Siirry pääsisältöön

pojatkin tanssii

 

Photo Credit, Ballerina Shop Piruetti

Lapsuudesta muistan balettitossukaupan Fredalla, sieltä ostin ensimmäiset ja viimeiset kärkitossut, ensimmäiset ja viimeiset steppikengät ja aivan liian monet balettitossut. Ballerina Shopin perustivat aikanaan tanssitaiteilija Eva Hemming miehensä Leif Wagerin kanssa, ja itsekin muistan hyvin Greta Mattsoffin joka toimi Ballerina Shopin myymälänhoitajana perustamisesta lähtien aina vuoteen 1988. Baletinopettajani Airi Säilä ei hyväksynyt tossuja mistään muualta ja sieltä ne oli siis haettava.

 

Mutta nyt ollaan kaukana Fredalta, liike on samanoloinen. Sen seiniä täyttää lattiasta kattoon kapeiden pahvisten laatikoitten rivistöt kuin Olivanderin taikasauvakaupassa, täällä tosin myydään taikasauvojen sijaan balettitossuja ja tanssikenkiä. Punaisessa samettituolissa istuu nuori nainen joka sovittaa ensimmäisiä kärkitossujaan kokeillen niitä varoen tangolla. Myyjä vastaa äidin kysymyksiin, äidin huoatessa syvään myyjän ilmoittaessa hymyillen että nämä neljännestuhannen arvoiset silkkitossut on uusittava useamman kerran vuodessa.




Minä seison kaupassa Ollipollin kanssa, Ollipolli on ostamassa tanssitossuja, Tättis ei tarvitse uusia juuri nyt, tosin sen balettitossut kuluu puhki muutamassa kuukaudessa. Ollipollin ekoilla tossuilla pärjätään varmasti hyvin ensimmäinen balettivuosi, aloittelijalla kun on piruetit vielä aika vähissä. Äidillä on rinta rottingilla, veljelläkin on. Maailma on täynnä valokuvia pienistä tanssivista tytöistä, vähemmistössä on 11-vuotiaat balettia tanssivat pojat mustissa trikoissaan ja valkoisissa paidoissaan. Myyjä kysyy tanssikoulun nimeä, jokaisella koululla kun on oma pukukoodinsa, tosin useimmiten pojat tanssivat mustissa shortseissa tai trikoissa ja valkoisessa tai mustassa yläosassa. Poikien tossut ovat miltei aina mustat. Tättiksen balettipuku on musta, sukkahousut ja tossut ihonväriset.  

 

Kahden viikon lomailun jälkeen kesän tanssikausi alkaa ensi maanantaina. Kesällä otetaan vähän rennommin ja kaksikolla on yhteensä vain kuusi tanssituntia viikossa, syksyllä niitä on taas kahdeksan, niistä viisi Tättiksellä ja kolme Ollipollilla. Kummallakin on yläkoulun liikuntavalinnaisena tanssi, joko syys- tai kevätlukukaudella - viisi tuntia viikossa.




 

Kentsu on tanssinut lähinnä siksi ettei ole keksinyt muutakaan ja kun ne kaksi muuta tanssii niin miksei hänkin, kunhan kukaan ei kerro kavereille. Kentsun maailmassa tanssi on vähän noloa. Kentsu haluaa harrastaa yläkoulussa maastojuoksua ja yleisurheilua, koululiikuntavalinnaisena on se ihan tavallinen koululiikunta, se mitä itse vihasin. Kolmas vaihtoehto on kuntosaliharjoittelu, on ihanaa että meillä on erilaisia vaihtoehtoja liikunnan suorittamiseen.

 

Minä tanssin koska paras ystäväni tanssi. Tanssin koska luokkatoverini Nina Hyvärinen tanssi ja me käytiin koko luokan voimin katsomassa hänen näytöksiään Aleksanterin teatterissa, silloisessa Oopperan Baletissa. Tanssin juuri sen verran että ehdin saamaan ensimmäiset kärkitossuni ja sen jälkeen keskityin ratsastamiseen. Omista lapsistani yksikään ei ole erityisen kiinnostunut hevosista, sen sijaan kaksi kolmesta tanssii intohimoisesti. Niin se elämä heittelee.

 

Katson poikaani balettiasussa ja mietin että tämä näky peittoaa jokaisen vaaleanpunaisessa tutussa poseeraavan pikkutytön, olen haljeta ylpeydestä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...