Siirry pääsisältöön

Milloin viimeksi?

Tämä haaste on kiertänyt jo hyvä aikaan ja siitä on olemassa parikin eri versiota. Tässä kuitenkin mun vastaukset näihin melkein 50. kysymykseen. Näihin oli mukavaa vastailla vaikka muutama aamuhetkihän tässä ehti vierähtämään ja palasin kysymyksiin useampana päivänä. 



Karjuit. Eilen korotin ääntä vaikka lupasin taas kerran itselleni etten huuda, saati sitten karju. Ennen lomaa karjuin päivittäin.

Ajoit autoa. Tänään. Eilen, toissapäivänä, huomenna.  Ajan autoa käytännössä päivittäin ja sanoisinkin että kysy vaan kuinka paljon. Fysioterapeutti pyörittelee silmiään mun viimeaikojen tuhat kilsaa viikossa tahdille.

Halasit ei-perheenjäsentä ajattelematta,onko se turvallista. Halasin tänään mutta mietin olikohan se nyt ihan ookoo. En muista, joskus alkuvuodesta 2020 kai. Senkin muistan kun törmäsin helmikuussa 2020 poikien kummitätiin kaupan pihalla ja päätimme että on parempi olla halaamatta. Maailma on puolessatoistavuodessa muuttunut ihan valtavasti. 

Urheilit. Lomalla tuli “urheiltua” päivittäin. Mullehan kelpaa urheilusuoritukseski kävelylenkki, sähköpyöräily ja suppailu. Ja urheilenhan mä kahdesti viikossa fysioterapiassa ja ainakin periaatteessa teen saman jumpan päivittäin myös kotona. Niin että mähän olen aivan valtavan aktiivinen.

Olit pelokas. Mulla on paha tapa pohtia mitä kaikkea kamalaa saattaa tapahtua lähiperheelle, mutta oikeasti säikähdin kun Martta reilu viikko sitten sai hyvänlaatuisen asentohuimauksen eikä yhtäkkiä pysynytkään pystyssä.

Itkit. Eilen terapiassa.

Söit vaan herkkuja lounaaksi. En muista. Tai ainakaan en tunnusta. 

Sheivasit. Tänään. 



Olit kateellinen jollekin toiselle. Jos olen ihan tosi rehellinen niin olin kateellinen ja vähän ärsyynnyinkin salaa kun kotiäiti ystävä kailotti somessa että jos työ ei tunnu lomailulta niin ammatinvalinta on väärä. Ja kyllä, itse monta vuotta kotiäitinä olleena tiedän ettei sekään ole mitään ruusuillatanssimista, eikä kotiäitiys tosiaankaan sopinut mulle.

Olet sijoittanut rahaa osakkeisiin tai rahastoon. En koskaan. Fredde hoitaa tän mun puolesta.

Olit yksin kotona yön? Ennen Tättiksen syntymää ja silloin kun Fredde vielä matkusti, siis syyskuussa 2007.

Sait olla yksin. Lasketaanko yksin autossa? Entä yksin ennen kuin kukaan herää aamulla? Jos ei niin ehkä tammikuussa 2020.

Nauroit niin, että meinasi tulla pissat housuun. Eilen. Paasasin Freddelle autossa jostakin suomeksi Kentsun ollessa takamatkustajana. No suomenkielen ”faktat” kuulostaa 11-vuotiaan englanninkielisen pojan korvissa vähän toiselta. ”Mom, why did you say fuck that!” - Ei kun faktat. ”MOM!!!! Fuck twat, that’s even worse!!!!” (twat = pillu) Mutta tällaiselle kaksoset kantaneelle keski-ikäiselle ne pissat tulee housuun aika helposti, eikä edes kauheesti tartte naurattaa.



Valvonut aamulla kello neljään? Neljältä herätään, ei mennä nukkumaan. Oikeesti herään useimpina aamuina puolikuuden pintaan.

Olet bailannut aamuun saakka. Tää meneekin jo tosi vaikeeksi - ehkä en koskaan.  

Teit jotain, mitä et ikinä uskonut tekeväsi. Ryhdyin vanhempainyhdistysaktiiviksi keväällä 2018. Mä olin aina ajatellut että ne on sellaisia nurkkakuntaisia ja ahdasmielisiä tyyppejä. T. Se äiti joka on nyt Vanhempainyhdistyksen Koulupiiritason Hallituksen Jäsen.

Rukoilit. Tänään aamulla. Se on osa mun aamuriittiä meditointeineen ja kynttilöineen. 

Kävit Alkossa. Siis ihan oikeassa Alkossa, toukokuussa 2011. Joskus tulee käytyä alkoholin erikoisliikkeessä mutta meillähän saa ihan tavallisesta ruokakaupasta niin oluet, viinit kuin väkevätkin.  

Kävit ulkomailla. Kanadassa kesällä 2019.

Kävit järvessä uimassa. Viime viikolla lomaillessa lähellä Idahon rajaa.




Söit ulkona ravintolassa. No ulkona, ulkona hyvinkin. Kesäkuussa ystävien kanssa. Sisällä ravintolassa, noh joskus 2019.

Maistoit itsellesi uutta ruokaa. Meillä on aika laaja-alainen ruokavalio ja syödään ruokaa kaikkialta maailmasta, olisko ollut friteeratut suolakurkut 2016.

Kiroilit. Varmasti useampaan kertaan ihan tänään. Olen ihan varmasti ollut merimies edellisessä elämässä.

Olit humalassa/kännissä. 16-vuotiaana eli vuonna -87.

Leikkasit kynnet. Aamulla koiran kynnet, eilen omat.

