Siirry pääsisältöön

näin kulutan aikaa

Kun kaikki on jo sanottu ja elämä toistaa itseään päivästä toiseen... meidän viikon aikatauluissa torstai on yleensä se kun meillä käydään vähiten kiistaa vapaista neukkareista, onhan kalenterissa lasten osalta vain kaksi kiinteää tapahtumaa. Muina päivinä aikataulutetaan välillä erilaisia tiloja kun videopalavereita on yhtäaikaa tai porrastetusti neljällä viidestä perheenjäsenestä.

Tässä valokuvia ihan tavalliselta torstailta. Sellaiselta nykyiseltä tavalliselta, ajalta jolloin kukaan ei puhu muusta kuin koronasta vaikkei kukaan jaksa enää yhtään koronaa.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, ja ainakin sen että yhteen päivään mahtuu aika paljon kaikenlaista.

Kaunis aamu...

Ennen koulua ehtii vähän leikkimään. 

Ne uutiset joita ei enää jaksa lukea ja lukee silti. 

Aka laittaa aamiaista. 

Päivän tilaus oli vohveleita... kauravohveleita, jogurtilla ja tuoreilla marjoilla. 


Koiralle jämät. 

Mun aamiainen on ruisleipää, punakuorista juustoa ja kurkkua. kaksi munaa. Tylsää ja ah, niin hyvää. 

Tiskarivuorolainen. 

Koulu alkaa. 

Työn alla matematiikankoe. 

Tarinakartta kirjoitustehtävää varten. 

Tättis halus osallistua jannujen kuvistunnille. 

Ajatustauko. 

Palaverissa. 

Yhdeltätoista alkaa Ollipollin karate. Meidän makkarissa on paras tila ja mopinvarsi toimii vastustajana. 

Me lähdettiin kävelylle sillä aikaa kun toinen taistelee makkarissa. 

Keppivaroitus!!!!

Kevät on kauneimmillaan. 

Keppi saatiin onneksi vaihdettua vähän pienempään. 

Pesulla lenkin jälkeen. 


Meidän ollessa kävelyllä Ollipolli ja Fredde lähti pyöräilemään. 

Paras tapa kuivatella vastapestyä Marttaa. 

Tättis opettaa pojille miten piirretään mahdoton kolmio. 

Me naiset lähdettiin ajelulle ja hakemaan yllärilounasta. 

Tätä ei osannut odottaa kukaan. 

Lounas ja eka puolikas elokuvasta. 

Kissat ja paperikassit... mä yritän tehdä töitä. 

Täällä mitään töitä tehdä kun pitää leikkiä. 

Mun istuessa työhommissa kolmikko pelaa erän krokettia. 

Tättis vaihtaa kissanhiekan puhtaaseen. 

Mä ryhdyn ompelemaan lisää maskeja. 

Oluen kaataminen lasiin on tarkkaa touhua ja taitolaji. 


Eka valmiina. 


Mun ommellessa nää nautiskeli peliajasta. 

Siis otatsä meistä jotain alastonkuvia... 


Edelleen töissä. 

Tättiksen tanssitunti alkaa puolikuudelta meidän makkarissa. 

Mitä tänään syödään? Me haetaan paikallisen keittiömestarin lihalaatikko joka viikko ja ammennetaan sieltä sitten milloin mitäkin. Tänään pihviä ja makkaraa grilliin. 

Näillä on aina jokin systeemi meneillään... En tiennyt että kissat ja koirat oikeesti leikkii yhdessä. 

Grilli kuumenemaan. 

Pojat lähtee pyöräilemään ja Tättis tulee tanssitunnilta. 

...tanssien edelleen. 



Pitihän tätäkin kokeilla. 


Kun ruokapöytä on täynnä ompelukonetta, palapeliä ja koulutöitä on päivällinen usein telkkarinääressä. 


Pojat jää katsomaan elokuvaa...

Me tytöt siirrytään yläkertaan värityskuvien pariin. 



Kommentit

  1. Ihana päivä! Terkkuja Maidenheadistä. Täällä toinen kaksosten äiti. Olen lukenut blogiasi vuosikausia ja pidän kovasti. Hyvää kevättä!

    Tessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, ihanaa kuulla! Toivottavasti teilläkin päivät kuluvat joutuisasti... hyvää kevättä sinnekin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k