Siirry pääsisältöön

laidasta laitaan – ekat kaksi ja puoli



Jos viikon aloittaa puoleen sääreen ulottuvalla lumihangella ja päättää perjantaina lumettomana auringonpaisteeseen voitaneen todeta että luontoäiti on tarjoillut antimiaan melko laajalla kattauksella. Väliin mahtui suuri tuhotulva kun lämmin sademyrsky sulatti ukkosen jyristessä lumet kaataen meidän kaikkien niskaan ämpärikaupalla vettä. Eilen illalla tilanne viimeisteltiin myrskytuulen heilutellessa puita. Tänään maisema on avarampi. Lumi katkoi ensimmäiset oksat ja puut, sade vei seuraavat ja tuuli viimeisteli tilanteen.

Maanantai


Sunnuntai-iltana hetkeä ennen vuorokauden vaihtumista puhelimeen kilahtaa tekstari koulupiiristä. Koulu on kiinni lumisateen vuoksi. Käännän herätykset pois päältä, sammutan valot ja käyn nukkumaan odottavaisin mielin. Ennusteessa luvattiin kolmesta kuuteen tuumaan – ehkä. Voi tulla enemmänkin, tai vähemmän.



Aamulla talon täyttää riemukas huuto: ”It’s a snow day!!!” ja sit etsitään sukkia ja housuja ja kumppareita ja lapasia ja takkeja. ”Saadaanks me mennä ulos!” – Joo, jos mä saan kahvia. ”Mä en löydä mun saappaita... Onko pakko laittaa sukat? Mä en halua sormikkaita...” – Laittakaa mitä lystäätte.



Keitän itselleni kupillisen maitokahvia, vedän kumpparit jalkaan ja toppatakin yöpaidan päälle. Lasken Martan lasten ja Fredden perään. Fredde juttelee naapurin kanssa. Tättis vetää naapurin Emmiä pulkassa ja pojat työntää. Kentsulla on jo kylmä koska saappaat on hörpänneet lunta. Mulla on kahvikuppi yhdessä kädessä, kamera toisessa ja viivain kolmannessa. Naapurin Arska mittaa myös. Me päästään yhteisymmärrykseen lukemasta – 8 tuumaa (reilut 20cm) – ja lisää sataa. Ravistelen painavaa lunta pihan puista ja pensaista, kadun varrella näkyy jo katkenneita oksia ja kaatuneita puita. Fredde tekee lumityöt ja meidän jalkakäytävä näyttää hassulta kaikkiin muihin verrattuna.




Naamiksessa asukasyhdistyksen jäsenet peräänkuuluttaa lumiauroja, ajokieltoa ja roska-autoja. Yhtäkään edellämainituista ei tipahda. Ei tule lumiauroja – meidän kunnan kymmenkunta pikkuauraa keskittyy kyllä ihan muihin hommiin kuin yhden omakotitaloalueen auraamiseen. Maantiekarhuista täällä ei ole kukaan kuullutkaan. Ne ajaa jotka uskaltaa ja osaa. Useimmat ajaa vaikka ei osaa ja kenelläkään ei ole talvirenkaita. Roska-autot jää parkkiin, ne ei tällä kelillä pääse tänne mäelle.



Mä kävelen kauppaan umpihangessa ja muistan miten raskasta lumessa kulkeminen on. Me käydään Martan kanssa apteekissa ja kahvilla. Lauma katsoo yläkerrassa leffaa ja pelaa alakerrassa lautapelejä. Lumi oli kylmää ja märkää ja sitä oli ihan liikaa.



Tiistai


Koulu on edelleen kiinni. Edellisenä päivänä satanut lumi on jäätynyt koppuraksi tielle ja kaduille. Fredde ottaa mun auton ja lähtee toimistolle. Sen autolla ei ole mitään asiaa lumihankeen. Me jäädään lasten kanssa kotiin. Liukastelen Martan kanssa metsään. Paikoitellen lumi on kinostunut liki polvenkorkuiseksi hangeksi joka on jäätynyt mukavan rapsakaksi pinnalta. Kukaan ei halua mennä ulos. Me ollaan sisällä ja rakennetaan ja pelataan ja luetaan kirjoja. Välissä askarrellaan ystävänpäiväkortteja koululle. Lumipäivän hohto vähenee selkeästi.





Fredde on lähdössä keskiviikkoaamuna Nevadaan. Me mietitään miten se pääsee lentokentälle. Lähdetäänkö me aamuyöllä viemään se sinne lasten kanssa, vai hellittääkö sää siihen mennessä niin paljon että se voi ajaa sinne omalla autollaan.

