Siirry pääsisältöön

76.5

Taisin kirjoittaa tästä aiheesta viimeks joskus tammikuussa. Ohuesti sivusin aiheutta omassa turhautumisessani myöhemmin keväällä, ja sit unohdin koko jutun. Sattumalta eksyin blogikirjoitukseen aiheesta ja jäin taas mettimään. Sen jälkeen meille tuli osastolle potilas, se potilas joka melkein rikkoi mun selän. Se potilas joka ilmoitti painavansa noin 159kg sairaalan vaa’an ilmoittaessa lukemaksi 228kg, kai se oli lopettanut laskemisen 160:n jälkeen. Painoindeksi oli 76.5, kaukana siitä määritellystä normaalipainosta, minkä sisään allekirjoittanutkaan ei mahdu, ei ole mahtunut koko aikuisikänään lukuunottamatta sitä vaihetta elämässä kun normaalipainon alaraja ohitettiin suurella tarmolla. Painoindeksi laskurissa sairaalloinen ylipaino alkaa kohdassa, jossa indeksi ylittää 40:n rajan.

Ihminen jonka painoindeksi on  76.5 on todellakin sairaalloisen lihava. Se on niin lihava ettei se enää kykene itse kääntymään sängyssään, saati nousemaan tai kävelemään. Tällainen ihminen tarvitsee erikoisvalmisteisen sängyn, erikoisvahvan sähköisen potilasnostimen ja viisi sairaanhoitajaa, ihan vain peseytyäkseen. Mitä tämä ihminen ajattelee? Haluaisin kuulla tarinan tämänkin ihmisen takana. Miten tähän tultiin? Mitä tapahtui? Itseaiheutettua? Joo, ja ei. Syömällä. Joo, ainakin osin. Mutta miksi? Kuinka kauan on aikaa siitä että tämä ihminen on kävellyt? Mitä sitten tapahtui? Puhutaan kuitenkin kuuden lapsen äidistä, jossakin vaiheessa tilanne on epäilemättä ollut toisenlainen.

Laihuus oli absoluuttinen ihanne. Sen jälkeen ihanteeksi nousi laihuus yhdistettynä kiinteyteen ja jokaisen piti olla liikunnallinen, kiinteä ja kaunis. En mahdu siihen ihanteeseen, olen liian laiska. Terve riittää. Liikunta on mulle metsän polku tai uima-allas, töissä nousen sille päälle sattuessani portaat kymppikerrokseen. Usein kuitenkin valitsen hissin. Parkkihallista nousen portaat hissin sijasta usein. Saatan tehdä iltaisin lankun tai kaksi, joskus teen, joskus en tee. Tunnustan olevani sohvaperuna. Myönnän etten nauti hikoilusta, oikeastaan inhoan olla hikinen, inhoan sitä tunnetta kun paita liimautuu kiinni ihoon. Silti olen kaukana siitä potilaasta.

Tunnen kasapäin keski-ikäisiä pehmeitä naisia. Osa näistä naisista kamppailee jatkuvasti painonsa kanssa, toinen osa taas ostaa pullansa ja syö sen tyytyväisenä. Tunnen toisen läjän keski-ikäisiä naisia jotka juoksevat vapaa-aikanaan maratonin tai kiipeävät vuorelle, niitä jotka täyttävät sen määritelmän – laiha ja kiinteä. Osa juoksee maratonin, koska haluaa juosta maratonin ja toinen osa juoksee ansaitakseen itselleen oikeuden syödä, tienatakseen itselleen hyväksynnän. Tuskin yksikään näistä naisista tulee siihen tilanteeseen missä paino riistäytyy hallinnasta, sivuutetaan se määrä kiloja ettei enää kannata laskea.


Viime keväänä pudotin 15% omasta painostani. Torstaina lääkärissä sairaanhoitaja totes että painan nykyään aina saman verran. Käyn vaa’alla vain käydessäni lääkärissä. Syön edelleen pullan ystävien kanssa kahvilla, otan haukun lapsen tarjoamasta herkusta, en laske kaloreita ja kaadan itselleni lasillisen viiniä. Periaatteessa olisin voinut laihduttaa enemmänkin. Käytännössä se olis tarkoittanut sitä että olisin ollut tilanteessa jossa joudun vahtimaan jokaista suupalaani pysyäkseni siinä alemmassa painossa, en halua. Olen liian mukavuudenhaluinen ja perso hyvälle ruualle. Valitsen mieluummin pehmeyden, sen että M taputtaa mua takapuolelle ja sanoo et mulla on maailman suurin peppu, ja sen että pysyn tällaisena tekemättä sen enempää. 

 
jouluna 2013 - heinäkuussa 2014

syyskuu 2014

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää