levottomuuksiin on hyvä syy

Kasvoin rasistisessa maassa. Maassa joka oli valkoinen ja suomalainen. Kadun toisessa päässä asui Neuvostoliiton suurlähetystön työntekijöitä, ryssiä, ne oli kaikki vakoojia ja vaarallisia – lapsetkin. Venäläisten läheisyydessä oli syytä kuiskailla. Afrikassa ja Amerikassa asui neekereitä, koulukirjassa opetettiin että ne on aika laiskoja tekemään töitä. Suomessa ei sellaisia juuri ollut. Suomessa oli suomalaisia, venäläisiä vakoojia ja Neil Hardwick. Neil Hardwick oli englannista, se oli aika hauska, mielenkiintoinen. Puhui suomea vähän hassusti ja sillä oli punainen tukka, se ei tosiaankaan ollut suomalainen. Lomamatkoilla Espanjaan ja Italiaan piti olla varovainen sillä siellä oli niitä suomalaisten vaaleitten naisten perässä olevia gigoloita, ne halus vaan seksiä ja niillä oli jokainen viikko uusi nainen kainalossa. 70-luvun Suomi oli rasistinen maa ja kasvatti minustakin rasistia. Ihmiseen joka ei ollut suomalainen, ihan sama oliko se valkoinen, pilkullinen, raidallinen tai musta, oli syy suhtautua suurella epäilyksellä.

 

Ajan kuluessa kasvoin ja muutuin, niin teki myös minun Suomeni. Oudosta ja uudesta tuli vähemmän outoa ja uutta. Vähitellen minun Suomeni kansainvälistyi, niin myös minä. Tuli kiivit ja kiinalainen ruoka, kolme pientä ateriaa. 80-luvun ja 90-luvun Suomi oli edelleen valkoinen, mutta siinä oli jo pilkahduksia jostakin uudesta.

 

Viimeiset päivät ovat olleet ajatuksia herättäviä. Olin Los Angelesissa kesällä 1995, samoihin aikoihin Rodney Kingin mellakoitten kanssa. Mietittiin uskalletaanko edes matkustaa vai olisiko turvallisempaa jäädä kotiin, Suomeen. Matkustettiin kuitenkin. Rodney Kingistä puhuttiin muutama viikko ja elämä jatkoi kulkuaan, mikään ei muuttunut.

 

25-vuotta myöhemmin poliisi tukehduttaa polvellaan George Floydin Minneapolisissa ja siitä alkaa tapahtumasarja joka leviää kaikkialle maailmaan. George Floyd ei ole ensimmäinen musta Rodney Kingin jälkeen joka kokee poliisiväkivaltaa tai kuolee poliisin käsissä. Helmikuussa se oli Ahmaud Arbery, maaliskuussa Breonna Taylor. Sitä ennen loputon lista nimiä jotka poliisi pahoinpiteli, joiden kotihälytykseen ei vastattu, joiden rikosilmoitusta ei kirjattu, jotka saivat sakot ajamattomasta ylinopeudesta. Niin Ahmaud kuin Breonnakin ohitettiin uutisotsikoin ja kohtuullisen kevyellä keskustelulla huolimatta siitä että Breonna Taylor nukkui omassa asunnossaan ja hänen rikosrekisterinsä oli puhdas kun poliisi ampui hänet. Breonnan kuoleman näki poliisi. George Floydin kuolemaa todistivat kaikki sillä hetkellä kadulla olleet, ne jotka kuvasivat miehen pyyntöä ja sanoja, minä en voi hengittää.

 

Amerikkalainen rasismi on toisenlaista kuin suomalainen rasismi. Rasistisessa maassa kasvaneen suomalaisen on vaikeaa ymmärtää amerikkalaista rasismia sillä sen lähtökohdat ovat niin toisenlaiset, ne kumpuavat syvältä historiasta, eivät siitä muukalaispelosta jossa minä kasvoin. Amerikkalainen rasismi elää ja kukoistaa poliittisessa järjestelmässä, koululaitoksessa, terveydenhuollossa, poliisilaitoksessa, pankkijärjestelmässä ja asuntopolitiikassa. Se elää ja voi hyvin huolimatta systemaattisista yrityksistä kitkeä sitä. Mustat asuvat edelleen pääsääntöisesti omilla asuinalueillaan, eivät toki kaikki mutta jokaisessa kaupungissa on edelleen mustia kaupunginosia. Ihmisen ihonväri näkyy vielä tänä päivänäkin palkkatilastoissa, asuntolainan koroissa, koulutuksen tasona, jopa täällä meillä, osavaltiossa jossa ei ole samanlaista historiaa kuin eteläisisssä osavaltioissa, täällä missä ei ole samanlaista historiaa kuin itärannikolla, täällä missä rasismia ei oikeastaan ole ja on silti.

 

Ne keinot joilla amerikkalaista rasimia on yritetty kitkeä 1800-luvun loppupuolelta saakka eivät ole riittäneet. Rasismi on muuttunut julkisesta rotuerottelupolitiikasta hiljaiseksi rasismiksi, kulttuuriksi joka on monin verroin vaarallisempaa sillä se on näkymätön vihollinen siinä missä koronaviruskin. Se kiertää lakeja ja asetuksia, ja on olemassa silloinkin kun kukaan meistä ei sitä huomaa.

 

Minun kuplassani mustat elävät samalla tavalla kuin minäkin, vai elävätkö kuitenkaan? Eikö naapurissani asuva musta perhe eläkään samanlaisessa turvallisuuden tunteessa kuin me? Vaikka meidän välissä on vain kaksi taloa? Lapset käyvät samaa koulua ja vanhemmat meidän kanssa samassa ruokakaupassa.

 

Muutoksen pitää lähteä meistä kaikista, Mielenosoituksilla on merkitystä sillä toivottavasti ne polkaisevat käyntiin muutoksen myös poliittisessa järjestelmässä. Seuraavaksi on tärkeää äänestää, äänestää niin että jo kuntatasolla muutetaan tapaa toimia, täällä kun poliisipäällikkö valitaan äänestämällä, samoin se joka päättää asuntopolitiikasta. On aika valita yhdessä toisin.

 

Vaikka yksikin kuolema on liikaa, ei George Floydin kuolema ollut turha. Se herätti keskustelun jonka ei koskaan olisi pitänyt hiljentyä ja jota olisi pitänyt käydä jo pitkään. Minneapolisin poliisilaitos on nyt suurennuslasin alla ja kaupungin hallinto on ilmoittanut että koko poliisihallinto hajoitetaan ja rakennetaan alusta, ruohonjuuritasolta alkaen. Oregonissa Portlandin poliisipäällikö on eronnut tehtävästään ja monia muita tullee perässä. Toivottavasti tämä on alku aidolle rakenteelliselle muutokselle. Ei vain poliisihallinnossa vaan kaikessa muussakin. Se ei tapahdu hetkessä, mutta ehkä aika on viimeinkin kypsä.

 

On myös tärkeää muistaa että poliisi on hyvä. Valtaosa poliiseista on hyviä ja tekevät työtään suojellakseen meitä ihonväristä ja asuinalueesta riippumatta. Asia ei ole yksinkertainen eikä yksiselitteinen. Ei ole olemassa yhtä hyvää ja yhtä pahaa. Väärin on kuitenkin se ettei jokainen voi luottaa siihen että poliisi auttaa, että ensihoitaja hoitaa, lääkäri vastaanottaa ja rahoituslaitos kohtelee jokaista tasapuolisesti.

 

Valitettavana sivujuonteena tapahtumissa ovat olleet hiljaiset väkivallattomat mielenosoitukset aalleen hukuttaneet mellakat ja niihin liittyvät väkivaltaisuudet ryöstelyineen. Varakkaiden alueitten kauppakeskuksia on tuhottu ja ryöstetty tyhjiksi. Valitettavasti järjestäytyneen jengirikollisuuden toimeenpanemat tapahtumat ovat kaukana siitä viestistä mitä valtaosa mielenosoittajista kantaa ja kuljettaa. Väkivallasta on syytetty niin mellakoitsijoita, poliisia kuin myös äärioikeistoa. Tämä on johtanut ulkonaliikkumiskieltoihin ja yleiseen levottumuuteen.

 

Amerikassa on nyt vähän levotonta. Siihen on hyvä syy.

Koulun ja vanhempainyhdistyksen yhdessä järjestämä mielenosoitus on perjantaina.