Keskiviikko


Nousen Fredden kanssa neljän jälkeen. Me leivotaan yhdessä teiden kuntoa ja säätilaa. Meillä ollaan vielä pakkasella, mutta jo oman kaupungin keskustassa pitäis olla ihan jees. Jos omalta asuinalueelta pääsee ulos rikkomatta autoa pitäis olla ihan jees, mutta pääseekö edes autotallista kadulle ilman että etupuskuri jää siihen? Fredde pääsee autolla kadulle ja lähtee matkaan. Mä istun juomaan Martan kanssa kahvia.

Ne on luvanneet vesisadetta. Jos tää vihdoinkin tänään lähtis sulamaan. Koulukin on vihdoin auki. Sataa taas lunta. Lumi pöllyää taivaalta sakeana pyrynä ja mä napsuttelen hiirellä koulupiirin nettisivua viiden minuutin välein tarkistaakseni pysyykö koulu auki. Kyllä pysyy. Bussit kulkee lumireittejä, oppilaita ja vanhempia kehotetaan noudattamaan varovaisuutta, koulu alkaa normaaliin aikaan. Kentsun opettaja kysyy olenko edelleen tulossa pitämään matikantuntia, joo olen. Katua pitkin ajaa yksinäinen lumiaura. Mun on pakko ottaa siitä kuva, sillä tämänkaltaista ihmettä ei täällä ole vielä koskaan nähty. Lauma ryntää ikkunaan tuijottamaan, ne ei ole koskaan nähneet lumiauraa ja kuuntelee silmät pyöreinä kun kerron niille tarinoita suomalaisista tiekarhuista, niistä ihan oikeista aura-autoista, joita kulkee moottoritiellä muutama rivissä.



Kentsua pelottaa. Se on sitä mieltä että lumessa ajaminen on vaarallista. Muistutan sitä että ehdin kuitenkin ajaa autoa yli kymmenen Suomen talvea, ja aikanaan sain ajokorttini joulukuisessa Helsingissä lumen peittäessä maan paksuna kerroksena, sillä sinä syksynä oli lumista ja kylmää.

Puolet oppilaista on myöhässä koska bussit on myöhässä ja vanhemmat on myöhässä ja lumisade on sakeaa. Kaadan itselleni kahvia opettajainhuoneessa ja siirryn kopioimaan päivän matikantehtäviä kahvikupilliseni kanssa. Luokka on jaettu kahteen. Eka kymmenen lapsen ryhmä on levoton ja mä sovellan suunnitelmaa. Vedin saman oppitunnin Ollipollin luokalle perjantaina ja meillä oli tosi kivaa, keskiviikon ekan ryhmän kanssa ei ole kivaa. Käytän jokaisen kikkakolmosen ja vinkkiviitosen. Toisen ryhmän kanssa menee paremmin. Ehkä ne on kerinneet jo vähän asettua ja muistaa että on koulupäivä. Kesken opetuksen mun pienryhmähuoneeseen ilmestyy keski-ikäinen nainen joka ilmoittaa olevansa mukana avustamassa Kentsua. Taputan Kentsua olkapäälle ja kerron että sillä on seuraa, Kentsu esittelee mut riehakkaasti tulijalle. Nainen vaikuttaa hämmentyneeltä. Kättelen ja hymyilen.


Mäen alla lumisade vaihtuu vesisateeksi. Me mennään Martan kanssa harjoittelemaan kaupassakäyntiä. Auto parkkiin. Koiralle liivi päälle. Pikasulkeiset siitä että ollaan töissä ja sisään kaupan ovista. Ekaa kertaa ikinä en osta mitään. Kävelen Martan kanssa ympäri kauppaa, pysähdyn ja koira istuu. Muistutan ettei saa haistella. Me ohitetaan muita asiakkaita – lapsia, aikuisia, ihailevia katseita ja sanoja. Joku yrittää tervehtiä Marttaa ja muistutan että Martta on töissä. Lopulta matka käy kassojen läpi ulos kaupasta, takaisin autolle ja kotiin. 


Kommentit

  1. Aikamoinen sää mahtunut muutamaan päivään..
    Jäi vaivaamaan tuo tiistain kuvassa näkyvä peli oikella puolella. Jotenki tutun näköinen, mut en saa päähän mikä vois olla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelin nimi on Sorry ja se on ihan meidän lemppareita. Toinen kuvan peleistä on Life.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...