Siirry pääsisältöön

pidä huolta

Kotikoulua.



Aamuhämärissä kirjoitan sähköpostin lapsen karatekouluun, viestissä kerron sen minkä moni muukin, että karatet jää nyt väliin mutta jatkakaa laskutusta. Tanssistudio sulki itse ovensa, mutta sinne laitoin saman viestin, jatkan silti tanssituntien maksamista, katsotaan sitten myöhemmin mitä tehdään vai tehdäänkö yhtään mitään. Näin tekevät kaikki joilla on siihen mahdollisuus, tukeakseen alueen pienyrittäjiä joiden elinkeino on tällä hetkellä veitsenterällä.

Virus tulvii sisään ovista ja ikkunoista, eikä kenellekään liene enää mikään ihmetyksen aihe että on kansallinen hätätila, koulut kiinni ja vessapaperi loppu. Niin on kaikkialla. Kirjoitan siis mieluummin siitä miltä se näyttää meidän perspektiivistä, yhteisöllisyydestä joka nousee ja nosta päätään tilanteessa joka on kaikille outo, vieras ja pelottavakin.

Älä koske kasvoihin!


Kun kuvernööri ilmoitti torstaina että 600.000 koululaista jää kotiin huhtikuun loppuun, meni tunti ja joku oli perustanut Facebookiin ryhmän meille vanhemmille, ideoita kotikouluun ja vertaistukea. Minut kutsui mukaan naapuri, joka tiesi että meidän lapset olivat olleet kotona jo maanantaista ja olin kuvannut kaiken meidän tekemän työn – muiden käytettäväksi ja iloksi.



Sosiaalinen media täyttyy avuntarjouksista, kuka tarvitsee apua? Kuulutko riskiryhmään etkä halua lähteä kauppaan? Oletko karanteenissa etkä voi lähteä kauppaan? Sadat ja taas sadat ihmiset kysyvät miten he voivat auttaa. Vanhenpainyhdistyksen hallituksen sähköpostit täyttyvät avuntarjouksista ja kolmessa päivässä me olemme saaneet tuhansien dollareiden edestä lahjoituksia ja lahjakortteja jaettavaksi niille perheille joiden palkanmaksu on pysähtynyt tai jotka tarvitsevat ruoka-apua. Teemme töitä koulun oppilaanohjaajien kanssa saavuttaaksemme avuntarvitsijat.

Kun ravintolat ovat tyhjillään lupaavat ateriapalvelut toimittaa ruokaa ravintoloista ilmaiseksi, ilman toimitusmaksua, moni ostaa lahjakortteja, toinen hakee illan päivällisen ravintolan ovelta.



Ihmiset tukevat toisiaan ja huoli on aitoa. Miten pidetään kulmakahvila tai pikkuravintola elossa, entä kirjakauppa, lankakauppa, lelukauppa, kampaamo... Isot ketjut pärjäävät kyllä, mutta pienyrittäjät tarvitsevat apua. Amazon maksaa omalla kampuksella olevien pienyrittäjien vuokrat niin kauan kuin työntekijät ovat poissa työpaikoiltaan. Internetpalveluntarjoajat tarjoavat ilmaista nettiä niille joilla ei sellaista ole mahdollisuutta maksaa ja ravintolaketjut lahjoittavat ilmaisia aterioita lapsille.

Maassa jossa on totuttu pitämään huolta heikommista halutaan auttaa sillä auttamiseen ollaan kasvettu pienestä pitäen. Minä olen kasvanut auttamaan vasta aikuisena ja ehkä siksi huomaan edelleen ne kaikki kädenojennukset. On itsestäänselvää että ne jotka kynnelle kykenevät auttavat, jos ei taloudellisesti niin sitten vaikka kaupassa käyden sille naapurille joka ei itse sinne syystä tai toisesta voi mennä.

Karate koulusta omistaja vastaa. Kiittää lämpimästi kädenojennuksesta ja kysyy haluaako Ollipolli tehdän karatensa Facetimella kerran viikossa, tottakai haluaa.

Pidä huolta itsestäs
Ja niistä jotka kärsii
Anna almu sille
Joka elääkseen sen tarvii
Muista siellä rakentaa
Missä koti maahan sortuu
Koeta niitä rohkaista
Jotka päätöksissään horjuu
Sillä jokainen
Joka apua saa
Sitä joskus tajuu myös antaa

Tajuu myös antaa...

-Pave Maijanen



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi