Siirry pääsisältöön

partioleirillä



Tänä viikonloppuna olen ollut tavoittamattomissa. Olen ollut partioleirillä ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen ollut paikassa jossa puhelin lakkaa toimimasta ja päässyt sen aiheuttaman turvattomuuden tunteen ylitse. Olen ollut paikassa jossa ei ole televisiota, tietokonetta tai edes sitä rakasta wifiä sille laukkuun pakatulle koneelle. Olen oikeasti palannut ajassa kaksikymmentävuotta taaksepäin, ja opetellut taas hetken elämään ilman instagrampäivityksiä, bloggaamista, naamakirjaa ja ulkopuolista maailmaa.



Tänä viikonloppuna olen keskittynyt luotsaamaan kahden muun aikuisen kanssa kahtatoista tyttöä, 7-9 –vuotiasta. Ja mulla on ollut aivan järjettömän mukavaa.








Alkuperäisen suunnitelman mukaan tosin, me oltais yövytty leirillä M:n kanssa niin perjantaina, kuin lauantainakin. Todellisuudessa me ajettiin kotiin vähän jälkeen puolenyön lauantaiaamuna, ja palattiin takaisin leirille ennen aamiaista. Mun tytär kun ei näköjään nuku makuupussissa samassa huoneessa viiden muun tytön kanssa. Ei sitä pelottanut. Mutta vieras sänky ja talo ja ne viisi muuta ja kaikki mitä iltapäivällä tapahtui ja... se oli vaan liikaa. Niinpä me ajettiin kotiin, ja palattiin aamulla takaisin. Onneksi oltiin lähellä. Vartin ajomatkan päässä.






Sit me retkeiltiin ja vaellettiin ja maalattiin ja tiskattiin ja lakaistiin ja vaellettiin ja maalattiin ja pelattiin ja istuttiin nuotiolla ja käytiin yövaelluksella ja... kasvettiin aika paljon ihmisinä ja naisina ja partiolaisina.









Lauantaina me ajettiin kotiin illan pimeydessä, ja sunnuntaima M nukkui pitkälle iltapäivään. Olihan viikonloppu kuitenkin ollut täynnä ihania, positiivisia haasteita, enkä voi olla ylpeämpi pienestä prinsessastani. Miten valtavan pitkälle me ollaankaan kuljettu. 































Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää