Siirry pääsisältöön

Survival Game Called Joulu

Maanantai

Herään Oregonissa kauan ennen aamunkoittoa. Juon kupin kahvia ennen kuin tiskaan astiat ja asettelen ne kuivumaan kuivaustelineen miniatyyriversioon. Ennen seitsemää koko perhe on autossa. Me pysähdytään aamiaiselle matkalla ja ennen puoltapäivää lapset on koulussa. Koulun toimistossa koulupsykologi saartaa mut ja sanoo lähettävänsä mulle nivaskan papereita koska Tättiksen ope on pyytänyt uudelleenarviointia. Kotona mä heitän kotona pyykit koneeseen, puran kassit ja hyppään suihkuun. Tuntia myöhemmin lähden tapaamaan asiakkaan lainaneuvojaa.

Aamiaisella suomalaiskaupunki Astoriassa.


Illalla niihin joulubileistä parhaisiin. Matkalla juhliin pysähdytään kauppaan ostamaan terveyssiteitä ja tamponeja kodittomien naisten hyväntekeväisyyteen. Rachelillä on aina joku hyväntekeväisyys illan teemana. Selitän Tättikselle miksi terveyssiteet ja etenkin tamponit on osalle naisista luksusta. Tättiksellä on jo neljäs kerta mukana aikuisten juhlissa. Tänä vuonna meitä onnistaa ja mukana lähteneet kuusenkoristeet saavat paikkansa joulukuusessa. Ilta on hauska, mutta totuus on se että aamuun on aivan liian vähän aikaa.

Tättis sai bileissä tarjoilijan tehtävän.


Tiistai

Mulla on synttärit. Olen herännyt jo viiden jälkeen valmistelemaan asiakaspresentaatiota ja kun lauma seitsemän jälkeen valuu alakertaan, otan kuuliaisesti vastaan lahjoja ja onnitteluita. Tiputan lauman kouluun matkalla palaveriin. Palaverin jälkeen jään hengailemaan toimistolle.
Kun lauma tulee koulusta meillä on jo kiire. Tättiksellä on koulun joulukonsertti. Ilta menee konsertissa, me istutaan niin lähellä pianoa että kuulen Fredden kanssa lähinnä epävireisen pianon joka peittää alleen miltei kahdensadan lapsen laulun. Kotona skoolataan ja syödään kakkua.



Keskiviikko

Tapaan uudisrakennusvälittäjän aamukahvilla tiputettuani lauman bussille. Kymmeneksi majan kaupunkiin suominaisten kirjakahveille. Kaksi tuntia vierähtää turistessa.

Keskiviikkona oli mun vuoro kävellä naapuruston lapset bussille.


Kotona paketoin lasten joululahjat. Niitä on taas ihan liikaa. Niin on aina, kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta. Lasten tultua kotiin keskityn taas presentaatioon, blogiin ja lopulta pyykkivuoren selvittelyyn. Sovin asiakkaitten kanssa tapaamisen sunnuntaiksi.

Torstai

Aamulla me viedään lasten kanssa opettajien ja kouluhenkilökunnan joululahjat ennen koulun alkua. Koululta ajan taas toimistolle. Tulostan presentaation ja sidon sen vehkeellä joka näyttää pelottavalta. Onneksi meillä on assari joka opettaa mua käyttämään laitetta. Etsin asiakkaille uutta kotia. Tapaan pikaisesti lounaalla ystävän tyttärineen ennen kuin palaan toimistolle.

Iltapäivällä ehdin ottamaan nokoset ennen kuin lähden asiakastapaamiseen. Olen kotona ennen puolta yhdeksää. Laitan lapsille päivällisen ja lasten jälkeen me syödään Fredden kanssa kahdestaan. Mua väsyttää ja nukahdan ennen kuin kerkeän edes aloittaa sen telkkarisarjan jota olisin halunnut katsoa.

