Tahdon Asiat

Tapasin Roxyn ekaa kertaa muistaakseni noin vuosi sitten. Roxy työskentelee Nordstromin tavaratalon lastenvaateosastolla. Ekalla kerralla me taidettiin ostaa M:lle uudet verkkarit ja meillä oli mukana koko lauma. Pojat kiipeili kassalla esillä olevissa syöttötuoleissa ja mulla valui hiki. Keväällä me ostettiin Roxylta M:lle kesämekko, ja Roxy kantoi sovituskoppiin erilaisia mahdollisia mekkoja, sanoi mielipiteensä mallista ja koosta ja ilmoitti väliaikatietoja sovitushuoneitten ulkopuolella poikien kanssa odottavalle L:lle. Elokuussa se kysyi ollaanko me kaikki yhdessä liikenteessä ja kantoi taas sovituskoppiin kouluvaatteita koko laumalle sovitettavaksi. Ostin Roxylta kaikki M:n kouluvaatteet ja vähän myös pojille, siihen meni muutama satanen. Muutama viikko sitten kun kävin palauttamassa ne M:n kengät, ne joista se ei tykännytkään, Roxy myi mulle tilalle sen uuden mekon, sen jossa on koiria – Koira koiria. M oli koulussa ja se kysyi mitä M:lle kuuluu, se muisti M:n nimenkin. Eil...

Selailen satunnaisesti suomalaisia iltapäivälehtiä netissä ja eilen silmäillessäni eksyin siihen juttuun Vuosaaren Citymarketista ulos heitetystä perheestä. Taannoin lukaisin jutun ravintolasta joka oli kieltänyt lapset osasta ravintolatilaa. Molempien tapahtumien perusteena oli muitten asiakkaitten mahdollinen häiriintyminen. Siis se että lapset saa näkyä muttei kuulua, ja tämän päivän Suomessa ei kai oikeastaan näkyäkään. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että iso marketti on aika huono paikka hakea hiljaisuutta. Suosittelisin etsimään sitä metsistä, kirkosta tai vaikkapa kirjastosta. Ravintolassa täytyy lounasaikaan voida lounastaa myös lasten ja lasten vanhempien.  L käskee lukemaan juttuun tulleita kommentteja ja mitä pidemmälle luen, sitä korkeammalle nousee mun kulmakarvat ja lopulta huokaisen helpotuksesta ettei me asuta siinä maassa jossa lapset on keskimäärin häiriötekijä, ja että jopa lasten vanhemmat on sitä mieltä että lasten äänet on häiritseviä ja että heill...

Illalla se sai luvan valvoa kunnes mä tuun töistä ja niinpä se seisoi kuistilla vilkuttamassa kun mä kurvasin kotiin varttia ennen puoltayötä. Aamulla se ilmestyi alakertaan kymmenen aikaan, edelleen hieroskellen unisia silmiään. Sitten se muisti; se täytti tänään kuusijapuolivuotta. Se halus erityisen hienoa aamiaista ja mä ladoin pöytään normaalin aamiaisen – leipää, kinkkua, prosciuttoa, voita, hilloa, mandariineja, kaakaota – lisäksi kulhollisen kurpitsan muotoisia vaahtokarkkeja ja kynttilän. Kynttilä puhallettiin aamiaisen aikana kahdesti. Jannut kysyi onko myös lahjoja, ja sankari ratkaisi asian vastaamalla ise että lahjoja saa vaan tasapäivinä, sopii. Ne siirtyi yhdessä olkkariin katsomaan Nalle Puhia ja palas vähän myöhemmin kirjoittamaan joululahjalistojaan. M toivoo lehtiä – siis aikakauslehtiä – leikkitonttua ja elsa pukua, batgirl pukua. K haluaa tosi yllättävästi batmanleluja, batman autoja, batman kaulakorun, tonttulelun ja transformerin. K on ollut batman n...

Me puhuttiin eilen töissä isosta eestä. Siis silleen vaan jutusteluna työkavereitten kesken eikä mitenkään virallisesti. Virallisesti tiedän aiheesta jotakuinkin sen minkä ihan kuka tahansa voi lukea netistä tai selvittää telkkaria katsomalla. Töissä meille on jaettu monisteet ebolan varhaisista oireista ja jokainen meistä tietää jo ihan muitten tartuntatautien perusteella suojautumisprosessin, ihan samalla tavalla kuin jokainen meistä saattaa pistäytyä eristyshuoneessa ilman kyseisiä suojavarusteita JOS tauti tarttuu vain kosketuksella, eikä itse koske mihinkään. Useimmat näistä yleisimmistä (MRSA, VRE, cdiff) tarttuvat nimenomaan koskettamalla, ei välttämättä potilasta, vaan ovenkahvaa, lakanaa, tietokoneen näppäimistöä. Influenssapotilaan huoneeseen voi mennä suojautumattakin jos pysyy riittävän kaukana, ja vatsataudit ja sairaalaripulit ei lähde käsistä käsidesillä – sillä millä kädet putsataan automaattisesti aina huoneeseen tultaessa ja sieltä lähdettäessä - vaan ne pitää oi...

Osana ihmisyyteen taitaa kuulua inhimillinen tarve olla oikeassa. Tarve uskoa että se oma ratkaisu on paras ja että ne kaikki muut, jotka valitsee toisin tekee vähintäänkin virheen ja mahdollisesti jopa aivan totaalisen väärin. Joku tuo mielipiteensä esiin kuuluvasti, toiset taas tyytyvät seuraamaan sivusta,  vaikenemaan ja hämmästelemään hiljaa. En itse poikkea tästä ryhmästä mitenkään, ja ihan yhtälailla huomaan hämmästeleväni sitä vanhempaa joka jättää viemättä lapsen terapiaan koska haluaa edelleen – viidettä vuotta – vaan seurata tilannetta, ja koska se leimaa lapsen. En voi ymmärtää miksi, ja olen rehellisesti sanottuna sitä mieltä että minä tarjoan lapsilleni paremmat eväät elämään tekemällä toisin. On tietysti mahdollista – ehkä – että sen toisenkin vanhemman ratkaisu toimii, ja että meidän lapset on ihan yhtä onnellisia ja tasapainoisia ja pärjääviä aikuisena tai jopa niin että se toinen lapsi on onnellisempi ja pärjäävämpi. Yhtälailla uskon rokotuksiin ja tänä aamuna...

Meillä on konferenssiviikko, eli siis se viikko koulupiirissä kun järkätään lasten vasu-pesu-keskustelut – palaveri lapsen ja lapsen opettajien kanssa. O käy yksityistä opinahjoa, sillä ei ole virallisia keskusteluista sen enempää kuin tasokokeita tai osavaltiotasolla mitattuja tavoitteitakaan. Kahdella muulla sen sijaan on ollut tapaamiset opettajalauman kanssa. M on tällä viikolla koulussa vain aamupäivät, K:lla on koko viikko vapaata. Perjantai on opettajien koulutuspäivä, eikä koulua kenelläkään. Maanantaina aloitettiin M:n kanssa. Palaveri kesti parikymmentä minuuttia, läsnä oli M, sen Ope, erityisope ja mä. Epävirallisia läsnäolijoita oli ne kaks jannua siellä nurkassa. M oli yhdessä Open ja erityisopen kanssa asettanut tavoitteet koulutyölle tänä vuonna. Eka tavoite liittyi lukemiseen, siihen et jos tulee vastaan outo sana, pitää selvittää mitä se tarkoittaa. Hyvä tavoite. Neidon toinen tavoite oli sosiaalinen; löytää kouluvuoden aikana ystäviä. M kyllä löytää kavereita...

Taisin kirjoittaa tästä aiheesta viimeks joskus tammikuussa. Ohuesti sivusin aiheutta omassa turhautumisessani myöhemmin keväällä, ja sit unohdin koko jutun. Sattumalta eksyin blogikirjoitukseen aiheesta ja jäin taas mettimään. Sen jälkeen meille tuli osastolle potilas, se potilas joka melkein rikkoi mun selän. Se potilas joka ilmoitti painavansa noin 159kg sairaalan vaa’an ilmoittaessa lukemaksi 228kg, kai se oli lopettanut laskemisen 160:n jälkeen. Painoindeksi oli 76.5, kaukana siitä määritellystä normaalipainosta, minkä sisään allekirjoittanutkaan ei mahdu, ei ole mahtunut koko aikuisikänään lukuunottamatta sitä vaihetta elämässä kun normaalipainon alaraja ohitettiin suurella tarmolla. Painoindeksi laskurissa sairaalloinen ylipaino alkaa kohdassa, jossa indeksi ylittää 40:n rajan. Ihminen jonka painoindeksi on  76.5 on todellakin sairaalloisen lihava. Se on niin lihava ettei se enää kykene itse kääntymään sängyssään, saati nousemaan tai kävelemään. Tällainen ihminen tarvi...