Siirry pääsisältöön

maanjäristys

VAROITUS: Kirjoitus sisältää kuvia jotka saattavat järkyttää herkkää lukijaa.

Kello on 7.15 lauantaiaamuna. Kymmenen minuuttia aikaisin on tapahtunut maanjäristys, jonka keskus on 25 kilometriä meidän kotikaupungista ja sen magnitudiksi on ilmoitettu 7,9 Richterin asteikolla. Vaikka paikallinen infrastruktuuri on rakennettu maanjäristyksiä silmälläpitäen ovat tuhot silti mittavia ja loukkaantuneita on paljon. Pelastuslaitos on kiireinen ja apuun kutsutaan myös paikallinen CERT (Community Emergency Response Team). Olemme komentokeskuksessa ja valmistaudumme pelastustoimenpiteisiin koulupiirin varastorakennuksessa jossa on joukko työntekijöitä. 



Onneksi tilanne ei ole todellinen vaan kysymyksessä on maanjäristyksen simulaatioharjoitus. CERT harjoittelee yhdessä pelastuslaitoksen kanssa maanjäristyssimulaatioissa useamman kerran vuodessa, jotta tosipaikan tullen meillä olisi valmiudet pelastaa mahdollisimman monta ihmishenkeä. Tänään harjoittelemassa on Redmond High Schoolin oppilaista koostuva CERT tiimi ja siksi minäkin olen paikalla, yhden nuoren vanhempana ja vapaaehtoisena uhrina.



Ihan oikeastikin on lauantaiaamu ja kello on jotakin vähän jälkeen seitsemän. Paikalla on palolaitoksen tyypit, kaupungin pelastuspalveluiden johtaja, useamman kaupungin CERT tiimien vetäjät, aikuiset vapaaehtoiset ja nämä vapaaehtoiset nuoret. Tunnelma on leppoisa ja kun harjoittelevat tiimit on siirretty toiseen tilaan omaan briiffaukseen meille vapaaehtoisille aletaan jakamaan vammoja. Huoneessa meitä on reilut parikymmentä, eri ikäistä naista ja miestä. Muistutetaan että meikkaajille pitää sanoa jos ei pärjää veren ja suolenpätkien kanssa. Samoin jos on allerginen liimoille, lateksille tai meikille. Se joka nostaa ensimmäisenä käden saa tarjolla olevan vamman. Ensin kysellään vapaaehtoisia ”vihreitä”, ei ympäristövaikuttajia vaan niitä joilla ei oikeastaan ole vammoja lieviä ruhjeita lukuun ottamatta, mutta joiden tehtävä on häiritä pelastustyöntekijöitä koska tämä ryhmä on usein äänekäs ja peloissaan. Kukaan ei nosta kättä. Siirrytään siis jakamaan rooleja toisesta päästä. Sähköisku menee heti kaupaksi. 



Nostan kättä, kun tarjolla on punaiseen kategoriaan kuuluva lävistysvamma. Ammatti meikkaaja kiinnittää metallitangon kummallekin puolelle torsoa, meikkaa mukavan kalvakan sokin ja lisää mukaan verta. Käteen ojennetaan vielä erikseen verilätäkkö. Olen valmis ja siirryn odottamaan jatko-ohjeita. Joku kommentoi että olen aivan liian hyväntuulinen vammoihini nähden.



Meidät vapaaehtoiset sijoitetaan eripuolelle varastotilaa. Mun paikka on hyllyjen välissä, pahvilaatikoitten takana, laverilla jossa on pyörät. Olen aika hyvin piilossa nopealta ohikulkijalta. Ympärille sirotellaan metalliromua ja saan viimeiset ohjeet siitä miten mun roolissa näytellään. Kun kaikki ovat paikoillaan ilmoitetaan harjoituksen alkavan. Nojaan varstohyllyyn ja vaikerran äänekkäästi. Jostakin kuuluu huutoa, toisaalta itkua. Joku ryskyttää oveen. Tunnelma on yllättävän aito. 



Ensimmäinen ryhmä pelastajia saapuu paikalle. Anelen heitä tulemaan lähemmäksi ja auttamaan. Yritän repiä metallitankoa irti kyljestäni. Ryhmä rauhoittelee ja jättää minut hyllyjen väliin sillä heidän tehtävänä on paikallistaa uhrit ja laittaa meidät kartalle. Tämä ryhmä ei avusta vaan etsii uhrit ja heihin mahdollisesti liittyvät vaarat. Jos tämä ryhmä olisi toiminut oikein, ei sähköisku olisi tappanut viittä avustustyöntekijää, jotka epähuomiossa astuivat vesilätäkköön jossa kuollut makasi sähköjohtoineen. 

Kun seuraavat pelastajat ilmestyvät hyllyväliin saan asiaankuuluvasti punaisen nauhan käsivarteeni ja heidän lähdettyään napsautan kellon ajastimen käyntiin. Sitä ennen toki vaadin heitä jäämään ja auttamaan. Yritän taas kiskoa metallitankoa irti. Minut kuitenkin jätetään taas sijoilleni tiimin siirtyessä eteenpäin. Minuuttien lipuessa eteenpäin siirryn makuuasentoon ja kolkutan metallisella ovenkahvalla varastohyllyä. Muuten olen hiljaa. Seuraavaksi harjoitusta valvovat palomiehet kurkkaavat hyllyväliin. Oot vissiin ollut täällä jo aika kauan? Katson kelloa ja vastaan että joo, taisin kyllä jo kuolla, kun edellisestä tiimistä on mennyt kolme varttia, mutta jatketaan nyt kuitenkin harjoituksen nimissä. Vanhempi palomiehistä kertoo omasta, ihan oikeasta lävistysvammastaan vuosien takaa. Kun askeleet lähestyvät palomiehet siirtyvät sivummalle ja minä palaan makuulle. 



”Ihan karsee! Ällöö! Onkse kuollu? Ei voi olla, nää kaikki vaan kuolee…” Pelastajaharjoittelija koskettaa mua olkapäähän ja vaikerran hiljaa. ”Eiku se on sokissa! Se pitää siirtää, mut miten sen saa täältä pois? Eiku tässä on pyörät, tulkaa auttaan! Tohon tankoon pitäis kai laittaa jotain et se pysyy paikallaan. En mä osaa, viedään se vaan näin.” Yritän olla hymyilemättä. Kukkahattutäti mussa haluaisi muistuttaa teinejä että kuuloaisti on se joka menee viimeisenä ja usein tajuttomatkin ihmiset kuulevat. Jatkan kuitenkin roolissani. Hirvittävällä ähellyksellä ja kiroillen mut saadaan siirrettyä lääkintäalueelle. CERTin vetäjän neuvovat vähän aina välillä, mutta eivät puutu tilanteeseen. Lääkintäalueella mua on vastassa oma lapsi. ”Onks teillä nimeä? Entä ootteko katsoneet vammat?” olen ylpeä lapsestani joka tuntuu tapittavan tiukasti tulokkaita. ”Ei me tiedetä, se ei vastaa, se on kai sokissa ja sillä on toi tanko.” Kuulen seuraavan äänen, joka sanoo että eka ambulanssi on saatu paikalle ja kaksi pitää siirtää kuljetukseen. Joku ehdottaa et mut vois viedä saman tien sinne, että ne pääsee musta eroon. Valinta on toki ihan oikea, sanamuoto olis voinut olla parempi. Keski-ikäinen lävistetty muija ja tajuton päävamma lähetetään kuljetukseen. Matkalla kuljetukseen ryhmä onnistuu pyöräyttämään mut pois laverilta jolla edelleen makaan. Putki osuu maahan ja kuolen. Traagista. Tajuton päävamma saadaan hoitoon ja hän selviää. Harjoituksen aikana kuolleita kertyy kymmenen. Kuusi heistä on avustustyöntekijöitä jotka kuolivat sähköiskuun tai jälkijäristyksessä. 


Kuva: Redmond CERT

Seuraavat kaksi tuntia käydään läpi harjoitusta. Jokainen ammattilaisista muistuttaa että harjoittelun pääasiallinen tarkoitus on oppia ja tehdä virheitä, jotta tositilanteessa osattaisiin toimia paremmin. Ekakertalaiset on pärjänneet hyvin. Eniten petrattavaa taisi olla kommunikaatiossa, niin siinä miten tieto kulki ryhmien välillä kuin siinä miten ja mitä meille uhreille puhuttiin. Oma lapsi sanoo että vihreät hoiti hommansa hyvin häiriköimällä ja panikoimalla. Kaikista rasittavin oli ”reportteri” joka ilmestyi aina milloin minnekin ottamaan valokuvia. Vaikeinta oli olla avustamatta ensin niitä jotka osasivat sitä vielä äänekkäästi vaatia. 



Harva tietää että meidän osavaltio on maanjäristysaluetta. Itseasiassa niin harva, että moni alueelle muuttanut on vähän järkyttynytkin kun asia otetaan puheeksi kodin hankkimisen yhteydessä. Yhtäkkiä ei puhutakaan pelkästään vesisateen aiheuttamista tulvista ja maanvyörymistä ja tulvista, vaan maanjäristyksistä, tsunameista ja tulivuorenpurkauksista. Tosiasiassa täällä on aika rauhallista. Tai siis kuluneen kuukauden aikana meillä on ollut reilut 200 maanjäristystä, useimmat niistä niin heikkoja että ne huomataan vain mittauslaitteilla. Me olemme kiitollisia näistä pienistä järistyksistä sillä se kertoo siitä että mannerlaatat ovat jatkuvassa liikkeessä. Pelkästään suur-Seattlen alueella on toistakymmentä siirrosvyöhykettä joita seurataan. 


Osavaltion viisi aktiivista tulivuorta tulevat monelle myös yllätyksenä, samoin se että maan vaarallisimpien tulivuorten listalla kahdenkymmenen kärjessä on neljä näistä viidestä, sijoilla 2, 3, 14 ja 15. Koko maailman mittakaavassakin päästään viidennelle sijalle. 

Siksi meillä harjoitellaan. Meillä harjoitellaan koska jokainen tietää ettei tosipaikan tullen pelastuslaitos riitä yhtään mihinkään jo ihan senkin takia että maanvyörymät ja kaatuneet puut estävät avun pääsemisen paikalle. On siis tärkeää että jokaisessa yhteisössä on ihmisiä jotka tietävät miten ohjata pelastustoimintaa kunnes pelastuslaitos pääsee paikalle. Ihan harjoittelemattakin meidän kodissa on aina ollut kengät sängyn alla, useampi jauhesammutin, vedenpuhdistustabletteja, varavettä, säilykkeitä ja avaruushuopia niitten veiviradioitten ja taskulamppujen lisäksi.  On helpompaa olla ajattelematta miten noihin tarvikkeisiin pääsee käsiksi sitten kun kaikki on kaaoksessa ja talo palasina, kun ei meillä kuitenkaan ole koko aikaa kannossa kaikkea tarpeellista. Tapaamispaikka on kuitenkin sovittuna hätätilannetta varten. 




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän