Siirry pääsisältöön

ehkä meidät pelastaa batman

Me puhuttiin eilen töissä isosta eestä. Siis silleen vaan jutusteluna työkavereitten kesken eikä mitenkään virallisesti. Virallisesti tiedän aiheesta jotakuinkin sen minkä ihan kuka tahansa voi lukea netistä tai selvittää telkkaria katsomalla. Töissä meille on jaettu monisteet ebolan varhaisista oireista ja jokainen meistä tietää jo ihan muitten tartuntatautien perusteella suojautumisprosessin, ihan samalla tavalla kuin jokainen meistä saattaa pistäytyä eristyshuoneessa ilman kyseisiä suojavarusteita JOS tauti tarttuu vain kosketuksella, eikä itse koske mihinkään.

Useimmat näistä yleisimmistä (MRSA, VRE, cdiff) tarttuvat nimenomaan koskettamalla, ei välttämättä potilasta, vaan ovenkahvaa, lakanaa, tietokoneen näppäimistöä. Influenssapotilaan huoneeseen voi mennä suojautumattakin jos pysyy riittävän kaukana, ja vatsataudit ja sairaalaripulit ei lähde käsistä käsidesillä – sillä millä kädet putsataan automaattisesti aina huoneeseen tultaessa ja sieltä lähdettäessä - vaan ne pitää oikeesti pestä pois hankaamalla, veden ja saippuan kanssa. Noron saat siis vaikka liottaisit käsiä alkoholissa aamusta iltaan, jos et pese käsiä kunnolla. Tuberkuloosipotilas on alipainehuoneessa ja sinne mennään siinä nyt jo kaikille tutussa maskissa, siinä jossa moottori puhdistaa hoitohenkilökunnan hengittämän ilman. Jokainen meistä tietää myös ettei eristyshuoneessa pyyhkäistä otsatukkaa silmiltä, rapsuteta nenää tai kaiveta korvaa.

Jokainen meistä siis periaatteessa osaa toimia oikein. Virallinen taho sanoo että ebola tarttuu huonosti. Päätellen siitä miten vähän tapauksia on nähty länsimaissa olen taipuvainen yhtymään tähän näkemykseen. Toisaalta ne suojapuvut maskeineen kertovat toisenlaista tarinaa. Totuus lienee jossakin puolivälissä tai sitten siinä ettei kukaan kuitenkaan ole ihan, ihan varma siitä miten. Jos jo aivan, aivan varmasti tiedettäisiin että ebola tarttuu kuten HIV, eli äärimmäisen huonosti ei kenelläkään olis enää tarvetta vetää ylleen avaruuskaapua maskeineen ja moninkertaisine hanskoineen.

Sitten se toinen puoli. Ebolan varhaisiin oireisiin kuuluu kuume, päänsärky, lihassärky, yskä, vatsakivut, ripuli, oksentaminen, yhdessä tai erikseen. Lokakuusta huhtikuulle sairaalaan hakeutuvista potilaista noin pääsääntöisesti on oirekenttä joka täsmää ebolaan ihan yhtälailla kuin mihin tahansa talviseen virustautiin. Tosiasiassa ei ole mahdollista lähteä liikkeelle siitä oletuksesta että jokaisella ensiavun ovista sisään astuvasta ihmisestä on ebola, vaan lähdetään liikkeelle siitä perusoletuksesta että kyseessä on joku meille tutumpi virustauti. Jos ebolan leviämisen estäminen oikeasti vaatii sen hurjan suojautumisen mitä lehdissä, telkkarissa ja valokuvissa nähdään on peli menetetty jo aikaa sitten. Entä sitten ne ensiavun ovista sisäänastujat, miltä meillä näyttää ensiavussa tänä talvena? Onko siellä jatkuvasti satoja ihmisiä nuhakuumeen takia, siksi että hoitoon hakija itse pelkää saaneensa ebolatartunnan?

Itse siellä potentiaalisessa eturintamassa työskentelevänä, olen taipuvainen ajattelemaan ettei kukaan vielä tiedä mitä tulee tapahtumaan. Kukaan ei tiedä miten laaja tästä epidemiasta tulee länsimaissa, vai tuleeko siitä epidemiaa lainkaan. Jos siitä tulee pandemia ei auta muu kuin pitää pää kylmänä ja Jumala mielessä, paniikki ei auta ketään. 



Kommentit

  1. Varmaan meinasit, jos siitä tulee pandemia.
    Mutta kiinnostavaa pohdintaa, tässä on jännää just tuo, kun kukaan ei oikein tiedä mitään.

    -Heidi

    VastaaPoista
  2. Fiksua aiheen miettimistä! Täytyy vaan toivoa ja rukoilla parasta ja tehdä sen minkä itse voi.

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pese käsiä, se on tärkeintä. Oli sitten kysymys ebolasta, nuhakuumeesta tai vatsataudista :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi