikenteestä tuli ruuhkaisan sijaan katastrofaalista kun sadattuhannet ihmiset tunkivat niille muutamalle pääväylälle ja sitten niitäkin alettiin sulkea koska vettä nyt oli vaan niilläkin ihan liikaa. Torstai-iltana tuli ilmoitus että koulu alkaa kaksi tuntia myöhässä tulvien takia. Tättis tokaisi että puolet opettajista oli puuttunut kun ei ne olleet päässeet töihin. Kivenheiton päässä on pikkukaupunki johon kuljetaan tällä hetkellä veneellä ja helikopterilla.

Lumi sulki koulut ja pakotti monet pysymään kotosalla. 

Vasta täällä asuessa olen oppinut miten armoton on luonnon voima, miten tuuli kaataa isoja puita kuin tulitikkuja, lunta tulee kerralla niin paljon ettei kukaan enää pääse mihinkään ja että vesisadekin voi lopulta olla uhka. Omassa ryhmässään on sitten ne isommat uhat, maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset. Pieniä järistyksiä on päivittäin, sen verran isompia että ne tuntee muutaman kerran vuodessa, mutta sitä isoa odotellaan. Edellinen isompi tulivuorenpurkaus oli kasarilla, mutta onhan meillä tuo oma aikapommi, rakas Reiska jonka ryppyilyä odotellaan ja vuori on jatkuvan tarkkailun alaisena.

Ihana, kaunis ja rakas Reiska. Mt Rainier. Komeilee maailman vaarallisimpien tulivuorien listalla. 

Ihminen on pieni luonnon edessä. Sen minä olen oppinut täällä asuessa. Siilit ja kaupunkiketut ovat vaihtuneet karhuihin, kojootteihin ja ilveksiin. Hirven sijaan ikkunasta katselee sisälle peura ja pihan kukkaset syö villikani.

Täällä eletään yhteiseloa luonnon kanssa, ja on ihan tavallista että välitunti peruutetaan koulussa, ei siksi että pelätään väkivaltaista ampujaa, vaan koska koulun kompostia kaivelee karhuperhe tai puuma on ajanut saalistaan pihan poikki. Villi Pohjola katsos.