Siirry pääsisältöön

ihana, ihana kesä

Ja sitten tuli kesä. Kun Suomi juhlii jo Juhannusta on täällä vuoden viimeinen koulupäivä ja minä seison yläkoulun ruokalassa jakamassa keksejä yläkoulusta lukioon lähteville nuorille. Tai siis, minä mitään jaa, vaan yritän siellä kaksimetristen nuortenmiesten keskellä piipittää jotakin jonosta ja järjestyksestä, mutta todelliseen arvovaltaan vaadittaisiin reilut kolmekymmentä senttiä lisäpituutta. Jumppasalin oven edustalla Tättis suorittaa samaa keksiharjoitusta, kohteena nuoremmat yläkoululaiset ja huomattavan paljon paremmin toimivalla lukiolaisen auktoriteetilla. 

Kevät on mennyt yhdessä hujauksessa ja viimeiset kaksi viikkoa ovat täyttyneet näistä kouluvuoden päättymistä enteilevistä tapahtumista. Vanhempainyhdistysaktivistina olen löytänyt itseni jakamasta niin ruusuja, palkintoja kuin keksejäkin. Olen istunut tanssinäytöksissä ja kesämatkapalavereissa ja tänään huokaisen helpotuksesta kun tiedän ettei maanantaina tarvitse ajaa ketään kouluun vaan saan ihan rauhassa keittää toisen kupillisen kahvia ja siirtyä työpöydän ääreen. Jossakin omissa kuvitelmissa talossa on hiljaista, aloitan meditoimalla ja kirjoittamalla päiväkirjaa ennen kuin siirryn palavereihin. Todellisuus saattaa olla toinen. Jostakin kaukaisista muistikuvista kumpuaa mielikuva siitä että yläkerrasta kuuluu jotakin tämäntyyppistä säännöllisin väliajoin; Onks ruokaa? Mulla on nälkä. Meillä ei ole mitään syötävää… koska meet kauppaan? Saanko mennä? Voitko viedä? Voiko ostaa? Vaihtoehtoisesti puhelimeen kilahtelee saman sävyisiä tekstareita ja muutamassa viikossa ajatus kouluvuoden mukanaan tuomasta rytmistä tuntuu taas houkuttelevalta. 


Pohjoisen Länsirannikon kesä on huumaavan kaunis ja keskikesän juhlan keskellä maailman ongelmat katoavat kaukaisuuteen nuotion rätistessä muurikkapannun alla samaan aikaan kun uima-altaalta kaikuu teinien kiljahtelut. Elämä on aika täydellistä tässä ja nyt. 

Juhannus sauna

Tänä kesänä Tättis hoitaa lomailun meidän muiden puolesta. Me aikuiset tehdään töitä koko kesä ja lomailut typistyy satunnaisiin irtiottoihin viikonloppuisin. Pojat saavat keskittyä pelaamiseen ja uimiseen sydämensä kyllyydestä isosiskon lähtiessä kymmenen päivän matkalle Italiaan koulun kanssa. Onneksi kesä on täällä kaunis, lämmin ja vehreä. Uimaan on lyhyt matka ja luontoon pääsee ihan omalta kotiovelta. 


Tiistaiaamuna neiti ajetaan lentokentälle ja hän lähtee koulumatkalle Italiaan. Oman nuoruuden risteilyretket tuntuvat aika pieneltä verrattuna tähän kansainvälisen ruuan kurssin 10-päivän opintomatkaan Roomaan ja siitä etelään. Mikä elämys näille nuorille, paitsi ihan matkana, jolle allekirjoittanutkin olisi ihan mielellään lähtenyt, niin myös itsenäistymiskokemuksena, kun suojattua amerikkalaista lähiöelämää eläneet teinit lähtevät suureen maailmaan ja hoidettavana on rahat ja passit ja matkatavarat. Äitiä täällä vähän huimaa, tyttö ei näytä olevan moksiskaan. Heikolla hetkellä muistutan itseäni, että olinhan minäkin kokonaisen kuukauden kielikurssilla Kaliforniassa. Kyllä se pärjää.  





Kommentit

  1. Tohtori Dawn lupasi auttaa minua tuomaan takaisin ex-mieheni, ja yllätyksekseni mieheni palasi 5 päivän kuluttua ja nyt elämme yhdessä rakkaudessa ja onnellisuudessa, hän auttaa myös ystäviäni, ota yhteyttä tohtori DAWNiin saadaksesi apua: WhatsApp +2349046229159
    *Jos haluat palauttaa entisen rakastajasi.
    *Jos haluat houkutella jonkun elämääsi.
    *Jos tarvitset puhdistusrituaalin.
    *Jos sinun täytyy tulla raskaaksi tai hoitaa hedelmättömyyttä.
    *Jos tarvitset onnenloitsun voittaaksesi.
    *Jos haluat palauttaa varastetun omaisuutesi.
    Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän