i love you more!

 

Luen vuosien takaisen ystävän, sen saman korttelin kakaran ja koulutoverin kirjoitusta lähestyvästä ensimmäisestä äitienpäivästä, ja palaan taas kerran muistoissani siihen omaan ensimmäiseen äitienpäivään, niihin maljakossa nuokkuviin tulppaaneihin ja lounaaseen ravintolassa. Palaan tähän hetkeen ennen jokaista äitienpäivää, siihen tunteeseen etten oikeastaan kuulunut joukkoon, sillä eihän se muutaman viikon ikäinen tyyppi jonka raivokasta itkua olin jo oppinut odottamaan kauhunsekaisin tuntein, oikeuttanut minua istumaan siinä, edessäni lasi kuohuviiniä ja yllä mekko jonka rintamusta koristivat jo maitotahrat. Rautakaupassa olin loukkaantunut kun minulle ei ojennettu punaista ruusua kuten niille äideille jotka näyttivät enemmän äideiltä - kai.

 

Sitä ensimmäistä äitienpäivää on seurannut pitkälti toistakymmentä uutta. Ensin yhden lapsen äitinä ja sitten kolmen. On ollut äitienpäiviä kun koko päivä oli yhtä fiaskoa ja kyyneleet kaukana onnensellaisista, sellaisia jotka olivat jotenkin lempeitä ja hitaita, ja sekoitus arkea ja juhlaa. Yhtään kiiltokuvankaunista äitienpäivää en ole saanut eikä sellaisia taida ihan oikeasti ollakaan, ei ainakaan meillä, ei ainakaan kolmen lapsen perheessä. Sitäpaitsi se ihan oikea äitienpäivä asuu jossakin muualla kuin toukokuun toisessa sunnuntaissa vaikka sinä yhtenä päivänä saankin aivan erityisellä huolella kirjoitetut kortit, paketoidut lahjat ja jos oikein lykästää niin jonkun toisen tekemän aamiaisen. On kohtuutonta vaatia seesteistä hiljaisuutta päivänä joka on lapsen ja vielä teininkin silmissä niin täynnä latausta että se tihkuu reunoistakin. Odotuksista syntyy jännitteitä,  jännitteistä riitaa ja rosoisuutta. On ollut äitienpäivä kun uhkasin että peruutan koko p***kan seuraavalta vuodelta ja sekin kun pikkumaisesti naisten kanssa vatvottiin mitä kaikkea äitienpäivänä ei tapahtunut, niitä lausumattomia toiveita ja vaatimuksia jotka jonkun muun olisi pitänyt ajatuksista osata lukea.

 

Minun äitienpäiväni löytyy toukokuisen sunnuntaiteatterin ulkopuolelta, jostakin muualta kuin sosiaalisen median nokittelusta ja ruusunpunaisista kuvista. Kyllä minä ne kukat ja kakut, kortit ja yhdessä valitut lahjatkin otan, mutta ihan oikea äitienpäivä on se korvaan kuiskattu rakkaudentunnustus, unentuoksuinen lapsi kainalossa, juttuhetki autossa kahdestaan, se on lautapeli ja pöydän kulmalle vaivihkaa ilmestynyt tölkki ananaksenmakuista kivennäisvettä - sitä mistä erityisesti pidän.

 

Kolme tärkeintä asiaa maailmassa, ne jotka ohittavat ihan kaiken. Mun tyypit. On maailman parasta olla teidän äiti. I love you more.