Siirry pääsisältöön

täällä taas

Ihan paska päivä töissä – joo, niitäkin on.  Kymmentäyliviis länttäsin kuulokkeet telineeseen ja tokaisin et mä lähden nyt kotiin kaljalle... sain vastaukseksi hyväksyvää mutinaa... Käytännössä ajoin kotiin ja painelin Martan kanssa metsään ilta-auringossa. Mä olen niin odottanut tätä, siis sitä että työpäivän jälkeen ehtii kunnon lenkille tuoksuvaan metsään.

ei kipsiä, ei kävelykipsiä


Seitsemältä aamulla me oltiin ortopedillä. Hyvin on luutunut. Kuukausi vielä liikuntakieltoa koulussa, tai siis kävellä saa, mutta ei juosta hyppiä tai pelata. Puolisen vuotta saattaa kuulemma hyvinkin ontua... Tänäkään kesänä se ei siis opi ajamaan pyörää. Mahtaako oppia koskaan. Fredden täti ei ole koskaan oppinut kyseistä taitoa.



Mennyt viikonloppu sinetöi kuukausia ilmassa olleen keskustelunaiheen. Testata vai eikö testata? Onko se vaan vähän hidas ja vielä aika pieni, vai pitääkö meidän oikeesti alkaa miettimään että onko meillä kolmaskin erityislapsi. Testataan. Töistä soitin psykologille. Se kyseli, ja mä vastailin. Lopulta se sanoi et varmaan on joo ihan hyvä ruveta katsomaan tätä vähän tarkemmin... eihän se ota, jos ei annakaan.



Se on aina jotenkin mennyt noitten kahden muun vanavedessä. Onhan se ollut vuosia puheterapiassa, toimintaterapiassa ja fysioterapiassa. Se on kääntynyt myöhään, istunut myöhään, seisonut myöhään, kävellyt myöhään, puhunut myöhään. Se änkyttää ja sitä on hoidettu puheterapiassa. Se ei edelleenkään oikein osaa juosta, vaikka yllättävän nopea se on omalla tyylillään. Se ei osaa ajaa pyörää, tai heittää palloa, se edelleen inhoaa kylpemistä, se on ollut ikionnellinen kun sen ei kipsijalkana tarvinnut kävellä, tai ylipäätään tehdä itse mitään.

Se on jotenkin ihan kamalan pieni. Mun vauva. Se joka nukkuu tukka hikisenä ja kikattaa unissaan. Se jota pitää aamulla pitää sylissä ja joka murjottaa ennen kuin se on kunnolla herännyt.

vähän tältä se tuntuu vieläkin... kuvassa ikää 1kk tai korjattua ikää 3pvää


Mä luen tota tekstiä ja mietin että moni muu olis jo aikaa sitten vääntänyt itsensä kysymysmerkiksi ja vaatinut lisää ja enemmän. Meidän yhtälössä tää on se lapsi joka on kaikista lähimpänä tavallista, se josta ollaan ajateltu et kyllä se siitä... ajan kanssa.


Ehkä ei sittenkään. 









Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää