Siirry pääsisältöön

kohtaamisia viikon varrelta

Washingtonin osavaltio taikataikinasta

Perjantaina vuodatin kyyneleitä koulun toimistossa ojentaessani koulusihteerille sen paperin jossa sanottiin että siirrymme syksyllä siihen uuteen kouluun. Sihteerilläkin tais olla roska silmässä, onhan meidän perhe kuitenkin ollut osa koulua keväällä viisi vuotta. Olen iltapäivän vapaaehtoisena Tättiksen luokassa. Joskus opetan matematiikkaa, tai siis annan tukiopetusta. Muutama viikko sitten otin kahdeksan lasta kerrallaan maalaamaan meidän osavaltion karttaan maantieteellisiä alueita, ylänköjä, alankoja ja vuoristoa. Luokkahuoneessa on ihanaa työskennellä lasten kanssa. Tällä viikolla vietän kaksi tuntia leikaten kahden ystävän kanssa paperia oikeaan kokoon. Samalla puhutaan politiikasta, elämästä ja lapsista, mietitään koska ehdittäis yhdelle lähipubiin.

Istun suomalaisten naisten kanssa aamukahvilla. Kuuntelen, puhun ja osallistun. Kuuntelen ja mietin että monet on ekspatteja, käymässä. Koti on kuitenkin Suomessa. Yritän muistaa, ja muistankin minkälaista se oli silloin joskus, silloin kun oltiin ihan alussa. Kerron miten yksinäistä oli ihan ensimmäisenä päivänä ja muut nyökkäävät. Mun koti on ollut täällä jo kauan. Kiitokseksi saatu rasiallinen Fazerin suklaata ilahduttaa, mutta muuten taidan olla aika jenkki. En koe itseäni suomalaiseksi, mietin olenko koskaan kokenut. Naiset on ihania.

Nauran kollegani kiitospäiväaterialle. Mies on kasvissyöjä ja me sovitaan että on parempi olla keskustelematta siitä että musta on moraalisesti ihan jees syödä kuolleita eläimiä. Mies on mulle tärkeä osa työyhteisöä, sen kanssa on mukavaa pallotella ajatuksia. Maksan kahvit ja lainaan yhtä powerpoint esitystä, muokatakseni siitä paremmin itselleni sopivan. Lähetän miehen tyttärelle Tättiksen vanhan Elsa-puvun. Miehellä on kaksi ihanaa lasta ja aviomies. Me puhutaan usein lapsista ja perhe-elämästä. Myöhemmin saan tekstarin jossa kolmevuotias leyhyttelee sinisessä unelmassaan.

Keskiviikkona tapaan lounaalla ystävän. Keski-ikäisen naimattoman naisen, joka tekee töitä lainaneuvojana. Nainen on oman uskonsa takia naimaton. Tapailee kyllä satunnaisesti puolisokandidaatteja, mutta yleensä homma tyssää siihen ettei seurustelun aikana  voi naisen mielestä mennä kädestäpitelyä pidemmälle. Harva mies on siihen valmis, etenkään päälle nelikymppisenä. Me puhutaan joulusuunnitelmista. Me puhutaan asiakkaista ja työstä. Hän kyselee Tättiksen kuulumisia, peruutinhan edellisen tapaamisen koska Tättiksen elämässä oli draamaa.  

Juttelen asiakkaitteni kanssa, nuoripari Montanasta. Tai... jos nyt ihan tarkkoja ollaan on mies kuitenkin mamu Kolumbiasta. Nuoret aikuiset etsivät ensimmäistä kotiaan. Budjetti on pieni, mutta ajatukset oivallisia. Etsitään kohdetta sieltä missä asuminen on vielä kohtuullisen hintaista. Kumpikin on korkeasti koulutettu ammattilainen ja pariskunnan ainoa "vamma" on ikä ja sen mukanaan tuoma taloudellinen rajallisuus. 

Haen meidän lapset jumpasta. Jumppaa vetää poikien hyvän ystävän äiti. Muslimi. Kerran jannut tuli kotiin ja oli ihan tohkeissaan, siellä hijabin – huivin - alla olikin ollut pitkät hiukset. Mua nauratti, niin nauratti poikien ystävän äitiäkin. Ei kuulemma ole ensimmäinen kerta kun sen lasten kaverit tuijottaa hämmentyneinä hijabin pudotessa kotona lattialle. Tättis rakastaa zumbatuntiaan, niin moni muukin. Farahin koreografiat on ihan mahtavia ja tekee mieli liittyä mukaan tanssimaan.

Hyppään Fredden autoon kun lähden hakemaan lapsia. Teen risteyksessä uukkarin ja avaan samalla oman ikkunani. Naapurin mies haluaa vaihtaa nopeat kuulumiset. Hän on taas muutaman viikon täällä, ennen kuin palaa takaisin itärannikolle. Perhe on Pakistanista, mutta toisin kuin valtaosa pakistanilaisista perhe ei ole muslimiperhe. Me puhutaan miehen kanssa koulujuttuja ja asuntoasioita. Mies haluaa ostaa sijoitusasunnon ja me ollaan etsitty sopivaa jo jonkin aikaa.

Kotiäiti
Ekspatti
Homo
Uskovainen
Köyhä
Muslimi
Pakistanilainen


Arjessani en lokeroi ihmisiä yhtään mihinkään, olenhan itsekin uskovainen, valkoinen, keski-ikäinen mamu. Moni kuitenkin lokeroi. 

Lasten koristelema.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi