ammatinvalintakysymyksiä

Mielikuvissa amerikkalainen kiinteistövälittäjä ajaa kalliilla autolla tukka tupeerattuna korkeat korot jalassa. Jakkupuku on tyylikäs ja ranteissa kilisee kasapäin koruja. Tiedättehän, tyyliin American Beuty ja Anette Benning. Duuni on helppoa ja rahaa ropisee sisään ovista ja ikkunoista, onhan komissiot kohtuullisen isoja kuitenkin. Vähän kurvaillaan sinne ja tänne, kahvitellaan asiakkaitten kanssa ja katsellaan kauniita taloja. Tehdään tarjous siitä kivoimmasta ja välittäjä nautiskelee iltapäivästään drinksulasin kanssa.

Tähän mielikuvaan karisee ihan todellisuudessakin monen ammatti. Alalle lähdetään suurin toivein setelin kuvat silmissä, ajatellen että kohtuullisen vähin vaivoin ansaitsee hyvän elannon. Yhdeksän kymmenestä uudesta välittäjästä kuitenkin lopettaa ensimmäisen vuoden aikana. Kaksi uutta välittäjää omassa toimistossa on luopunut haaveistaan, tai siis ottanut loparit, ammatin realisoituessa muutaman ensimmäisen kuukauden aikana. Toinen hakeutui alalle alunperin koska oli kivaa käydä asuntonäytöissä ja nähdä taloja. Sen toisen motiiveista en tiedä.

Todellisuus on aika toisenlainen ja arki hetkittäin raadollista. Mulla kulkee – kuten monella muullakin välittäjällä – autossa nykyään ihan normitarpeistona vessapaperia, työkaluja, hehkulamppuja, telttatuoli ja kumisaappaat. Korkkareissa kun on haasteellista tarpoa pellolla, ja asuntoesittelyssä saattaa tulla pissahätä. Brutaaleimmillaan olin kolmen tunnin näytössä upouudessa puolentoistamiljoonan taalan talossa, jonka lokakaivoa ei oltu vielä kytketty. Autotallissa oli ämpäri hätätilanteita varten. Ajoin kotiin jalat ristissä, sillä sen ämpärin jakaminen raksaduunareitten kanssa ei houkutellut. Yhdessä maanantaipalaverissa raavin nilkkoja ja naureskelin että jossakin niistä asiakkaan kanssa katsotuista kodeista taisi olla kirppuja matossa, jalat kun oli kirpunpuremilla.

Viimeisen viikon aikana olen tehnyt duunia reilut 50 tuntia. Periaatteessa olin lomalla torstaista keskiviikkoon, no en ollut. Käytiin päiväretkellä saaristossa ja muuten tehtiin enemmän tai vähemmän hommia. Eilen seisoin kuntotarkastuksessa ulkosalla nelisen tuntia 34C:en lämpötilassa, tänään selvisin kolmella tunnilla kaivotarkastuksesta, mutta lämpöäkin oli pari astetta enemmän. Hiki valui pitkin selkää, ja minä hymyilin. Illalla luin puoliltaöin kuntotarkastusraporttia ja tänään aloitin juttelemalla aamuseitsemältä vastapuolen välittäjän kanssa tehden toimintasuunnitelmaa. Viimeisen puhelun puhuin asiakkaan kanssa kymmenisen minuuttia sitten. Kello on varttia vaille seitsemän. Sitä ennen juttelin lainaneuvojan kanssa, meilailin vastapuolen kanssa ja kävin läpi sopimuspapereita. Maileja on mittariin kertynyt viikossa 246 mailia, 396 kilometriä. Ensi viikolla on lokakaivon tarkastus ja sen jälkeen pankin arvioitsijan käynti. Minä seison siis ensi viikolla tässä samassa helteessä, kumisaappaat jalassa katsomassa lokakaivon tyhjennystä ja tarkastusta. Lienee parasta hengitellä suun kautta, mutta pitää hampaat tiukasti yhdessä ettei tule turhaan nieltyä liian montaa kärpästä.

Alalle ei siis kannata lähteä helpon rahan perässä, mutta jos työskentely ihmisten kanssa vaihtelevissa olosuhteissa kiinnostaa, voi hommaa jo harkitakin. Ne miljoonatalot on vähän harvemmassa, mutta jokaiseen asiakkaaseen syntyy henkilökohtainen suhde. Tänään olen oppinut ihan valtavasti kaivoista. Syönyt luumuja suoraan puusta. Käynyt myyjän koiran haudalla. Kahlannut joessa vilvoittelemassa ostajan äidin kanssa, ja selittänyt prosessia niin omalle kuin vastapuolenkin asiakkaalle. Mitä tehdään ja miksi tehdään. Mitä on odotettavissa ja kuinka edetään seuraavaksi.

Jokainen asiakas on erilainen. Yksi haluaa tavata henkilökohtaisesti, toista en ole tavannut kasvokkain vielä kertaakaan. Kolmas ei tiedä mitä haluaa ja neljännen kanssa odotellaan perheen paluuta lomalta maailman laidalta. Yhden linna on toisen röttelö. En etsi kotia itselleni, vaan asiakkaalle, jokaisen asiakkaan tarpeet ovat omanlaisiaan. Siksi pelkästään kotien katseleminen ei riitä.

Huomenna mulla on vapaapäivä – ehkä. Mennään lasten kanssa rannalle, mutta kone lähtee kuitenkin varmuudeksi mukaan.