annetaan pois

Annetaan eniten tarjoavalle tai mahdollisesti ilmaiseksi kelvoton äiti. Käyttöönotto omalla vastuulla. Ei useista lupauksista huolimatta ole siirtänyt juomalaseja paikkaan josta niihin ylettyy kiipeämättä keittiön tasolle. Tekee toisinaan usein liikaa töitä. Pyykkihuolto takkuaa toistuvista huomautuksista huolimatta ja ruokakomerossa vallitsee kaaos. Yhteydenotot sähköpostilla.

Aika usein saan kuitenkin kuulla olevani maailman paras äiti, täydellinen juuri tällaisena, pyykkikasoineen päivineen.

Mikä on kaikkein kivointa äidin kanssa? Kierrän kaikki kolme lasta ja kysyn jokaiselta saman kysymyksen, saan kolme erilaista vastausta. Legoilla rakentaminen, elokuvissa käyminen, shoppailu. Lienee helppoa arvata että viimeinen oli meidän esiteini.

Minä rakastan teitä. Minä rakastan teitä kaikkia enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Minä rakastan teitä silloinkin kun kaikki menee pieleen, väsyttää ja kiukuttaa. Minä rakastan meidän omia juttuja, jokaisella omansa. Nämä on mun mielestä ne kaikkein kivoimmat jutut, meidän pienet yhteiset hetket.

Can I watch some tv with you mom? – What are we watching? – Can we watch Chicago Fire or Chicago Med? – Sure baby… Se käpertyy mun kainaloon ja kuiskaa ohjelman alkaessa: “Can you you give me a massagee mommy? A back massageee...” Me katsotaan yhdessä telkkaria ja mä silittelen samalla pienen pellavapään selkää, sitten jalkoja ja viimeiseksi päätä. Kun ollaan noin puolivälissä ohjelmaa se katsoo mua silmiin ja sanoo: ”I think it’s time for me to go to bed now. Let’s stop watching.”

Good Night, sleep tight, don’t let the armpit bugs bite… kutitus ja kikatus. Äiti syö löytyneet ötökät. Ne on mehukkaita ja rapsahtelee hampaissa. Muistan sanoa nam. Mom... you’re the best mom in the entire universe! – And you my dear, you are the best Ollipolli in the entire Galaxy and the next galaxy and the next galaxy, and if there was a planet filled with boys just like you, you would still be the best one. Kisses, and hugs, and rubba-dub-dubs. Good nite! I love you… ja lentopusut jotka napataan ilmasta kiinni vielä loppuun.

Ajan lapset kouluun matkalla toimistolle. Meillä on hetki aikaa kuunnella musiikkia koulun parkkipaikalla ennen kuin ajan jonoon pudottaakseni ne koulun etuovelle. Etuovella ne hyppää ulos autosta, viimeinen kääntyy ympäri ja sanoo: ”Mama... minnä rrakasstan sua!” – Niin minäkin sinua kultaseni... ”Mmoi!” – Moi! See you after school, have a great day!

Äitiyttä on miljoona erilaista! Yhtä monenlaista kuin äitejä ja äitejäkin on kaikenlaisia... biologisia äitejä, äitipuolia, isoäitejä, adoptioäitejä, sijaisäitejä, varaäitejä, naapurinäitejä... suuria, pieniä, lihavia, laihoja. Helposti lähestyttäviä ja sydämellisiä, pelottavia, ankaria, lepsuja. Kaikki äitejä. Ihania, rakkaita äitejä.

On äitejä joiden lapset eivät koskaan päässeet syliin saakka. On äitejä jotka ovat menettäneet lapsensa. On lapsia jotka ovat menettäneet äitinsä. Viime vuonna kirjoitin naapurin perheestä. Perheestä jossa vanhemmuuden tavoittelusta oli jo kauan aikaa sitten loppunut ilo, jossa jokainen raskaus päättyi suruun. Perheeseen syntyi muutama viikko takaperin lapsi, sijaiskohdussa kasvanut biologinen lapsi. Matka äitiyteen oli pitkä, siinä oli mutkia eikä se ollut sellainen kuin useimmilla äideillä. Mietin miltä ensimmäinen ihan oikea äitienpäivä tuntuu siinä perheessä. Minä itkin ensimmäisenä äitienpäivänä, koska en edelleenkään ollut ihan varma siitä että olin viimeinkin äiti.