Luokassa on hiljaista. Suurin osa on lounaalla jossakin, osa syö omia
eväitään. Pöydillä on läppäreitä, joku puhuu puhelimeen. Näistä ihmisistä on
kolmessa viikossa löytynyt uusia ystäviä, vähintäänkin tuttavia. Hengähdystaukojen
aikana käy loputon puheensorina; mihin sä meet töihin? Mitä meinaat tehdä? Ai
huvikseen vaan kävit kurssin? Oletko jo haastatellut? Minkälaiset ehdot sait?
Entä koulutusohjelma? Katso, tässä on mun lapset-koira-koti! Parkkipaikan autot
on yhdistyneet omistajiinsa. Osa kulkee kouluun useamman tunnin matkan päästä,
muutama tulee läheltä. Moni kadehtii meidän lähellä asujien koulumatkaa. Tänään vielä viimeinen koe ja ensi viikolla toivottavasti siihen osavaltion
omaan lisenssitestiin. Iltaisin treenaan siihen, sataneljäkymmentä kysymystä.
 |
| aamupäivän luento |
Seinällä on
kymmenen ohjetta aloittelevalle kiinteistövälittäjälle.
Me selvittiin.
Tättis sanoi aamulla vähän harmistuneena että just kun hän on tottunut,
pitääkin taas totutella siihen etten olekaan koulussa... Mä yritän sanoa että
tiesithän sä että tää on vaan vajaat kolme viikkoa. – Silti, juuri kun ehti sopeutua
uuteen, pitää taas sopeutua seuraavaan.
Ensi viikolla
olen kaksi iltapäivää opettamassa tiedeaineita poikien luokassa. Perjantaina mulla
on eka sijaisuus.
Kotona mua
odottaa keittiön pöydällä parikymmensenttinen läjä papereita. Kirjeitä, postia
ja koulusta kotiin kulkeutuneita monisteita. Meidän vaatehuoneen lattialla on
pyykkikori täynnä puhdasta pyykkiä odotamassa paikoilleen laittamista.
Tuntuu siltä kuin
olis ollut useamman viikon matkoilla. Kaikki on vähän rempallaan ja
odottamassa, lykätty syrjään – sitten kun... Sitten kun on huomenna. Sitten kun
koulu on ohi. Siihen on kolme ja puoli tuntia.
Kommentit
Lähetä kommentti