Siirry pääsisältöön

kaikki hyvin

Sai nauraa, hyvä että nauratti ja kiitos kaikesta tuesta, myötätunnosta ja kommenteista. Martta voi nyt hyvin, käytiin jo lenkilläkin. Seuraava homma on kerätä menetetty paino takaisin, mutta labradorille se ei liene mikään ongelma, ainakin se on parkissa tossa ruokakomeron ovella suurimman osan päivästä. Lääkekuurit jatkuu vielä tovin, ja viimeisin veikkaus eläinlääkäriltä oli että neito oli saanut pienen annoksen rotanmyrkkyä. Jos näin on, oli meillä enkelit mukana matkassa.

Tehohoito eläinlääkärissä ei ole ilmaista. Itseasiassa eläinlääkärissä joutuu keskimäärin aina maksamaan itsensä kipeäksi, ja siinä vaiheessa kun puhutaan toistuvista verenkuvista, tiputuksesta ja kaikesta muusta kivasta vilisee satasenkuvat silmissä. Jokainen eläinlääkärissä vietetty päivä maksoi meille $600-$800. Onneksi on vakuutus. Martta vakuutettiin yhdeksänviikkoisena eläinlääkärin neuvosta ja se neuvo on maksanut meillä itsensä takaisin moninverroin. Se maksoi ekan vuoden vakuutusmaksut silloin kun armas vetäisi sen pyykinpesuainepussin keuhkoihinsa, ja se maksoi tämän vuoden maksut takaisin männäviikolla. Monen tonnin laskusta meidän siivuksi jäi vajaat kolmesataa.

Kotona ei haise enää kakka, tosin kaupantäti ei voinut olla kysymättä mihin tarkoitukseen ostin sen kymmenen pakettia ruokasoodaa. Maton puhdistukseenpa hyvinkin. Ruokasooda imee itseensä hajuja ja jääkaapissakin on aina avonainen soodapaketti. Hieroin valkoisen tomun mattoon ja jätin siihen vuorokaudeksi. Seuraavana päivänä imuri avuksi ja löyhkä oli poissa. Kyllä se haisikin.

Viikko sitten asiat oli toisin ja huoli suuri. Tänä lauantaina aurinko paistaa ja koira heittelee itselleen superpalloa olkkarissa. Hetken on hiljaista, sit kuuluu pom, pom, pom ja koira rymistää pallon perään. Hiljaisuus ja pom, pom, pom...


Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Davi

Pieni käsi ottaa tiukasti kiinni mun kädestä, käännän katseeni käden omistajaan, ruskeasilmäiseen poikaan, jonka paita on päällä takaperin, napit selässä. Lapsen katse on tarkka ja kysyvä: Kuka sinä olet? Katson lasta, laskeudun hänen tasolleen ja hymyilen, kysyn, onko hän kenties Davi? Kerron hänelle olevani Ms M. Poika nyökkää. On vuoden toinen kouluviikko ja eskarilaisten ensimmäinen koulupäivä. Davi on viisivuotias eskarilainen ja yksi koulun monikielisistä oppijoista.  Muutama päivä myöhemmin sama pikkumies juoksee perässäni koulun käytävällä ja takertuu kahdella kädellä mun jalkaan. Toinen koulun MLL*-opettajista seuraa perässä ja muistuttaa pientä poikaa, että hänen pitäisi olla ruokailemassa luokkatovereittensa kanssa. Kommunikaatiovälineenä ovat lähinnä viittomat ja taskutulkki sillä yhteistä kieltä meillä ei vielä ole. Saatan pojan ruokasaliin opettajan kanssa ja pääsen lopulta jatkamaan omaa matkaani. Pienestä takiaisesta tulee kuitenkin vakituinen seuralainen myös minul...
Lähetä kommentti
Lue lisää