Siirry pääsisältöön

Amerikan aakkoset: O - U

 O is for Owl

Amerikanviirupöllö ja huuhkaja, meidän öiset ääneet keijokojootin lisäksi. Pöllöjen huhuilussa on mulle jotakin rauhoittavaa enkä taida koskaan kyllästyä kuuntelemaan niitten juttelua. Pöllöjä näkee meillä myös päivisin ja joskus metsän hämärissä päivänsokea pöllö erehtyy luulemaan lenkeilijän pipoa tai ponnaria saaliiksi ja etenkin alkusyksystä monilla poluilla on varoituksia hyökkäilevistä pöllöistä. Olen itsekin jokusen kerran törmännyt polulla pöllöön joka on lähtenyt seuraamaan mun ja koiran matkaa lehahtamalla puusta toiseen.


Photo: Christopher Schwarz/Audubon Photography Awards


P is for Pumpkin

Omppujen lisäksi kurpitsat ovat syksyn merkki niin pihoja koristamassa kuin ruuassakin. Kaupat täyttyvät kurpitsasoseesta, jota on helppo tehdä ja pakastaa ihan itsekin. Soseesta se päätyy keittoihin, aamupannareihin, kuivakakkuja mehevöittämään, muffinseihin, skonsseihin ja jopa kahviin. Syksyn eka tunnari taitaakin usein olla Starbucksin Pumpkin Spice Latte. Ne kaiverrettavat kurpitsat ovat lähinnä isoja ja kauniita ja maukkaampi versio on huomattavasti pienempi sokerikurpitsa.


Koristekurpitsat ja yhdet kaksoset kuistilla.


 

Q is for Quiet

Hiljaisuus. Minä tarvitsen hiljaisuutta. Ilman omaa aikaa, hiljaista hetkeä ja mahdollisuutta koota omia ajatuksia väsyn. Hiljaisuus on ennenkaikkea hiljaisuutta ihmisistä ja arjen äänistä. Se on metsän polku ja mullan tuoksu. Syksyn lehtien kahina jaloissa tai kevään lätäköt. Hiljaisuudessa kuuluu sammakon kurnutus, ilmaan karkaava listu tai majavan hännän läpsäys lammen ruovikossa.


Hiljaisuus.


 

R is for Rain

Sade soittaa lauluaan taloa vasten liimaten kellastuneet lehdet edessä olevaan katuun syksyn ensimmäisen myrskyn pyyhkiessä meidän ylitse. Muistan miten ihosin sateisia viikonloppuja häärätessäni kaksosten autoistuinten kanssa, nostaessani niitä autosta ostoskärryyn ja takaisin märällä, viimaisella parkkipaikalla. Sade on kuitenkin kasvanut olennaiseksi osaksi minua, onhan se kastellut minua vuodesta 2002 ja kesän kuivan kauden jälkeen sade tuntuu armolliselta sen sammuttaessa metsäpalot ja kastellessa pölyisen ja kuivan maan.


Toisinaan sataa liikaakin.


 

S is for Seattle

Siinä missä Helsinki oli joskus minun kaupunkini on Seattle kasvanut sellaiseksi. Vaikka me asutaan kahden järven tuollapuolen, suojaisassa suburbiassa hengitän kaupunkilaisena kaupungin tahtiin. Tunnen kaupungin kadut niin etelässä kuin pohjoisessakin sen sydän ei syki keskustassa, siellä missä turistit ennen vaelsivat vaan kaupunginosissa keskustan ympärillä, niitten pienissä kahviloissa, putiikeissa ja ihmisissä. Ajan kaupungissa pääasiassa ilman auton tai puhelimen ohjausta enkä pelkää sen kapeita, ahtaita katuja ja liikennesolmuja.


Seattle


T is for Transaction

Työ. Suomalaiselle naiselle työ on osa identiteettiä. Olen yrittänyt karistaa sitä ja olla arvottamatta itseäni - en muita - työni kautta, mutta kotoa saatu yrittämisen malli virtaa vahvana. Minä olen hyvä tässä. Minä osaan tämän. Pidän työstäni ja vaikka hetkittäin toivon että voisin laskea puhelimen alas olen innoissani jokaisesta uudesta asiakkaasta ja heidän unelmiensa toteutumisesta. Transaction - kauppa. Jokainen niistä on yhtä tärkeä riippumatta siitä liikutellaanko miljoonia vai satoja tuhansia.



 

U is for Umbrella

Niin sateenvarjot tai ehkä enneminkin niitten puute. Kaksi kirjainta menee sateelle sen ollessa olennainen osa arkea ja ajatuksia. Täällä turistin tunnistaa sontikasta ja kesällä kiinalaisen suojelemassa hipiäänsä auringolta. Sateella ei sateesuojaa käytä kukaan, tihkusateessa voi hetken loikkia ilman sadetakkiakin, mutta sadetakki ja kumisaappaat kuuluvat täällä pohjoisella länsirannikolla jokaisen varustukseen ja omastakin vaatekaapista löytyy neljä sadetakkia ja kolmet kumpparit.



Aakkosiaan ovat listanneet myös Minna ja Heidi:

Kahvikissan kynästä 

Heidin Italia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...