kiitollisuus

Maailma oli ennen toisenlainen.

Fredde katsoo olkkarissa veljensä ja faijansa kanssa kauden ekaa formulakisaa, tosin me ollaan täällä – Yhdysvaltain luoteisnurkalla, isä Espoossa ja veli Lauttasaaressa, Helsingissä. Ne juttelee, kommentoi kisan tapahtumia, buuaa ja hurraa yhdessä – videopuhelun välityksellä. Kisan jälkeen puhutaan kuulumiset, vaihdetaan näkemyksiä siitä miten maailma makaa ja jos lapset on hereillä, hekin liittyvät seuraan. Näin on ollut jo pitkään. 

Liuta lauantaisia panimovieraita meidän suosikkipanimossa.

Kiitollisuuspäiväkirjan sivulla kysytään miksi olen kiitollinen siitä, että saan elää juuri nyt, tässä ajassa? Vastausta ei tarvitse pohtia, teknologia ja tiede. Se että perhe voi sunnuntaina kokoontua yhdessä katsomaan samaa kisaa vaikka fyysinen välimatka on 7695 kilometriä. Kun me muutimme tänne oli sähköposti ja puhelin.

Seattlen kevät on herännyt hitaasti ja vasta pari viikkoa sitten kuulin sammakot ensimmäistä kertaa, ne laulavat miljoonien sammakoitten kuorossa keväisen illan hämärtyessä. Sitten palasivat Petteri Kaniini kavereineen ja heidän myötään myös Keijo Kojootti kutsuhuutoineen. Kojootit metsästävät muualla talvisin, mutta missä ovat kanit? Mihin ne menevät talveksi? Pihalla kukkivat narsissit, leikkaan niitä maljakkoon sateen vihmoessa niitä kenolleen. Tulppaaneista olen luopunut jo vuosia sitten sillä ne ovat Petterin suurta herkkua. Viimekevään karhunpennut ovat nyt nuoria aikuisia, kulkevat edelleen emonsa mukana ja ovat selkeästi äitiään pienempiä. Vaikka myöhässäkin, kevät tulee silti. 

Keväisen sunnuntain riemua ystävien pihalla

Maskipakko päättyi viikko sitten. Lukuun ottamatta yhtä reilun parinviikon jaksoa viime kesänä meillä on kuljettu maskeissa miltei kaksi vuotta, lapset käyneet koulua, aikuiset tehneet töitä, kaikki harrastaneet. Maanantaina kaikilla oli maski taskussa, neuvoin tekemään niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Iltapäivällä sain raportin koululaisten valinnoista, melkein kaikilla oli edelleen maski. Niin myös tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. Ruokakaupassa noin puolet käyttää maskia edelleen, toimistolla ehkä neljännes. Tanssitunneilla maskeja oli edelleen valtaosalla. Meidän lapsista kaksi käyttää maskia, yksi on mieluummin ilman. Eilen Tättis oli tanssitiimin treeneissä seitsemän, siis seitsemän, tuntia ja tanssi ne tunnit maski naamallaan – koska halusi. Valmentajien videoilla näkyi, että niin teki moni muukin. Itse vetäisin maskin taskusta kauppakeskuksen lauantai-illan vilinässä, muuten olen pärjännyt ilman. 

Koulun pihalla sateisena maanantaina

Toisaalla käydään keskustelua persoonapronomineista, omasta mielestä aika turhaan. Tai siis onhan sellaiset olemassa, toisin kuin suomenkielessä, mutta kukin valitkoon mitä ja miten niitä käyttää. Siitäkin voisin olla kiitollinen, että jokainen saa olla se mikä on. Miten mielettömän ihanaa ja vapauttavaa, eikä vähiten tälle uudelle, kasvavalle sukupolvelle jonka maailmassa Andrewstä tulee Amelia seitsemännen luokan kesällä, Olivia on nyt Skye ja Tättis edelleen Tättis. Englanninkielessä on sukupuolelle kaksi erillistä sanaa – gender ja sex – jälkimmäinen viittaa ihmisen fysiologiseen sukupuoleen, vaginaan ja penikseen, ensimmäinen siihen miten hän itse kokee itsensä, seksuaaliseen identiteettiin. Vaikka fysiologisia sukupuolia on vain kaksi, on seksuaalisia identiteettejä virallisestikin jo päälle 70.  

Kilpailu lähenee loppuaan ja on aika siirtyä sohvalle puhumaan elämästä, politiikasta ja keväästä, yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa. Kiitos teknologia. Kiitos hitaat sunnuntaiaamut, ja kiitos rikkoutuvat rajat ja valinnan mahdollisuus. Minun lapseni kasvavat maailmassa, joka on taas vähän parempi. 

Etänäyttö toiseen osavaltioon