Perjantai

Viimeinen koulupäivä. Kentsulla on lastensairaalassa lääkäriaika ennen kahdeksaa. Fredde hoitaa ne loput kaksi kouluun, ollaanhan me Kentsun kanssa lähdetty liikenteeseen jo ennen seitsemää. Ketsu myöhästyy koulusta koska me pysähdytään kahdestaan aamiaiselle matkalla kouluun. Koululta ajan toimistolle koulutukseen. Koulutuksen jälkeen säädän joulukorttien lähettämisen kanssa. Lataan asiakastiedot koneelle ja muokkaan niitä. Joulukortin tein valmiiksi jo edellisenä iltana.



Kahdelta pitää olla koululla. Lupasin avustaa Tättiksen luokassa. Erityisope tuo mulle sen nipun psykologin lähettämiä kaavakkeita. Kun koulupäivä päättyy lauma jää zumbaamaan ja mä käytän itselleni tarjoutuneen ylimääräisen tunnin viemällä asiakkaalle joululahjan ja käymällä ruokakaupassa.

Viiden jälkeen me ollaan kotona ja Fredde ajaa autotalliin mun tyhjentäessä kauppakasseja autosta. On pizzailta niin kuin perjantait yleensäkin.

Lauantai

Herään ennen yhtä siihen ettei Kentsu saa henkeä. Kiikutan sen ikkunan eteen kosteaan yöilmaan ja käyn alakerrassa hakemassa kortisonia. Viimeiseksi vielä piipusta avaavaa ja uusi yritys. Lapsi nukkuu. Minä valvon. Varttia myöhemmin sama toistuu ja kun tuntia myöhemmin tilanne on vielä samanlainen kannan pojan autoon ja lähden lastensairaalaan keskellä yötä. Me ollaan ensiavussa muutama tunti ja palataan paremmin hengittävän lapsen kanssa kotiin aamuneljältä.

Aamulla herään herätyskelloon. Meillä on Tättiksen kanssa kauan odotettu jouluseppeleentekokurssi. Syön nopeasti aamiaisen, neuvon Tättistä pukeutumaan lämpimästi, mennäänhän me hakemaan seppelemateriaalit ensin metsästä ennen varsinaista askartelua. Meillä oli ihana aamu ja kotiin tultiin tosi hienojen seppeleiden kanssa.



Kotona odottaa kuumeinen lapsi. Me katsotaan yläkerrassa elokuvaa sen jälkeen kun herään sohvalta päikkäreiltä. Illalla suunnittelen vielä kohteet sunnuntain asiakastapaamiseen.

Sunnuntai

Herään taas herätyskelloon. Tapaan asiakkaat yhdeksän jälkeen reilun 60 kilometrin päässä kotoa. Me kierretään kuusi kohdetta aamupäivän aikana asiakkaiden riidellessä siitä mitä he haluavat. Lopulta tipun asiakkaat aloituspisteeseen ja sanon laittavani myöhemmin sähköpostia laskelmien ja muutaman uuden vaihtarin kanssa.

Päivän saldo jotakuinkin 250km.


Ajan takaisin kotiin ja poimin Tättiksen kyytiin meidän kotikaupan edestä ja tällä kertaa matka suuntautuu 35 kilometriä meiltä pohjoiseen kummitytön balettiesitykseen. Pähkinänsärkijä on hellyttävä, mutta koska en ole syönyt edes aamiaista kaipaan syötävää. Kello on kuitenkin jo lähempänä kolmea iltapäivällä.

Kummityttö edessä vasemmalla.


Kotona syön myöhästyneen aamiaiseni ennen kuin ryhdyn taas töihin. Yläkerrassa on kuumeinen mies. Tättis näyttää huolestuttavan kalpealta ja koira on sitä mieltä että se on hylätty. Fredde on onneksi käynyt ruokakaupassa ja kaataa mulle mukillisen glögiä.


Huomenna on taas maanantai. Jouluun on viikko.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän