kärsivällinen ja lempeä

Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, tahdotko ottaa aviopuolisoksesi..., olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti? Tahdon.

 

Sateisena sunnuntaiaamuna ärisen jotakin heikosti ymmärrettävää heräämässä olevalle Freddelle ennen kuin luikin kylmään alakertaan villasukissani keittämään kahvia. Käännän uunin esilämmitykselle lykätäkseni aamiaisleivän sinne, lasken kissa kainalossa koiran ulkoiluttamaan itsensä ja äyskin pojille jotakin tiskikoneen tyhjentämisestä. Laitan leivän uuniin, nakkaan kahvin suodatinpaperin biojätteeseen ja ruokin kissan ja koiran. Vetäydyn yläkertaan tekemään töitä ja heräämään kahvisammiollisen avulla. Fredde kulkee ohitseni alakertaan, kuiskaa mitä kuuluu. Naurahdan ja sanon että lähdetään kun leipä tulee uunista.

Aamuisin yhtä sosiaalinen kuin tämä meillä aamulla vieraillut tyyppi. 

 

Reilua tuntia myöhemmin me ollaan ystävien talolla tyhjentämässä postilaatikkoa. Ystävät itse on lähteneet viikonlopuksi tuulettumaan rannikolle. Edellisiltainen ukkosmyrsky on jättänyt jälkensä ja autotallin kattoon nojaa raskas puuoksa, piha on täynnä tuulen riepottelemia käpyjä, havuja ja pienempiä oksia. Kepeässä vesisateessa me vedetään yhteisvoimin painava oksa autotallin katolta ja ryhdytään siivoamaan pihaa. Katto on onneksi ehjä. Ensin ihan käsivoimin pahimmat, sen jälkeen Fredde kaivaa autotallista lehtipuhaltimen, minä luudan ja me siivotaan hiljaisuuden vallitessa. Tekstaan ystäville kuvia Fredden ajaessa.

 

On meidän 23:n hääpäivän aamu ja rakkautta on siivota jonkun muun pihaa vesisateessa lasten odottaessa autossa. Me pysähdytään Starbucksissa ja käydään hakemassa lisää kahvia, kippistetään lasten kanssa hääpäivän kunniaksi.

Joskus voisin lähteä Arizonaan niin kuin tämä mies uhkaili. 

 

Paljon se on kestänyt ja nähnyt, se meidän rakkaus. 

 

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

 

Rakkaus on kyllä monesti käyttäytynyt sopimattomasti. Se on huutanut ja kiroillut, ollut vihainen ja turhautunut. Se on ollut ilkeäkin ja varmasti hetkittäin myös etsinyt omaa etuaan. Mutta se ei ole koskaan katkeroitunut tai muistellut kärsimäänsä pahaa, vaikka varmasti olisi löytynyt syitä kumpaankin. Monesti se on pysynyt elossa tahdon voimalla.

 

Rakkaus on ollut kärsivällinen ja lempeä. Se on nähnyt paljon hyvää ja kaunista. Se on katsonut kuinka me, tahattomasti lapseton aviopari lopulta vietettiin esikoisemme ristiäisiä tasan kaksitoista vuotta sitten. Rakkaus on kulkenut läpi lapsen menettämisen surun ja kaksosten syntymän pelonsekaisen riemun. Aina tähän päivään, hetkeen kun aikuisuus on jo syntymää lähempänä.

2008 kesäkuu oli kylmä ja sateinen. 

 

Rakkaus vei meidät maailmalle. Se teki meistä tiimin joka on selvinnyt yhdestä jos toisesta, nyt viimeisimpänä pandemian, mellakat ja tappaja-ampiaiset. Bring it on. Sillä kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus.

23 vuotta takaperin oli kesän ensimmäisiä lämpimiä päiviä.