Siirry pääsisältöön

kuin viini vanhetessaan

Aamulla ne katsoo telkkaria keskenään pädiltä. 


Vanhemmuudesta, yksi lause on jäänyt soimaan korviin viimeaikoina. Olisin varmasti ohittanut sen olankohautuksella, mutta kun se tuli kahdesti. Sama lause. Ensin täällä, kolleegalta joka on jo isoäiti, ja sitten sieltä meren takaa, ystävän sanomana. Ensimmäistä pidin vähän rasittavana höppänänä, toista piti jo kuunnellakin ja myöntää että me tosiaan ollaan erilaisia – ihmisinä ja vanhempina.

Se meni jotenkin näin: ”Kuusivuotiaat on tosi rasittavia” Sisältö oli sama, niin englanniksi kuin suomeksikin, ja vasta kuultuani sen kahdesti ymmärsin että kokemus on aito, sydämestä kumpuava. Että kuusivuotias voi olla rasittava.

Mulla on kaksi kuusivuotiasta ja yksi kokemus aiemmasta kuusivuotiaasta. Mulle kuusivuotiaassa on jotakin maagista. Kuusivuotiaat on mahtavia. Ne kysyy ja ennen kaikkea kyseenalaistaa. Yhtäkkiä, mulla on syytä olla perusteet toiminnalle sillä en tosiaankaan ole enää ainoa tietolähde ja auktoriteetti lapseni maailmassa.

Lapsi ei enää ole samalla tavalla ohjailtavissa kuin se oli vielä kolmevuotiaana, tai nelivuotiaana. Se on kuusi, ja se tietää mitä se haluaa itsekin, ja osaa jopa perustella vaatimuksensa. Se tietää mikä on reilua ja epäreilua, eikä pelkää sanoa sitä ääneen. Joskus sitä ei huvita, ihan samalla tavalla kuin muakaan ei aina huvita.

Mä otin niille kuvan hissin korjauksesta.


Mulle kuusivuotiaan tai kahdeksanvuotiaan maailmatuska on helpompi kohdata kuin vauvan itku. Sen voi ratkaista puhumalla, keskustelemalla ja tarjoamalla omaa elämänkokemustaan. Vauvan kohdalla sille voi vaihtaa vaipan, antaa ruokaa, tyrkätä panadolia kurkusta alas ja hytkyttää toivoen että se lopulta hiljenee.

Me kuulutaan Fredden kanssa siihen ryhmään vanhempia joiden mielestä vanhemmuus paranee vanhetessaan. Vuodenvanha voittaa vastasyntyneen, kaksivuotias vuoden vanhan, kolmevuotias kaksivuotiaan jne. Toistaiseksi ei vanhemmuuden ongelmatkaan ole kasvaneet lasten mukana ja se yleisesti viljelty, odotas vaan momentin sisältävä: ”Pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet...” – on osoittautunut vääräksi. Vanhemmuus on parantunut kuin viini vanhetessaan ja kokemuksen karttuessa. Murheetkin, vaikka toisenlaisia eivät päihitä kooltaan sitä aikaa kun katsoin kellosta koska Fredde tulee kotiin ja olen selviytynyt taas yhdestä päivästä.


Illalla ne lukee mun kanssa sängyssä. 



Kommentit

  1. justiinsa samaa mieltä!

    Juu, teinit ovat rasittavia, ja ties mitä, mutta myös aivan älyttömän upeita. Se hetki kun pääset kurkistamaan edes pienen hetken verran ison lapsen ajatuksiin, tavoitat jotain itsestäsi tai jotain siitä toisesta, kun voit jutella hetken sen kanssa tasaveroisena... <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...