kaikkeen pystyy jos vaan tahtoo

Perjantaina ehdin nauttimaan auringostakin...

Viime viikko meni ihaillessa lämmintä kevätsäätä ja auringonpaistetta lasin takaa mun istuessa neljän päivän kiinteistö- ja sopimuslainsäädännön koulutuksessa. Maanantaista torstaihin, aamukymmenestä iltakuuteen. Kahtena päivänä meillä oli ihan loistava kouluttaja, asianajaja ja toimistonjohtaja Gig Harborista, Tacoman länsipuolelta saaristosta. Hauska, interaktiivinen kouluttaja joka veti koko ryhmän mukaan keskusteluun sen sijaan että olisi luennoinut luokan edessä. Tiistain vetäjän ääni kuulosti samalta kuin aikanaan Lasse Pöystin sen kertoessa Pikku Kakkosen iltasatua, ei siinä mitään mutta kun aihe on aavistuksen kuivakka ja luennolla kestoa kahdeksan tuntia, käy väistämättä niin että keskittyminen herpaantuu, kuola valuu poskelle ja silmä painuu kiinni - väkisinkin. Mutta nyt se on tehty, viimeinen iso koulutus, yhteensä yli neljä sataa tuntia työn ohessa, yhden vuoden aikana.

Puikot kädessä selviää pidemmistäkin luennoista. 

Perjantaina istuin itse kouluttajan tuolille, toista kertaa muutaman viikon sisään. Ensimmäisellä kerralla opetin sopimuksen rakentamista, ihan siis perusjuttuja, uusille välittäjille ja nyt tällä kertaa markkinointia samalle joukolle. Olen aina tykännyt koulutusten vetämisestä. Tein sitä ennen lasten syntymää ja nyt taas satunnaisesti omalla toimistolla.

Vuosi sitten kaikki oli vielä edessä, tai siis ekat kaksi viikkoa intensiivikurssia oli takana, kolmas – se ”käytännön” kurssi vielä edessä - mutta siinä se sit olikin. Tiesin paljon termejä, osasin sanastoa, mutta siihen se jäi. Se määrä minkä vuodessa on oppinut on jotakin ihan huikeeta, joku aikanaan sanoi että vuosi Coldwell Bankerillä vastaa seitsemää vuotta jossakin muussa toimistossa jos katsotaan kokemusta ja tietoa. Ekan kaupan kanssa, ja se ei muuten ollut mikään yksinkertainen transaktio kaivoineen, termiitteineen, homeineen ja tulva-alueineen olin aika pihalla. Asiakkaan lainakin oli haasteellinen koska valtiontakauksineen vaatimukset on aivan toisenlaiset kuin muissa lainatuotteissa. Aiakas kyllä tiesi ongelmista ja halusi silti talonsa, pankki ei ollut ihan yhtä innostunut. Toisen kaupan kanssa neuvoin jo vastapuolen välittäjää ja viimeisimmässä olin hämmentynyt siitä ettei vastapuolella ollut sopimukset ollenkaan hallussa.

Tässä asuu yksi tyytyväinen asiakas. 

Eilen illalla naapuri kertoi oluen äärellä että ne on muuttamassa takaisin keskilänteen. Ne kysyi neuvoja tilanteeseen jossa niillä on jo ostaja kodille, tottakai lupasin hoitaa paperihommat hyville ystäville, mutta automaattisesti hyppäsin samalla työmoodiin ja mietin ääneen erilaisia taktiikoita ja lipsautinpa sivulauseessa senkin että laittamalla kodin virallisesti myyntiin se mikä hävitään välityspalkkiossa voitetaan kauppahinnassa ja sopimusehdoissa. Kaverille myydessä kun ei kehtaa pyytää ylimääräistä rahaa sen enempää kuin ilmaista asumista kunnes lähtö koittaa kesäkuussa.

Naapuruston lapset heittää Martalle palloa. 

Työstä on tullut osa elämää – hyvällä tavalla. Tättis inhoaa niitä pitkiä koulutuksia edelleen ja reagoi niihin. Kolme päivää se kiukutteli. Tänään se on potenut migreeniä meidän sängyssä. Palaan takaisin ajatukseen jossa sen mielestä parasta olis, jos istuisin päivät tossa koulubussipysäkillä odottelemassa että ne tulee takaisin. Onneksi viime viikko oli viimeinen, ainakin kunnes jatkan eteenpäin esimieskoulutusputkeen. Siihen on onneksi vielä vuosi aikaa.

Tyypit kulkee mukana tarvittaessa. Tässä Kentsu kurkkimassa miljoonataloa mun kanssa. 

Jos jotakin on vuodessa selvinnyt niin se että olen viimeinkin löytänyt oman elementtini. Yhdeksän kymmenestä välittäjästä luovuttaa ja vaihtaa alaa ensimmäisen vuoden aikana. Omasta aloitusryhmästä olen ainoa joka on edelleen jäljellä, tämä ei ole helppo ala, ei kai mikään yrittäminen ole. Ei vaikka se siltä ehkä näyttääkin ulkoapäin katsoessa.

Oliko eka vuosi sitten pelkkää shampanjaa, kukkia ja kahvikupposia? No ei tosiaan. Ensimäiseen vuoteen on mahtunut unettomia öitä, epäröintiä ja epätoivoakin. Ajatuksia siitä että tää on sulaa hulluutta. Kertaakaan ei kuitenkaan ole tullut mieleen heittää hanskoja tiskiin, laittaa takkia naulaan, lopettaa ja luovuttaa. Punainen lanka on kuitenkin aina löytynyt ja sateen jälkeen paistanut aurinko. Ensimäinen vuosi päättyi plussalle, moni jää ensimmäiset kolme vuotta pakkaselle. Tämä kertokoon osaltaan siitä että on tullut tehtyä oikeita valintoja, silloinkin kun on vähän hirvittänyt. Onneakin on varmasti osin ollut mukana.

Tästä on hyvä jatkaa. Huomenna tapaan taas uuden asiakkaan kanssa. 

Poikkeuksellisesti laitan tähän linkin myös työblogiin - The Life of a Real Estate Broker. 

Kaikkeen pystyy jos vaan tahtoo...