Siirry pääsisältöön

metahelvetissä

 



Maanantaina on pyhäpäivä, kello kutittelee kahdeksaa ja vain minä ja Fredde ollaan hereillä. Huomennakin niillä on vapaata - lumipäivä jota ei koskaan käytetty - meillä kahdella töitä. Näyttöjä, palavereita ja asiakastapaamisia. Mutta nyt on maanantai ja vapaapäivä, selaan blogeja etsien innoitusta, miettien mistä kirjoittaisin; koulusta, ystävistä, vanhenemisesta, koirista vai... ihan vaan elämästä. Just nyt kaikki menee jonkinlaisella pikakelauksella, yritän pysyä mukana tahdissa, räpiköiden, tuijotan kalenteria ja mietin mikä on unohtunut, ihan varmasti jossakin on ylläri, tähän aikaan vuodesta metatyön määrä on kestämätön, ei vain minulla vaan meillä molemmilla.



 


Fredde säätää meidän yhtiömuodon muutosta osakeyhtiöksi, siihen liittyvää verohässäkkää, palkanmaksua ja kaikkea muuta. Ilman hyvää tilitoimistoa tästä ei tulis yhtään mitään. Fredde poimii mun kärrystä tippuneet, imuroi ja siivoa mun jälkeeni jättämät kasat, ei valita pyykkivuorista ja soittaa kaupasta kysyen mitä me tarvitaan - no maitoo ja munia varmaan ainakin, ja marjoja, ja jotain ruokaa... ja viiniä. Se hoitaa uuden ikkunan asennuksen, kokolattiamaton pesun ja taloon liittyvät asiat, minä hoidan puutarhaa. En voi sanoa että **ttu kun se ei koskaan, kyllä se ja aina, mutta kun tätä kaikkea on vaan niin paljon.  





Olen se äiti joka huokaa sunnuntaina että ai niin, niillä on tällä viikolla synttärit. Mietin mitkä koulupalaverit ja leirikokoukset olen unohtanut tässä kaaoksessa missä on tanssikoulun kevätnäytöksiä, tiimin pääsykokeita, hammaslääkäreitä, oikomahoitoa ja lasten lääkäreitä. Yön pimeydessä muistutan itseäni että kaikki kyllä järjestyy ja sormet ristissä toivon ettei Tättiksen tiimin koe satu samalle tunnille kuin sen pakollinen covidtesti ja ettei sille varatun toimenpiteen kanssa samaan aikaan ole mitään muuta tärkeetä. Fredde varaa tytölle ajan toiseen rokotteeseen tanssinäytöksenjälkeiselle päivälle ja mä lasken että se ehtii kuumeilla ennen sitä toimenpidettä. Mitä muuta tapahtuu kesäkuun yhdeksäs? Poikien lääkäri ja mä tiedän et oli jotakin muutakin, ainakin keittiön mittaus ja ilmastointityypit ja ehkä joku koulujuttukin. Ai tarttet mustan t-paidan huomenna? Shortsit on liian pienet? Huokaan. Kodinhoitohuoneessa haisee kissankakka. No kai mä jostakin sellaisen nykäisen. Mikä kaavake? Mihin laitoit? Etsi se ja laita mun työpöydälle, mä lähden nyt tapaamaan asiakkaan ja täytän sen kun tuun takaisin.  Autosta soitan lasten hammaslääkäriin ja siirrän tapaamisen taas kerran. Jos jossakin välissä sais vaikka palkattua ne kaksi uutta tiimiläistä. 





Metatyötä on kaikilla ja kaikkialla, se rakentaa arjen ja elämän. Metatyö on tärkeää ja hyvää, se luo elämälle raamit mutta se on myös hetkittäin aika raastavaa. Fredde haaveilee taloudenhoitajasta, tyypistä joka hoitais ne siivoukset, pyykit ja lasten eväslaatikot. Ei meille tänne pieneen taloon ketään mahdu, tehdään itse, siivoojan jos sais takaisin, sekin auttais. Palaveri, aamiainen, eväät, covidkaavakkeet, välipala, ajan tättiksen kouluun, hyppään palaveriin, hyvästelen pojat ja ne kävelee kouluun, seuraava palaveri, suunnittelen markkinointia, laitan pyykit koneeseen ja puhtaat kuivuriin. Jossakin välissä tyhjennän kissanhiekkalaatikon. 


 



Pakenemme hetkeksi autiomaahan, juomme skumppaa ystävien kanssa ja hengähdämme hetken. Nautimme kotona yllättävästä viikonloppuvapaasta, ne pelaa korista ja krokettia, käydään pyöräilemässä ja lenkillä, sytytetään tuli tulisijaan ja grillataan. Katsotaan yhdessä telkkaria ja ollaan yhdessä - täysiä ja pikakelauksella. Nilkat on hyttysenpuremilla. Vitsit että mä rakastan näitä mun tyyppejä, elämä on ihanaa. Huomenna sännätään taas eteenpäin.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän