paniikki iskee

Jos meidän jannuilta kysytään; "It's Corona time!"

Jo viikkoja olen aina aamuisin kurkannut Johns Hopkinsin kartasta miten virustilanne etenee, en ole ollut erityisen huolissani, enneminkin utelias ja kiinnostunut. Yhden lapsen infektioastmaa lukuunottamatta me ollaan kuitenkin tästä näkökulmasta perusterveitä ja todennäköisyys tartuntaankin on ollut häviävän pieni. Ehkä se on sekin kun on kuitenkin saanut ilokseen hoitaa siinä avaruuspuvussa potilaita itsekin, silloin se oli tuhkarokkoepäily ja vähän rennommassa eristyksessähän oli jokaisessa työvuorossa ainakin muutama potilas, joko MRSA, VRE, tuberkuloosi tai C.Diff. Oli täitä ja syyhyä niin että onhan näitä nähty.

Niin että kun Tättähäärän ystävä vietti joululomansa kotona Kiinassa en pitänyt sitä syynä estää näitä kahta hengailemasta keskenään ja kun lasten hammaslääkäri kertoi tulleensa Taiwanista edellisenä päivänä suhtauduin siihenkin lakonisesti. Todennäköisyys tartuntaan ei vieläkään ole kovin suuri ja vielä pienempi todennäköisyys on että tartunnan saisi vakavana. Se ei ole muuttunut mihinkään edelleen.

Yhdysvaltain ensimmäinen koronavirustartunta oli meidän osavaltiossa ja sitä hoidettiin siinä sairaalassa missä itse olin aikanaan töissä. Sen saman sairaalan naapurissa on se lastensairaalan klinikka missä me käydään prinsessan kanssa muutaman viikon välein. Mies tuli Kiinasta, sairastui, hakeutui hoitoon ja parani. Elämä jatkui eikä koronavirus tuntunut koskettavan meitä sen kummemmin, paitsi että aamuisin aina kurkistin kartasta missä mennään ja luin muutaman uutisen.

Me päätimme viettää kevätloman Kalifornian sijasta Oregonin rannikolla, no siellähän me ollaan oltu jokainen kevätloma jo vuosia. Kaliforniaan päätimme olla lähtemättä, ei viruksen vaan karanteenin pelossa. Ei tuntunut kovin houkuttelevalta joutua kahdeksi viikoksi karanteeniin, tapahtui karanteeni sitten eristyskeskuksessa tai ihan kotosalla. Kaksi lentoa ja huvipuisto olisi turhaa uhittelua kohtalolle.

Mikä sitten muuttui?

Perjantaina tuli julkisuuteen kaksi uutta tartuntaa meidän alueella. On hyvä muistaa että Suur-Seattlen alueella asuu 4 miljoonaa ihmistä yli 15,200 km2 alueella (pääkaupunkiseutu 1,495,271 asukasta 3,697.52 km2). Huolestuttavinta oli se että toinen näistä tartunnoista oli lukiolaispojalla joka ei ollut matkustanut yhtään mihinkään, eikä hänen lähipiirissään ollut ketään joka olisi käynyt virusalueella.

Lauantaiaamuna julkisuuteen tuli tieto että tartuntoja on enemmän ja yksi tartunnan saaneista on kuollut. Siitä alkoi järjetön sähellys. Ylimääräisiä uutislähetyksiä, tiedotustilaisuuksia, sähköposteja, presidentin tiedotustilaisuus ja paniikki. Moni unohti ihan kokonaan että menehtyneellä oli jo ennestään vakava hengityselinsairaus.

Aamuyhdeltätoista kauppojen hyllyt ammottivat tyhjyyttään ja vessapaperista käytiin sotaa. Joku näki kuinka jollakin oli kärryssä tuhansien taalojen arvosta särkylääkkeitä, flunssalääkkeitä ja kumihanskoja. Poliisi ohjasi liikennettä isompien kauppojen edustalla ja olipahan muutamassa paikassa jopa kaupan parkkipaikalle tuntien jono, ei niin että sieltä enää mitään saisi siinä vaiheessa kun se ruutu viimeinkin löytyisi.

Minä lähdin töihin. Tapasin asiakkaita, katsottiin taloja. Valmistauduttiin tekemään tarjousta. Kaikki oli niin kuin ennenkin. Näytöissä oli ruuhkaa ja tunnelma rento, paitsi jos ajatellaan potentiaalista kilpailua ostettavasta kohteesta. Kävin lankakaupassa jossa oli yhtä ihanan rauhaisaa kuin aina ennenkin. Joku neuloi nojatuolissa, asiakkaat valitsivat lankoja ja minäkin ostin omani. Lähdettiin Fredden kanssa käymään läheisessä panimossa. Juotiin oluet ja juteltiin panimomestarin kanssa. Koronavirus oli jossakin kaukana muualla, netissä ja somessa, ei siellä panimossa sen enempää kuin lankakaupassa tai aiemmin töissäkään. Kävin ostamassa kissanruokaa eläintarvikeliikkeestä ja siellä oli täysi synttärihulina menossa, ei jälkeäkään viruksen aiheuttamasta paniikista. Meidän omassa ruokakaupassa oli edelleen tarjolla niin ruokaa, vessapaperia kuin käsidesiäkin.

Kaikki niinkuin ennenkin. 

Vaikka koronavirukseen menehtynyt mies oli sairaalassa kivenheiton päässä meistä, vaikuttaa virus meidän elämään lähinnä ilmassa leijuvana uhkana siitä että kaikki suljetaan ja elämä pysähtyy samalla tapaa kuin lumisateen sattuessa. En näe ihmisiä maskien kanssa satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta, ihmiset liikkuvat kuten ennenkin tapaavat toisiaan ja moni pitää tilannetta lähinnä koomisena.

Illalla koulupiiri antoi lausunnon. Samoin teki tanssistudio ja Ollipollin karatekoulu. Myös Fredden työnantajalta tuli viesti. Se tyyppi joka oli ollut Koreassa lomalla lähetettiin kotiin – varmuuden vuoksi. Pysykää kotona jos olette sairaana. Jokainen näistä varasi itselleen oikeuden laittaa ovet kiinni jos tulee tarve. Toistaiseksi jatketaan – business as usual.

Koulupiiri tiedottaa.