Siirry pääsisältöön

trust me I drive a school bus

Koulubussi, tuo tv-sarjoista ja elokuvista tuttu sympaattinen teiden valtias, joka pysäyttää liikenteen aamuisin ja taas uudestaan iltapäivällä. Jonka perässä autoilijat kiroilevat ja salaa toivovat, että bussi on vielä kääntymässä johonkin naapurustoon, pois päätieltä hidastelemasta. 

Yhdysvalloissa 26 miljoonaa lasta kulkee päivittäin koulumatkansa vajaalla puolella miljoonalla koulubussilla. Koulubussi kuuluu useimman perheen elämään, ainakin jossakin välissä. Säännöt siitä kuka kuljetuksen saa vaihtelee osavaltiosta toiseen. Meillä koulukyydin saavat ne alakoululaiset, joiden koulumatka ylittää mailin (1.6km), tai ei ole riittävän turvallinen kävely- tai pyöräilymatkaksi. Yläkoululaisilla ja lukiolaisilla etäisyys kasvaa kahteen mailiin (3.2km). 

Meidän perheellä on ihania muistoja lasten ensimmäisten kouluvuosien kuljettajista, ja sitten yksi vähemmän mairitteleva muisto alakoulusta. Valtaosin kokemukset ovat kuitenkin olleet hyviä ja lasten kuljettajilla on ollut tärkeä rooli lasten koulunkäynnissä. 

Koulubussikuljettajista on tällä hetkellä huutava pula. Huutava pula on tosin myös kaupan kassoista, ravintolatyöntekijöistä, lääkäreistä, sairaanhoitajista, koulunkäyntiavustajista ja monesta muusta. Yksi syy bussikuskipulaan on haastavat työajat, sillä harva haluaa osa-aikatyön, jossa töissä ollaan aamukuudesta, puoleen kymmeneen ja sitten taas iltapäiväkahdesta puoleen viiteen. Väliin jää kohtuullisen ankeat nelisen tuntia jollekin muulle. 

Parkkipaikalla on kylmää ja pimeää. Kello lähenee aamuseitsemää, ilmassa leijuu käynnistyvien dieselmoottoreiden pakokaasujen tuoksu ja ympärillä vilkkuu bussien aamuiset valotestit. Pimeys on täynnä välkkyvää oranssia, punaista ja kirkasta valoa. Tööt, tööt… tööt, tööt. Kuljettajat testaavat ajoneuvojaan, ilmajarruista kuuluu pihahduksia ja jarrupolkimen vingahduksia. Mieleen nousevat lapsuuden muistikuvat rautatieaseman bussitorista kylmänä pakkasaamuna. Sataa tihuttaa vettä. Päällä on talvihaalarit, villainen aluspaita, fleece, toppatakki ja sadetakki. Paksun pipon villa kutittaa otsaa. Silti on kylmä. Luettelen moottorin osia, vesipumppu on tukevasti kiinnitetty, siinä ei näy vuotoja ja se toimii hihnavetoisesti. Laturi on myös hihnavetoinen, se on tukevasti kiinnitetty ja toimii moitteettomasti. Laturin letkut… ”Letkut?!!!” - Ei kun siis johdot. Käyn läpi moottorin osat tuulilasinpesunesteestä ja öljytikusta ohjauksen rakenteisiin ja kiinnitykseen. Matka jatkuu valojen kautta heijastimiin, hätäuloskäynteihin ja vetoakselin kiinnitykseen. Tiimipari kulkee vierellä ja pysäyttää välillä, jos jotakin unohtuu; ”Haluatko lisätä vielä jotakin?” Aamusta toiseen me kaksi seisomme siellä pimeällä parkkipaikalla ja kierrämme bussia vuorotellen, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Nauramme, itkemme, kiukuttelemme ja kannustamme toisiamme. 

Kun bussit kotiutuvat aamun ajosta, on meidän vuoro harjoitella. Peruutamme kartioista koottua esterataa, harjoittelemme kaupunkiajoa, maantieajoa, koulubussipysähtymistä, rautatienylitystä. Kouluttaja ohjaa ja viikkojen kuluessa siirtyy lähinnä heittämään herjaa ja juttelemaan mukavia ”lepovuorolaisen” kanssa. Muistelemme yhdessä sitä ekaa ajokertaa, kun vedettiin liikenneympyrässä kieli keskellä suuta, suuri ajoneuvo ei enää pelota. 

Tuntuu että harjoittelu on kestänyt ikuisuuden. Todellisuudessa olen harjoitellut 25 päivää sinä aamuna, kun ajan hiljaisuuden vallitessa keltaisen bussin numero 85 bussikokeeseen. Aamu on taas kylmä. Onneksi ei sada. Jännittää ihan kamalasti. Tässä kokeessa ei riitä, että se menee ihan hyvin. Moni virheistä pysäyttää kokeen siihen paikkaan. Tällainen virhe on esimerkiksi takapyörän osuminen katukiveyksen reunaan. Mietin että onko tänään se päivä kun ekaa kertaa vetäisen risteyksessä tai liikenneympyrässä kiveyksen kautta. 

Viime torstaina suoritin linja-autoajokortin taito- ja ajokokeen. Suomessa bussikortti on D-kortti, täällä se on se vastaava kortti mutta koulubussikuljettajalla siihen vielä koulubussiliite ja ilmajarruliite. Sympaattinen keltainen bussi painaa reilut 13 000 kg, on 12 metriä pitkä ja sulkee sisäänsä 77 matkustajaa.  Meidän koulupiirin isoimmat bussit vetävät 90 koululaista, silläkin saan ajaa. Niin, saan siis ajaa mitä tahansa linja-autoksi luokiteltavaa ajoneuvoa oli se koulubussi tai ei. 

Tuliko musta nyt sitten koulubussikuski? Joo ja ei. Päätoimisesti olen edelleen välittäjä ja tiiminvetäjä, mutta siinä sivussa pitää vähän huolehtia siitä että laspet pääsee kouluun. 






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...