ihan paska mutsi

lauantaina me rempattiin kuistia asianmukaisissa suojavarusteissa

Me käytiin tänään Fredden kanssa deitillä. Kumpikin yritti kaivella muistiaan, ja päätyi siihen että edellinen kerta oli – kai – lokakuussa, ja sekin oli ystävien bileisiin. Osin kysymys on ihan puhtaasti saamattomuudesta, osin siitä että lapset on jo sen verran vanhempia että kumpikaan ei ole enää ihan finaalissa niitten kanssa.

Mitä me sitten tehdään kun deittaillaan? Deittaillaan sunnuntai-iltapäivänä yhdestä melkein kuuteen, että ehtii syömään ja pakkaamaan eväät huomiseksi ja että kaikki pääsee ajoissa nukkumaan. Väittäisin että meidän hulluus- tai irtiottokerroin on miinusmerkkinen, ei kynttilänvaloillallisia, ei hotellihuoneita, ei pilkkuun asti valvottua iltaa drinksuineen yökerhossa. Sen sijaan meidän iltapäivään kuului elokuva, drinksut ja ruokakauppa.

drinksut keskellä sunnuntai-iltapäivää

Leffassa tosin ulvoin naurusta kaksinkerroin sen parituntisen. Ulvoin naurusta ja niin ulvoi aika moni muukin, siksi että ”Bad Moms” on ihan aikuisten oikeasti, ei komediaa, ei parodiaa vaan realismia amerikkalaisen työssäkäyvän perheenäidin elämässä. On oikeasti olemassa se vanhempainyhdistyksen kuningatar armeijoineen, se joka lähettää muistioita, kutsuu kokouksia ja joka halveksuu jokaista äitiä jonka lapset syövät teollisia eväitä tai äitiä jonka elämän syvin (ainoa) sisältö ei ole osallistua lasten kouluelämään.

Fredde ei ole tarinan perheenisä. Fredde ei ole se keskiverto amerikkalainen faija joka katsoo telkkarista urheilua, tekee töitä ja dumppaa kaiken muun vaimon hartioille. Olen onnekas, meidän lapsilla on ihan oikea isä. 

Mutta. Mutta. Mutta mä olen se töitä kokoaikaisesti tekevä äiti. Se joka pakoilee sitä vanhempainyhdistyksen johtajaa. Se joka ei koskaan osallistu mihinkään, ja joka kerran vuodessa – lähinnä syyllisyydentunnosta – myy lippuja koulun kevättanssiaisiin. Mä olen se äiti joka satunnaisesti kouluun ilmestyessään saa kommentteja. Kommentteja tyyliin; ”Etkö koe jääväsi paitsi lastesi lapsuudesta?” tai ”Minä ainakin nautin siitä että saan nähdä miten lapset kehittyvät kouluvuoden aikana, kun vedän taideprojekteja, lukuryhmää ja matikkakerhoa...” tai ”Oletko muuten huomannut... ei, ethän sä voi tietää, kun et koskaan ole täällä.” tai "Mä en ole kuukauteen ollut arkena missään muualla kuin täällä koululla... kaikki lapsetkin tietää mut nimeltä..."

Nämä on koulutettuja, fiksuja naisia. Ihmisiä, jotka ovat lasten myötä luopuneet kaikesta siitä minkä eteen kävivät koulua. On siltainsinööri, joka ihan oikeasti rakensi siltoja, on sydänlääkäri, on kauppatieteitten maisteri, tutkija, opettaja, sairaanhoitaja. Naisia jotka luopuivat ammatistaan ryhtyessään kokopäivätoimiseksi äidiksi. Ja sitten on tietenkin se ryhmä naisia, joiden pääasiallinen tavoite on ollut tulla vaimoksi - ammattivaimo ja -äiti. 

Iltamyöhällä väsään lasten projekteja, aamulla pakkaan niille terveelliset eväät. Jossakin vaiheessa yritän viedä koiran eläinlääkäriin tai rukoilen että se ehkä kuitenkin paranisi itsestään. Koska. Koska vuorokaudessa ei ole riittävästi tunteja. Se muitten äitien asettama rima kun on korkealla.

Töissä vastaan puhelimeen. Langan toisessa päässä on lasten hammaslääkäri. O:n hammas paikattiin aamulla. Hammaslääkäri aloittaa sanoen: ”Niin, et varmasti edes tiedä, mutta O oli tänään täällä meillä paikattavana...” – Tästä on tullut Fredden ja mun lentävä vitsi, se että hammaslääkärinKIN mielestä olen niin surkea äiti etten edes tiedä koska lapset menee hammaslääkäriin. Hammaslääkärin näkemys on että mä olen uraorientoitunut, ja Fredde on koti-isä. Tämä siltä pohjalta että Fredde on nyt kahdesti vienyt lapset hammaslääkäriin. Ja kyllä mä tiesin, tiesin että O:lla oli aamulla hammaslääkäri.

Niin... että jos haluatte tietää minkälaista elämä ihan oikeasti on täällä meillä, menkää katsomaan ”Bad Moms”.