Siirry pääsisältöön

sitten alkoi koulu


Ilolla ilmoitan, että selvisimme kaikki hengissä ensimmäisestä kouluviikosta. Oli hetkiä, jolloin en ollut ihan varma, ja perjantai-illan koittaessa kaatui meistä viimeinenkin vuoteeseen iltakymmeneltä. Allekirjoittanut tosin etsiytyi täkin alle jo kauan ennen yhdeksää. Kouluvuoden ensimmäinen viikko on aina ollut haastava, tänä vuonna haasteellisuuskerrointa lisäsi edellisistä vuosista koulupiirin tekniset ongelmat, kommunikaatiokatkos kouluterveydenhoitajan ja koulupiirin johdon välillä, yhden lapsen lukionaloitus ja viimeisimpänä se, että minulla oli täällä asiakkaat keskilännestä ja heidän tavoitteensa oli löytää koti kolmessa päivässä. Viikkoon on mahtunut myös maanjäristys, metsäpalojen aiheuttama tuhkasade ja heikko ilmanlaatu. Bring it on!



Koko koulunalkua edeltävän viikon kävin kirjeenvaihtoa kolmiossa lastensairaala-koulu-minä. Koulu halusi lastensairaalan täyttävän heidän kaavakkeensa lapsen lääkityksestä, lastensairaala vetosi hoitosuunnitelmaan ja osavaltion lainsäädäntöön ja äiti raapi päätään. Perjantai-aamuna näytti edelleen siltä, ettei lapsella olisi tämän lomakesopan takia mitään asiaa kouluun koulun alkaessa. Onneksi varttia vaille neljä sain lopulta vihreää valoa koulupiiriltä, ja lapsi pääsi aloittamaan koulunsa suunnitellusti. Vastaavasti sen vanhemman lapsen koululla ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa vanhemman lapsen papereihin ja siihen että lapsi kuljettaisi lääkkeitä mukanaan repussa. Kukaan ei ole edelleenkään vastannut mitenkään minun sähköpostiini ja lääkkeet ovat pysyneet lapsen repussa lääkelomakkeiden kanssa. Kuten niin moni muukin asia tässä maassa, tämäkin riippuu sitä kenelle sähköpostisi lähetät, ja miten tämä yksittäinen henkilö haluaa tulkita sääntöä. Kummallakin lapsella on kysymys migreenikohtauksen hoidosta koulupäivän aikana. 


Lasten tulevan vuoden lukujärjestysten, luokkahuoneiden ja opettajien nimien piti tulla koulupiirin sivulle oppilastietoihin perjantai-iltapäivänä kello 16. Pienten vastoinkäymisten, kyynelten ja teknisentuen avulla Tättiksen ensimmäisen lukukauden lukujärjestys saatiin näkyviin. Sen sijaan poikien lukujärjestyksiä odotettiin, ja odotettiin ja odotettiin. Viideltä tuli sähköposti, jossa pahoiteltiin teknisiä ongelmia ja ilmoitettiin että lukujärjestykset saisi vasta ensimmäisenä koulupäivänä. Pojista toinen kohautti harteitaan ja totesi että tyhmää, toinen meni ensin hiljaiseksi ja sai myöhemmin paniikkikohtauksen. Onneksi ne perhanan lukujärjestykset saatiin jokaiselle ennen koulun alkamista ensimmäisen koulupäivän aamuna, mutta viikonloppu oli kieltämättä aika pitkä, kuten odottavan aika usein on. 


Meidän lukio – high school – on periaatteessa nelivuotinen (9-12), mutta osa oppilaista siirtyy kahden vuoden jälkeen college opetukseen suorittamaan korkeakoulututkinnon perusopintoja lukio-opintojen ohella. Tättiksen tavoitteena on olla meidän lukiossa ne pakolliset kaksi vuotta ja sen jälkeen siirtyä joko collegeen tai suoraan yliopistoon. Se heijastuu myös tytön kurssitoiveissa ja ehkä siksi että lukio pullistelee saumoissaan oppilasmäärän takia, niin Tättis kuin hänen ystävänsä saivat aika tarkkaan ne aineet joita toivoivat. Nämä nuoret haluavat suorittaa pakolliset taide-aineet, liikunnan ja kieliopinnot alta pois jotta niitä varten ei sitten tarvitse enää käydä lukiossa muutamalla hassulla oppitunnilla. Koulussa on noin 2.200 oppilasta, heistä 660 aloitti lukionsa tänä syksynä. Rehtoreita koulussa on neljä, oppilaanohjaajia kahdeksan ja lisäksi dekaani. Aineopettajia koulussa on 106. Erityisopettajia koulussa on yhdeksän, psykologeja kaksi ja koulunkäyntiavustajia 17. 


Lukiolaisen koulupäivä alkaa 7.30 ja päättyy keskiviikkoa lukuun ottamatta 14.20. Keskiviikkoisin koulupäivä päättyy jo 12.30. Koulupäivän aikana on seitsemän varsinaista oppituntia ja sen lisäsi aikaa tavata opettajia, osallistua kerhotoimintaan, suorittaa rästihommia tai käydä juttelemassa vaikka oppilaanohjaajan kanssa. Lukiota käydään kurssimuotoisena ja jokaisen lukujärjestys on omanlaisensa palapeli. Tättiksen lukujärjestys näyttää tältä:

  • P1 Maailmanhistoria – laaja kurssi
  • P2 Algebra 2 – käytännössä lukion 3. vuoden kurssi
  • P3 Liikunta ja terveystieto
  • P4 Biologia – laaja kurssi
  • P5 Englanti – laaja kurssi
  • P6 Espanja 2 
  • P7 Graafinen suunnittelu

Tämän vuoden jälkeen Tättis on suorittanut pakolliset kieliopinnot, pakollisen terveystiedon ja mukavan osan taide- ja ammattiaineopinnoistaan. Seuraavana kouluvuotena on mahdollista jatkaa AP-kursseilla tiedeaineissa, englannissa ja historiassa. Matematiikassa voi jatkaa joko tavallisella, laajalla matematiikalla tai AP matematiikalla. 


Pojat palasivat yläkoulun keskimmäiselle – seitsemännelle – luokalle. Myös yläkoulu käydään kurssimuotoisena ja kuten lukiossakin kurssit jakautuvat neljään kvartaaliin. Englantia, yhteiskuntatieteitä, tiedeaineita ja matematiikkaa opiskellaan kuitenkin koko lukuvuosi. 

Poikien lukujärjestykset näyttivät tältä:

  • P1 Fitness (yksi kolmesta liikunta vaihtoehdosta)
  • P2 Tiedeaineet
  • P3 Terveystieto
  • P4 Matematiikka
  • P5 Englanti
  • P6 Yhteiskuntatieteet

  • P1 Tiedeaineet
  • P2 Koodaus (valinnainen)
  • P3 Matematiikka
  • P4 Keramiikka (valinnainen)
  • P5 Englanti
  • P6 Yhteiskuntatieteet

Poikien ainoa yhteinen opettaja on tällä hetkellä tiedeaineiden opettaja. Keväällä jälkimmäisellä jannulla on edessä pakollinen liikunta-aine ja terveystieto. Koulupäivä alkaa 8.25 ja päättyy keskiviikkoa lukuun ottamatta 14.55. Keskiviikkoisin koulupäivä päättyy 1.35. Kuuden oppitunnin lisäksi koulupäivän aikana on neljästi viikossa myös flex ja se on tarkoitettu samoin kuin lukiolaisilla rästihommien tekemiseen, kerhotoimintaan tai esimerkiksi puheterapiaan. Monessa muussa koulussa terapia-aika on pois valinnaisaineista. 

Yläkoulussa on vajaat 900 oppilasta, kaksi rehtoria, kaksi oppilaanohjaajaa ja dekaani. Aineopettajia koululla on 34 ja lisäksi neljä erityisopettajaa, psykologi ja yhdeksän koulunkäyntiavustajaa. 


Meidän lasten koulut ovat niitä niin sanottuja hyviä kouluja, hyvissä koulupiireissä. Se heijastuu valinnaisaineitten määrään, opetuksen tasoon ja oppilaiden koulumenestykseen. Näistä nuorista vain kourallinen ei jatka seuraavassa kouluasteessa. On alueita joilla koulunkäynti näyttää varsin erilaiselta, lukioita joista valmistuu ajallaan kolmannes oppilaista kun meillä valmistujia on 95%. Meillä lukion voimakas akateeminen painotus näkyy toki myös käänteisesti, nuorten stressinä, ahdistuneisuushäiriöinä ja loppuunpalamisena. 


Kommentit

  1. Kiitos, tosi mielenkiintoinen juttu! Enemmänkin olis kiva kuulla tosta koulumaailmasta siellä. Miksi tavallisia lääkkeitä ei saa olla mukana ilman lomakkeita lääkäreiltä? Mukavaa syksyä perheellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Kirjoitan varmasti enemmänkin. Ne lääkkeet, no koska täällä on aina ne vastuukysymykset. Mitä jos lapsi ottaakin liikaa lääkkeitä tai antaa vaikka kaverille? Entä jos hän saa allergisen reaktion lääkkeestä... siksi. Onhan se joo aika hölmöä että buranaan tarvitaan lääkäriltä paperi.

      Poista
  2. Mielestäni Suomessa ei lapsilla voi olla lääkkeitä mukana. Ne säilytetään terveydenhoitajan (tai vastaavan henkilön) luona ja annetaan lapselle tarvittaessa. Lääkärin lausunto piti olla sen henkilön tiedossa, mutta ei tarvinnut olla mukana. Näin oli ainakin Tallinnan Suomalaisessa koulussa, jossa on kaikkiaan 58 oppilasta.

    Maltalla on isommissa kouluissa ainakin pari terveydenhoitaja. Täällä meille ei koskaan tullut eteen sitä tilannetta, että reseptilääkkeet pitäisi olla mukana. Reseptittömiä saa terveydenhoitajalta pyydettäessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole mitään aavistusta siitä miten Suomessa toimitaan. Täällä ne paperit pitää olla kouluterveydenhoitajalla kirjoissa ja kansissa vastuukysymysten takia.

      Poista
  3. Suomessa ei koskaan ole kukaan kysynyt lääkkeistä mitään kouluissa, 3 lasta ja kokemusta nyt useammasta koulusta. Edes vakavista allergiakohtaukseen tarvittavista lääkkeistä ei kyselty, kouluterkka ei tiennyt mikä on epipen…

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän