Siirry pääsisältöön

aika on aika kummallinen asia




Aika on aika kummallinen asia. Joku viisas oli kuulemma sanonut että päivät on pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Muuten ihan hyvä, mutta kun päivätkin on nykyään niin kamalan lyhkäsiä. Muistan kyllä miten pitkiä iltapäivät oli silloin kun lapset oli pieniä. Muistan miten tuijotin olohuoneen seinäkelloa ja laskin kuinka kauan vielä pitää kestää että saa toisen aikuisen kotiin ja kuinka musertavaa oli silloin kun se toinen ei tullutkaan koska työpäivä venähti tai liikenneruuhka jumitti. Silloin minuutitkin oli pitkiä ja hitaita. Silloin kulutin toisinaan aikaa vaeltelemalla tavaratalossa lasten kanssa koska en kestänyt enää olla kotonakaan. Ostoskärryihin ne sai ainakin sidottua paikalleen ja virikkeitä riitti hyllyrivejä kierrellessä. Ja sitten ne kasvoi ja aika alkoi kulkemaan yhä kiihtyvää tahtia.

Nykyään on aina maanantai tai perjantai ja usein sunnuntaina tuntuu ettei viikonloppua ollut ollenkaan. Usein arkisin tiputan lapset bussille tai kouluun ja seuraavaksi huomaan että kellohan on neljä ja ne on just taas kotona. Nyt on pääsiäinen vaikka vastahan oli joulu ja yhdessä henkäyksessä on taas kesä.

Trillium


Kevät soutaa ja huopaa niin kuin näillä meidän keväillä on tapana. Ensimmäiset kevätkukat kukkivat metsässä, narsissit ojentelevat kohden aurinkoa etupihalla. Viikonloppuna satoi lunta, huomenna saattaa olla helle. Kuka tästä meidän keväästä mitään tietää, ainakin se opettaa tietynlaista nöyryyttä kerrospukeutumisen lisäksi. Aamulla pieni mies kiukuttelee että miksi aina pitää olla sadetakki mukana koulussa; “no, kun sä rakas olet sattunut syntymään tänne missä vähintään ripsauttelee toista sataa päivää vuodessa. Siksi.” Jotain se mumisee kiskoessaan sinistä Helly Hansenia päälleen.

Muutama ilta sitten, hetkeä ennen unen tuloa laskin mielessäni että siitä on 30-vuotta kun Fredde kirjoitti ylioppilaaksi enkä mä juuri ole sen perässä. Vastahan mä seisoin aamunsarastuksessa Kaivopuiston kallioilla tuoreena ylioppilaana. Epävarmana, onnellisena, täynnä suuria unelmia joista yksikään ei ollut niin suuri seikkailu kuin elämä itse. Mun suuret unelmat oli pieniä, vaatimattomia, tavallisiakin. Mun piti muuttaa Ahvenanmaalle lastentarhanopettajana. Mennä naimisiin ja saada kolme lasta. Sitten muutin ihan toisen miehen mukana maailman toiselle laidalle eikä musta tullut ammattikasvattajaakaan. Kolme lasta sain, mutta silloin en tiennyt että siihen matkaan tarvittaisiin aikaa ja kyyneleitä. Tättis täyttää pian kymmenen. Kymmenen vuotta siitä kun meidän esikoinen syntyi. Se on ollut nopeat kymmenen vuotta ja pian vanhemmuutta on riittänyt yhtä kauan kuin matkaa siihen.

Melkein kymmenen.


Jos aikuisuus alkaa siitä kun täyttää kahdeksantoista, olen ollut aikuinen 28 vuotta. Niistä vuosista olen asunut yli puolet täällä. Se on kai aika pitkä aika. Tästä maasta on kasvanut minulle rakas sillä se on ollut minulle hellä. Täällä olen ollut onnellinen, tänne olen rakentanut elämäni. Aamulla autossa Tättis sanoo: ”Mama, listen to this... Minnä rrakkastan suklaa, koska se on niin hyvä.” Minä vastaan sille: ”Minä rakastan sinua kulta!”

Jannut teki hyönteisiä kouluprojektina. Aika hienoja tuli!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi