Siirry pääsisältöön

ensimmäinen koulupäivä

 


Kaikkia jännittää. Edellisenä iltana unihiekka oli hukassa ja kaksi nuorta miestä tai pientä poikaa - miten sen nyt ottaa - jutusteli tovin jos toisenkin mun kanssa mun peiton alla. Yksi yhdessä kainalossa, toinen toisessa. ”Herätäthän varmasti viimeistään puolikahdeksalta?” - No en herätä, herätän kahdeksalta. Ehditte kyllä. Mennään yhdessä. ”Ne kuitenkin laittaa mut sinne teloitusalueelle...” - No, ei laita ja se on karanteenialue. Ne tietää että sulla on tic-yskä. ”Mut ainakin joudun sinne yskimisalueelle, sinne mikä on merkattu sinisellä teipillä lattiaan.” - No, et joudu sinnekään.

 

Kun lapsella on ikää 3953 päivää on 387 päivää pitkä aika, melkein kymmenen prosenttia elämästä. Sen ajan, 387 päivää, meidän kaksikko oli etäopetuksessa. Joo, oli siinä epäkesä ilman kavereita, uimarantoja ja puistoja, mutta kouluun ei ollut asiaa maaliskuun 8. ja seuraavan vuoden maaliskuun 30. välillä. Ei mikään ihme että vähän hermostutti.



 


Aamulla täytettiin kaavakkeet ja kiinnitettiin ne reppuihin. Mitattiin kuume ja testattiin maskit. Pakattiin reppuihin vielä varmuudeksi ylimääräiset maskit. Edellisenä päivänä katsottiin yhdessä kaikki ne videot joilla kerrottiin miten koulussa toimitaan. Tättis oli vakavana. Vähän ehkä kateellinenkin mutta enimmäkseen kai huolissaan.


Koululla piti olla heti yhdeksältä vaikka koulu alkaisi vasta 9.20. Onneksi oli aurinkoista ja loistava sää ekan koulupäivän ikuistamiseen. Saatoin jannut ekalle tarkastuspisteelle, sille missä katsottiin ne kaavakkeet ja mitattiin taas kuume. Kuljin poikien rinnalla aidan toisella puolen ja törmäsin reksiin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlantuntua, poppi soi ja kaikki tanssi - lapset ei tanssineet, lapset oli kalpeina ja hermostuneina. Reksi avasi mulle portin ja kehoitti menemään mukaan. Esittäydyin uusille välituntivalvojille ja koulunkäyntiavustajille: ”Hei vaan, sain luvan reksiltä, olen Ollipollin ja Kentsun äiti ja vanhempainyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja.”



 


Muutamaa tuntia myöhemmin olen kuistilla vastassa kaksikkoa. Niillä on kuulemma ollut maailman paras koulupäivä. Luokalla on kahdeksan oppilasta ja kaikki nyt on vaan ihan huikeeta!

 

Huhtikuun 19. jos koronavirus suo, on Tättiksen aika palata kouluun. Samalla viikolla jannujen kaksi aamupäivää vaihtuu neljäksi melkein kokonaiseksi koulupäiväksi. Tartuntalukuja seurataan eikä vähiten meillä. Miten käy koulun, toivottavasti koulunkäynti jatkuu käyttäjäpalautteen ollessa äärimmäisen positiivista.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...