Siirry pääsisältöön

rikas, rakas, sunnuntai



Kone levis... mun rakas Surface Pro 3 kohtasi mut aamulla mustalla ruudulla ja kieltäytyi sanomasta mulle hyvää huomenta. Ikää vehkeellä on vajaa vuosi. Onneksi laitteen sisältö on pilvissä, eli mitään en menettänyt. Tiistai-iltaan mennessä Microsoft toimittaa mulle tilalle toimivan samanlaisen koneen – maksutta. Ja tiistaina illalla, silloin lataan sieltä pilvistä kaiken takaisin, ja mulla on taas se sama ihana tietokone. Tänään näpsyttelen M:n Dellillä, ihan jees joo, ja sieltä pilvistä saa tännekin sen minkä tarvitsee. Kuvankäsittelyohjelma tosin puuttuu, ja näppiksen näppylät on ihan väärissä paikoissa.

Mutta sunnuntai on tänäänkin ollut Martan päivä. Me käytiin yhdessä kaupassa. Me käveltiin se puolisentoista kilometriä ruokakauppaan, käytiin Starbucksissa sen kanssa kahvilla, vaellettiin metsissä, suolla ja poluilla pitkää kautta takaisin Fredden haettua meidän ostokset.

Vastaan tuli ensin se suo. En ihan ollut ajatellut että on talvi, ja että metsä tulvii muutenkin. Me kahlattiin – tai no, Martta loiskutteli – läpi pohjesyvyisten lammikoitten, sitä oletettua polunpaikkaa pitkin. Me ihailtiin eläinsiltaa ja kohdattiin muutama lenkkeilijä.

Puolivälin paikkeilla vastaan tuli ratsukko. Kutsuin Marttaseni tien sivuun, se istui niin kuin aina, mutta tällä kertaa se myös haukahteli. Ratsastaja naurahti ja vakuutti että ratsu on tottunut koiriin, huokaisin helpotuksesta. Se kysyi oliko vastassa Martan ensimmäinen hevonen... myönsin ja me juteltiin kunnes Martta rauhoittui ja siinä vaiheessa kun ratsukko ohitti meidät oli Martta lähinnä kiinnostunut tästä keskimääräistä suuremmasta koirasta.

Viimeisellä kolmanneksella tuli vastaan Sam ja Rex. Sam on M:n luokkatoverin isä. Loppumatkan Martta ja Rex leikki ja me parannettiin Samin kanssa maailmaa. Meidän teitten erotessa yhdessä polunmutkassa Sam totes, että tätä pitäis tehdä useimminkin, lähteä yhdessä lenkille kun Martta ja Rex selkeästi nautti toistensa seurasta ja meilläkin oli ihan mukavaa. Niin pitäis.


Huomenna on taas maanantai, uusi viikko... 

Add caption

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...