Sitten iski flunssa – mulle. Keskiviikon sinnittelin chiliteen voimalla
töissä ja yritin olla yskimättä kauheesti puhelimessa. Torstaina kävin
hoitamassa tärkeimmät ennen kuin ajelin takaisin kotiin, nappasin Martan
kainaloon ja painelin pehkuihin. Heräsin ennen kolmea puhelimeen.
![]() |
päivälliseksi meillä oli "chicken dunmplings" |
Huomenna olis taas ortopedi, tiistaina alkaa jäbän fysioterapia ja sitä
seuraava viikko yhtä säätöä noitten kehityskeskusteluitten kanssa ja tietty siihen
lykätään vielä pari erityisopetussuunnitelmapalaveriakin. Töissä tarttis noin
periaatteessa olla maanantaista perjantaihin, puoliysistä viiteen. Menee
vaikeeks.
Tääkin viikko on ollut yhtä säätämistä. Milloin on joku helkutin
monsuunisade joka sekoittaa koko kaupungin liikenteen ja milloin kaikki nyt
vaan säätää muuten vaan. Koulukuljetuksilla ei ole tarjolla yhtään bussia
invahissillä ja Fredde on aika hajalla ajaessaan kolmikon ensin aamulla kouluun
ja sit iltapäivällä koulusta kotiin tai iltikseen.
Tiistaina lähdin duunin monsuunisateen huomioon ottaen – 7:30 – oikeesti
mun työmatkaan menee 25-35 minuuttia, ilman liikennettä 20 minuuttia... Olin
perillä kolme minuuttia myöhässä 8:30. Illalla sama harjoitus toiseen suuntaan
vei seuraavan tunnin. Ajoin tyttäreni partioon kävin apteekissa ja hain sen
partiosta. Olin kotona 19:30. Ei muuta kuin kauha käteen ja keittämään... ensin
lapsille ja sitten aikuisille. Siinä vaiheessa kun sain lautasen ja
viinilasillisen eteeni meidän prinsessalla kilahti.
Onhan tästä ollut varoitusmerkkejä ilmassa... Maanantaina se ei halunnut
mennä kouluun. Se oli väsynyt ja valitti ettei voi hyvin. Oli vielä
jumppapäiväkin ja ihan samalla tavalla kuin suomalainen koulujärjestelmä opetti
mut sangen menestyksekkäästi vihaamaan liikuntaa, opettaa amerikkalaisen
koulujärjestelmän jumppaope ihan samaa. Meidän kalliokiipeilijä irvistää
jokaisena liikuntatuntipäivän aamuna. Sit oli joululoma ja se että mä oon ollut
keskimääräistä enemmän töissä joulun jälkeen ja pientä riitaa koulukavereitten
kanssa ja...
Tiistai-iltana Fredde kantaa meidän keijukaisen yläkertaan. Toki se painaa
30 kiloa ja on miltei 135cm pitkä, ja matkalla se sylkee ja lyö ja potkii ja
puree. Mä seuraan perässä kädessä tukku lääkkeitä. Kun se ei enää raivoltaan
saa henkeä pyydän Freddeä hakemaan paperipussin. Mä pidän meidän prinsessasta
kiinni ja kuiskaan sen korvaan että kaikki järjestyy.
Hyperventilaatiokohtauksen rauhoituttua se saa otettua diapaminsa, ja mä
kuiskaan että mä laulan sille kunnes se nukahtaa. Se ottaa paperipussin
takaisin vielä muutaman kerran, lopulta rauhoittuen kyynelten kostuttamaan
uneen. Nämä on niitä hetkiä kun karvaisesti muistan olevani kahden
erityislapsen äiti. Ei kaikissa perheissä hengitellä paperipusseihin ja jaeta
kaapista pameja pahimpaan elämäntuskaan.
Keskiviikkona M jäi kotiin, se on näitten tilanteitten jälkeen niin puhki
ettei siitä ole menemään kouluun. ”M isn’t feeling well, and will be staying at
home today” Fredde nauraa että voihan sen noinkin ilmaista, koulussa ne tietää
jo kahden ja puolen vuoden kokemuksella mistä on kyse.
Niin että tammikuun alku kaikkineen on ollut niitä ”ruuhkavuosia”
karmeimmillaan. Yhtä totaalista kaaosta. Se mitä en voi olla miettimättä että
ainakin tässä täkäläisessä ruuhkassa kukaan ei pääse yhtään mihinkään, että
eikä niille ruuhkavuosille pitäis kuitenkin olla joku parempi, kuvailevampi
nimitys. Meillä kun ruuhkaa kuvailee lähinnä totaalinen pysähdys, ja tää kaaos
on kaukana pysähtyneisyydestä.
![]() |
matkalla hakemaan laumaa koulusta tänään |
Oho, ihanko oikeesti Jenkeissä annetaan diapameja lasten, esim Aspergerlasten raivarikohtauksiin. Onko se ihan normijuttu ja yleistä? Munkin erityislapset saivat lukemattomia vastaavia raivareita aikoinaan, mutta kukaan ei koskaan edes ehdottanut täällä Suomessa mitään rauhoittavia lääkkeitä. Ihan vaan pitelemällä kiinni, vaikkapa pitkäänkin, mentiin läpi ne kohtaukset ja pikku hiljaa tilanne rauhoittui.
VastaaPoistaTsemppiä teidän haasteisiin!
Mimma
En tiedä jenkeistä, mutta meillä annetaan ihan yhteistyössä lastenpsykiatrin ja lapsen oman pediatrin kanssa. Ei niitä usein tarvita, kerran tai kaksi tai kolme vuodessa mutta silloin kun tarvitaan, niin tarvitaan. Kyseessä ei myöskään ole raivari vaan totaalisesti yliäyräittensä mennyt ahdistuneisuuskohtaus, josta toipumiseen menee sen paminkin kanssa toista vuorokautta.
PoistaEi meilläkään tavallisia raivareita ja kiukkuja lääkitä :)
Hei, ihan aiheen vierestä. Törmäsin juuri juttuun, jonka mukaan USA:ssa hehkutetaan yleisesti ihan överisti Suomen koulutussysteemiä. Ootko itse törmännyt tähän siellä?
VastaaPoistahttp://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1452843832939.html
Itse rakastin koulun liikuntatunteja. Samoin mun pesue nykyään. Onneksi M:llä on kivat kiipeilytunnit ainakin.
Niin hehkutetaan :) Osin ihan aiheesta ja osin vähän aiheen vierestäkin... Täällä uskotaan että suomalaiset opettajat työskentelee luokkahuoneessa, neljä tuntia päivässä, saa samaa liksaa kuin lääkärit ja juristit, ettei lapsilla ole läksyjä eikä koulussa arvioida oppilaiden edistymistä mitenkään.
PoistaMä uskon että liikunnanopettajalla on ihan valtava vaikutus siihen millaisena koululiikunnan kokee. Mun opettaja muisti aina muistuttaa kuka oli hyvä ja kuka huono ja kaikki joukkueet valittiin kunujaolla.
M:n opettaja vastaa taas sellaista amerikkalaisen kouloun jumppamaikan stereotypiaa. Pystytukkainen äijä jolla on sellaiset seiskytluvun jumppashortsit jalassa, tennissukat polvissa ja pilli kaulassa... ja sit juostaan ja punnerretaan ja punnerretaan ja juostaan.
Mä näin tuon artikkelin. Se huvitti mua siinä mielessä, että yleensä kukaan ei edes tiedä missä Suomi on, saatika minkälainen koulutusjärjestelmä siellä on. Siinä mielessä ihan ymmärrettävää, koska eihän suomalaisetkaan juuri tunne muiden maiden systeemejä. Oma mielipiteeni on, että Suomessa tuudittaudutaan liikaa hyviin pisa tuloksiin ja omaan erinomaisuuteen.
PoistaToivoisin kyllä, että täällä usa:ssa lapsilla olisi enemmän välitunteja, mutta muuten omien lasten koulussa on erinomaiset opettajat ja opetus.
En tiedä tuudittaudutaanko, enää ainakaan. Pisa-tuloksethan on selvässä laskussa ja enemmän palstatilaa saa huolestunut ulina siitä :)Aiempaa enemmän puhutaan myös siitä, että kouluviihtyvyys on Suomessa tosi huonolla tolalla, vaikka kaikki mahdollisuudet olis parempaan. Sitä sietääkin pohtia.
PoistaSe on mielenkiintoista myös, että kaikkien Pisa-hehkutusvuosien aikana suomalaiset opet on olleet aika hiljaa. Ei ole lähdetty röyhistelemään eikä antamaan pompöösejä lausuntoja (poikkeuksena muutamat pisalla ratsastavat virkamiehet). Mun lähipiirissä on paljon opettajia, ja kaiken sen ulkopuolelta tulevan hehkutuksen takana he ovat suhtautuneet koko pisahössötykseen hymähdellen ja aika kriittisestikin. Se on musta tervettä. Ja ilmeisesti myös koulutusvientiä ulkomaille tehdään osittain terveellä pohjalla - mun lasten ope lähti täksi vuodeksi koulutusvientihankkeeseen Arabiemiraatteihin, jossa kysyntää riittää, ja mitä sitä hanketta olen seurannut, niin se ei perustukaan "maailman paras koulu"-pisa-löpinään vaan korostaa opettajien pitkää koulutusta, vapautta ja itsenäisyyttä toimia luokassa jne.
En olisi niin vakuuttunut siitä, että kouluviihtyvyys on jotenkin huonolla tolalla Suomessa. Esim murkkuikäisten kulttuuriin kuuluu Suomessa"coolisti" urputtaa, miten koulu on mälsää. Oikeasti moni, jopa murkku, menee mielellään kouluun. Siellähän saa hengata niitten samanikäisten vastakkaisen sukupuolenkin edustajien kanssa ihastuksineen kaikkineen.
PoistaItse viihdyin tosi mainiosti koulussa ja samoin kolme koululaistanikin. Yläasteikäinenkin poika tykkää, kun saa tehdä milloin kotitalouden tunnilla milloin muilla tunneilla ryhmätöitä tyttöjenkin kanssa, joista osa on kuulema niin ihastuneita häneen. (Ihme kyllä, murkku on näistä vielä uskoutunut mulle.) Muutkin lapset tykkää ja erityisesti siitä, että on kokeita ja niistä saa numeroita. Ehkä, jos koulu ois heille vaikeaa, viihtyminen ei ois niin hyvää. Ainakin välkyt oppilaat usein viihtyvät, kun saavat paljon positiivista huomiota. Toisaalta, jos sattuu joutumaan koulukiusatuksi, elämä voi olla kyllä niillä lapsiparoilla olla melkoista h..vettiä. Vaihtelee siis tosi paljon varmasti tuo viihtyvyys Suomenkin kouluissa. Mutta itse olen havainnoinut, että ne, jotka eivät ole joutuneet kiusatuiksi yleensä viihtyvät hyvin ja moni jopa ikävöi lomilla kouluun.
Kiusaamisen ehkäisyyn ja lopettamiseen on onneksi se KiVa-systeemi, joka on monessa tapauksessa auttanut. Toki töitä varmasti sillä saralla riittää.
Mutsi
Anna, ei tuudittauduta. Opetussuunnitelmaa, ja sen myötä kaikkea kouluun liittyvää (kaikkea opettajien roolista oppilaiden osallistamiseen ja jokaikisen oppiaineen tavoitteisiin ja sisältöihin) uudistetaan tasaisin väliajoin. Tämä työ on jokaisessa koulussa, jokaisessa kylässä ja kaupungissa meneillään parhaillaan, työhön osallistuu jokainen koulumaailmassa työskentelevä.
PoistaSalaperäinen, mä tarkoitin että lähinnä ihan tavalliset tallaajat tuudittautuvat niihin hyviin pisa tuloksiin. Alan ammattilaiset varmaan osaavatkin suhtautua paljon kriittisemmin kehitykseen.
VastaaPoistaMä kyllä kerron täällä ihan mielelläni opettajille ja kaverien vanhemmille, miten Suomessa on tosi erilainen systeemi ja miten hyvin se toimii siellä. Yleensä ihmiset kuuntelee kiinnostuneena, mutta huomaa että ovat silti eri mieltä.
Suomi pärjää hyvin, koska koulutus on niin tasa-arvoista ja tasapäistävää. USAn kaltaisessa isossa maassa on näitä huippu kouluja, missä omatkin lapset on ja sitten niitä joissa lukioikäisetkään ei osaa kaikki lukea.
Mutsi, minä viihdyin myös tosi hyvin koulussa ja mun lapset samoin, mutta kansainvälisissä vertailuissa suomalaislasten kouluviihtyvyys on huonolla tasolla. Samoin koulutusjärjestelmän laatuun (esim. mitattuna sillä, mikä osuus valtion budhetista menee koulutussektorille)suhteutettuna koulupudokkaita on paljon, niitä siis jotka ei etene jatkokoulutukseen peruskoulun jälkeen.
VastaaPoistaYksi selvä syy on musta se, että kodin ja koulun yhteistyö on Suomessa tosi vähäistä.