Turhauduit. Liikenteessä tänään. Ekaks yks tyyppi yritti vaihtaa kaistaa päälle ja vähän myöhemmin sellainen kolmesataavuotias papparainen tuli vastaan mun kaistalla.

Juoksit cooperin testin. En koskaan. Uinut olen sen joskus lukiossa.

Nukuit yön yli. Onneksi useimmiten nykyään. Oli olemassa aika kun sellaista luksusta ei osunut eteen vuosiin.  

Mietit omia arvojasi. Eilen siellä terapeutilla. On itsestäänselvää että perhe on tärkeämpää kuin mikään muu ja silti tuo työperhana yrittää tunkea väliin.



Teit hutiostoksen. Hutiostoksia tulee tehtyä enemmän lapsille kuin itselle. Tai ostinhan mä meille ne merileväsipsit jotka oli ihan karseen suolaisia eikä kukaan niitä syönyt.

Puhuit englantia. Puhun englantia useammin kuin suomea. Tänään palaverissa, tänään keittiömiehelle, tänään lapsille, tänään koiralle, tänään kissalle, tänään ystävälle, tänään kaupassa, tänään hississä, tänään toimistolla, tänään apteekissa, tänään puhelimessa. Suomea puhuin Freddelle.

Olit rohkea. Kun viimeinkin varasin ajan sinne terapiaan. Onhan tätä asiaa tullut vetkuteltua jokunen kuukausi.

Sanoit “minä rakastan sinua”. Monta kertaa tänään - lapsille, Freddelle, koiralle. 

Maksoit laskun. Fredde maksaa laskut. Mä saatan maksaa korkeintaan ravintolalaskun.

Lahjoitit hyväntekeväisyyteen. Jokaisesta myydystä kohteesta osa välityspalkkiosta menee hyväntekeväisyyteen. Sen lisäksi tuen lastensairaalaa, kouluja, löytöeläinkotia, LGBTQ+ nuoria ja montaa muuta.  

Koit olevasi hyvä äiti. Melkein päivittäin, vastapainoksi sille että usein koen riittämättömyyttä yrittäessäni yhdistää työn ja perheen.  Näitten teinien ja esiteinien vanhemmuus on ihanaa, monimutkaista ja usein kutkuttavan haastavaa.




Ajattelit onnistuneesi. Eilen tiukassa palaverissa jossa lopulta löydettiin yhteisymmärrys osapuolten välillä.

Ostit itsellesi jotain ihanaa. Uusia lankoja ennen lomalle lähtöä, neulon niistä olohuoneeseen torkkupeiton.

Häpesit jotain sellaista, jota joutuu oikeasti käsittelemään. En oikeastaan ymmärrä tätä kysymystä. Häpeä on tärkeä tunne joka viestii siitä että tuli tehtyä tai sanottua jotakin sellaista jonka olisi voinut olla sanomatta tai tekemättä. Mutta minkälaista häpeää joutuisi sitten isommalti käsittelemään?

Oli sun menkat. Pian kymmenen vuotta sitten.

On tullut verta nenästä. On siitä nyt muutama viikko. Mulla ja Tättiksellä on samanlaiset nenät ja nenäverenvuoto on aika arkipäiväinen juttu.

Myönsit olleesi väärässä. Myönnän herkästi olleeni väärässä ja pyydän sitä myös anteeksi.

Annoit positiivista palautetta tuotteesta/palvelusta. Tänään aamulla kahvilassa ja eilen rautakaupassa. Annan herkästi positiivista palautetta. Vuoesienmyötä sitä on muutenkin oppinut kehaisemaan tuntemattoman hametta tai kampausta tai polkupyörää.



Pyysit apua ystävältä. Olen surkea pyytämään apua ja ihan liian helposti tulee sanottua että kyllä mä/me pärjätään. Soitin kuitenkin sunnuntaina ystävälle ja kolleegalle ja kysyin neuvoa.

Pyysit anteeksi. Tänään pyysin anteeksi sähköpostissa työtiimiltä. Yritän opettaa myös lapsille että anteeksi on hyvä pyytää silloin kun tulee törttöiltyä, mutta toisaalta sellainen muuten vaan ja tavan vuoksi anteeksi pyytäminen on turhaa. Omaa olemassaoloaan ei tarvitse pyytää anteeksi, eikä sitä että on kysyttävää. Loukkaus tarjoiltuna anteeksipyynnön kanssa on silti loukkaus: ”Anteeksi mutta mun täytyy nyt kertoa sulle että sulla on tosi vino nenä.”

Suutuit puolisollesi. Aika harvoin. Useimmiten se on sellaista pientä kinailua ja ehkä kerran vuodessa tulee ihan oikeasti suututtua.

Nolasit itsesi. Vähintään päivittäin, ainakin jos lapsilta kysytään. Jotenkin musta tuntuu että täällä länsirannalla ehkä noloillaan aika vähän ja olen oppinut pois siitä että kun kaupassa liukastun banaaninkuoreen ja kaadun persauksilleni vetäen mukanani kolmetuhatta säilyketölkkiä, en ensimmäisenä katso ympärilleni ajatellen, että eihän kukaan tuttu nähnyt.

Tunsit pakahtuvasi onnesta. Illalla katsellessani meidän sänkyyn nukahtanutta iso-pientä poikaa.



Muita juttuja:


Kommentit

  1. Hei Muusa!

    Olipa inspiroiva kirjoitus! Asiat, joita käsittelet blogissasi, koskettavat, herättävät ajatuksia ja inspiroivat. Nyt on oikein pakko mennä kirjoittamaan :) Ja kiitos maininnasta! Tämän haasteen oli tosi kiva tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Ihanaa kuulla :) Sun kirjoituksia on myös aina hauskaa lukea!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...