Siirry pääsisältöön

liian äkkiä - kai

Huomenna on perjantai – taas. Huomenna on myös työhaastattelu siihen softafirmoista suurimpaan – nyt jo. Jotenkin mä olin ajatellut että tää tapahtuis hitaammin, että isoissa yrityksissä koneiston rattaat pyöris hitaasti ja mulla olis aikaa nauttia tästä välitilasta. Työhaastattelukutsu pamahti sähköpostiin 23 päivää sen jälkeen kun edellinen työsuhde oli päättynyt. Työhaastattelukutsu pamahti sähköpostiin neljäntenä päivänä siitä kun olin vihdoinkin huokaissut, nostanut jalat pöydälle – edes hetkeksi – ja suonut itselleni sen ajatuksen että lomailen nyt kaikessa rauhassa vähän. Aikaisemmin tänään otin käteen paperisen kalenterini ja pyyhekumin, ja poistin kumilla jokaiselta kuukaudelta kaikki mun sinne lyijärillä laitetut työvuorot ja lasten terapiat.



Työ johon mua huomenna haastatellaan näyttää ainakin paperilla aivan armottoman kiinnostavalta.  Se näyttää työltä jossa riittää opittavaa, ja jossa mä pääsen kehittämään omia taitojani projektinkoordinoimisessa. Jos se olis ollut jotakin vähemmän kiinnostavaa, olisin ehkä ollut vähemmän innostunut ja lämmennyt tälle ajatukselle vähän vähemmän. Se nyt kuitenkin näytti ainakin paperilla ihan valtavan mielenkiintoiselta. Sain taas uuden potkun persauksilleni saada se Six Sigma Black Belt tehtyä tän kevään aikana.  Niin, eikä sekään varsinaisesti haittais että se konttuuri olis kymmenen minsan ajomatkan päässä meiltä kotoota.



Voihan se olla ettei ne ole kiinnostuneita sen jälkeen kun oon siellä käynyt. On yhtälailla täysin mahdollista että mä en ole kiinnostunut sen jälkeen kun olen käynyt haastattelussa, mun totaalisen joustamattomiin reunaehtoihin kun kuuluu 2-3 päivää etätöitä viikossa ja joustavat työajat.




K:lla on kymmenen päivän antibioottikuuri ihonalaisen sidekudoksen bakteeritulehdukseen kummassakin isovarpaassa. Isovarpaiden pureskelun estäminen on antibioottejen lisäksi se tärkein hoitomuoto ja jannulla onkin nyt melkoiset kääreet varpaissaan. 


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää