Siirry pääsisältöön

ihan paras partio



Partio on ollut meidän perheelle ihan huikea juttu, tai siis tyttöpartio, poikapartiossa jaksettiin pari kuukautta ennen kuin lyötiin hanskat tiskiin kun kukaan ei halunnut lähteä kokoukseen – koska siellä oli niin järjettömän tylsää. Poikien partioryhmässä oli kaksi kokousta kuukaudessa. Ensimmäinen meidän omalle vartiolle ja toinen koko koulun vartioille. Kummassakin istuttiin pöydän ääressä hiljaa, kuunneltiin aikuisten löpinöitä ja sen jälkeen tehtiin tehtäviä hiljaa. Kuusivuotiaitten poikien mielestä muuten ihan järjettömän mielenkiintoista – not – tehdä ristisanatehtäviä pitkän koulupäivän jälkeen.


Mutta Tättiksen ihana partio... hauskoja ja mielenkiintoisia projekteja, kiinnostavia kokouksia joissa liikutaan, leikitään ja askarrellaan. Ne on keränneet koiranruokaa löytökoirakodille, istuttaneet koulun pihalle kukkia, ostaneet kouluvaatteita ja reppuja lapsille joilla ei ole varaa ostaa niitä itse. Ne on laatineet kirjeen rehtorille koulunpihan rikkimenneestä keinusta ja saaneet sen korjattua, ja käyneet milloin missäkin partiotapahtumassa tai muuten vaan vaikkapa yhdessä uimahallissa.

laavuja ja punapuita



Partiosta Tättis on löytänyt kolme sydänystävää joiden kanssa on hengailtu siitä asti kun neiti aloitti partion kohta kaksi vuotta sitten. Ensi kesänä ryhmärämä lähtee yhdessä ratsastusleirille.

Viime viikonloppuna oli jokakeväinen leiriviikonloppu. Partityttöjen leirikeskus on meiltä vajaan parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä keskellä kauneinta metsää. Alunperin tarkoitus oli yöpyä mökissä kuten edellisinäkin vuosina, mutta tällä kertaa ei mökeistä löytynytkään tilaa. Mökit kun jaetaan ikäjärjestyksessä niin että nuoremmilla vartioilla on etuajo-oikeus. Meidän kahdeksan viiva kymmenvuotiaat katsottiin riittävän vanhoiksi yöpymään ulkona laavuissa.





Jokainen meistä vanhemmista kohotti kulmiaan miettin kauhuissaan tätä kylmää kevättä ja sateista säätä. Miten helkkarissa ne selviää vuorokauden ulkona? Mun on pakko myöntää että maalailin Tättikselle kauhukuvia kylmistä ja märistä varusteista, keuhkokuumeesta ja ikuisesta flunssasta siinä toivossa että prinsessa päättäisi olla lähtemättä, mutta neito piti päänsä.

lounaaksi juustoleipiä ja nakkeja

astiat narulla kuivumassa


Tilasin siis netistä päälamppuja, käsienlämmittimiä, makuualustoja ja muita tärkeitä varusteita meidän survival retkelle. Säätiedotusta tuijotettiin silmä kovana ja toivottiin ettei ainakaan satais ihan kauheesti ja että elohopea päättäisi pysyä myös yöllä plussan puolella.



tämä puu koitui housujen tuhoksi

Perjantaina pakattiin. Kaikki vaatekerrat tiiviisiin muovipusseihin. Makuupussit, lisäpeitot ja tyynyt jätesäkkeihin. Kaiken piti olla tiiviisti muovissa sillä kosteus on kaiken turma. Sen tietää jokainen kosteassa makuupussissa nukkunut. Pipot päiväksi ja pipot yöksi. Sormikkaat ja sormikkaiden päälle vettäpitävät puutarhakäsineet. Kumisaappaisiin useampi sukkapari ja ekakertalaiselle luento kerrospukeutumisen tärkeydestä; ensin tekniset legginsit, niitten päälle tekniset verkkarit. Yläosaan tekninen pitkähihainen ja sen päälle tekninen huppari – ei puuvillaa. Sit ohut toppatakki ja sen päälle hengittävä goretex sadeasu. Jalkaan kumpparit saapassukkineen.


rasteilla kerättiin muitten ryhmien tekemiä leimoja



Lauantaiaamuna aurinko lupaili läsnäoloa meidän kurvatessa leirin pihaan. Mä lupasin jäädä ainoana ylimääräisenä aikuisena tättiksen turvaksi ihan koko leiriksi. Samaan laavuun tuli yksi Tättiksen bestiksistä. Muistutin tyttöjä että tärkeintä on pysyä lämpimänä sillä reilussa kymmenessä asteessa tulee nopeasti kylmä ja kun kerran alkaa palella ei ihan helpolla enää lämpiäkään.




Keittokatoksen takassa roihusi tuli, mutta keittokatos itsellään oli kylmä tila. Mä pidin tytöille pikaisen ensiapukurssin ja me tehtiin kaikille pienet ensiapulaukut. Sit opeteltiin solmuja ja värkättiin rannekoruja nailonnarusta. Lounas paistettiin takassa.





Luontovaelluksella ripsatti muutaman pisaran vettä. Toisen vartionjohtajan sadehousut repesivät puunrungon alitse ryömiessä ja osalta tytöistä meinas loppua rohkeus myrskyn kaatamien puitten kanssa. Loppupeleissä kuitenkin jokainen suunnistusrasti löytyi ja eväät saatiin syötyä auringon kurkistaessa pilven takaa.



Iltapäivällä opeteltiin veitsen käsittelyä ja Fredden armeijapuukko teki kaikkiin yhtäläisen vaikutuksen. Puukkoa tarvittiin läpi leirin sillä se oli ainoa mukaan osunut terävä veitsi. Sillä leikeltiin niitä nailonnaruja, avattiin makkarapaketteja ja kahvipusseja.

lepakko

tää ei tykännyt kun mä kuvasin sitä, näytti hampaita ja sähisi


Nuotiota viritellessä saatiin vielä raekuurokin niskaan. Leirinuotiolla oli kuitenkin yhtä ihanaa kuin aina ja ekaa kertaa päästiin leipomaan jälkkärikakkua tulella. Auringon laskiessa me leikittiin partioleikkejä, laulettiin lauluja ja syötiin ihana päivällinen. Vähän hommaa häiritsi tyttöjen  kirkuna niitten huomatessa laavujen katoissa nukkuvat lepakot. Lopulta me saatiin kuitenkin nää nuoret neidit uskomaan että lepakko on oikeastaan tosi hyvä lemmikki leiriolosuhteissa, sillä syöhän ne hyttyset ja hämähäkit.

yöllä kaikki on pelottavampaa

sama aamulla

lämpötilan laskiessa lähelle nollaa oli hyvällä makuupussilla käyttöä



Ensi vuonna uudestaan. Tättis meinaa ensi kerralla mennä ilman mua, vähän tuntuu haikeelta jos en pääsekään mukaan, on nää niin mahtavia elämyksiä niin lapsille kuin aikuisillekin. 

aamukahvit tuloillaan

Kommentit

  1. Partiokokemus on valiettavasti niin kovasti kiinni siitä johtajasta, joka luo ohjelman ja tunnelman.
    Itse pitkän partiopolkn kulkeneena tyrkkäsin, tottakai, poikanikin partioon. Nyt takana on jo useampi vuosi, useampi johtaja ja kirjava kattaus partiokokemuksia. Juuri nyt tuntuu siltä, ettei jokaviikkoisiin koloiltoihin viitsi edes itse lapsiaan kannustaa, kun johtajatkaan eivät tunnu olevan hommaansa oikein sitoutuneita. Sääli sinäänsä, sillä mahdollisuuksia toiminnan monipuoliseen järjestämiseen kyllä olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä ihan tuhanne oikeassa, vetäjästähän se kaikki on kiinni. Sääli vaan että poikien eka kokemus oli oikeesti pelkkää ristisanaa ja sananmetsästystä ja hyssyttelyä.

      Toisaalta täällä poikapartio on seuraa tosi tiukasti sitä "sudenpentujen käsikirjaa" ja koko typerä opus pitää kahlata vuodessa läpi. Se väistämättä johtaa siihen että touhusta tulee vähän kuivakkaa.

      Tyttöjen toiminta on huomattavasti väljempää ja antaa vapaammat kädet vetäjille päättää mitä tehdään ja miten.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...