Siirry pääsisältöön

kuinkas sitten kävikään...



Ekat 15 senttiä

Ensimmäinen lumi satoi maahan yli viikko sitten. Koulut olivat kiinni maanantain ja tiistain, keskiviikkona aloitettiin myöhässä ja perjantaina lopetettiin etuajassa. Ihmiset hamstrasivat ruokaa ja valmistautuivat pahimpaan, mutta kuinka kävi.

Tällä säällä koulu päätettiin sulkea viikko sitten

Tokat 20 senttiä

Perjantai-iltapäivänä alkanut lumisade satoi pitkälle aamuyöhön tuoden meille uudet parikymmentäsenttiä sen edellisen viidentoista päälle. Kaikkien yllätykseksi aura löysi tiensä meillekin ja tie aurattiin. Elämä näytti valoisammalta ja olin jo melko varma siitä että kouluun päästäisiin maanantaina. Kaupasta sai taas hetken maitoa ja munia, leipähyllykin taisi täyttyä. Lauantain peruutin kyllä asiakkaat, en halunnut ottaa kyytiin ihmisiä, jos nyt jotain kuitenkin tapahtuisi, mutta me ajeltiin perheen kanssa panimoon pelaamaan lautapeliä ja nauttimaan oluet.



Yöllä tuli tukeva pakkanen. Reilut kymmenen astetta miinusta piti huolta siitä ettei sunnuntainakaan menty asiakkaitten kanssa yhtään mihinkään, sillä se joka oli ehtinyt sulaa oli nyt jäässä ja muistutti lähinnä luistinrataa. Me oltiin kotona, käytiin pulkkamäessä, metsälenkillä ja katsottiin elokuvia. Sään kunniaksi pyöräytin laskiaispullat ja kävelin Fredden kanssa kauppaan ostamaan kermaa kermavaahtoon. Sosiaalisessa mediassa päiviteltiin tilannetta ja vaihdettiin lumikuvia.



Seuraavat 10 senttiä 

Sunnuntai-iltana alkoi taas lumisade. Koulupiiri ilmoitti ettei maanantaina ole koulua vaikka osa malleista lupaili sen vaihtuvan vesisateeksi. Maanantai aamu valkeni ja meillä oli taas kymmenisen senttiä tuoretta pakkaslunta. Tättiksen hammaslääkäri soitti ja lääkäriaika peruutettiin jo toisen kerran sään takia. Jätepalveluntarjoaja ilmoitti pahoitellen etteivät he taaskaan pääse tyhjentämään jäteastioita lumen takia ja osavaltion tiepalvelu pyysi ihmisiä pysymään kotosalla. Autotallin jäteastiassa on nyt roskat kahden viikon ajalta ja seuraava mahdollisuus saada astia tyhjäksi on ensi viikon maanantaina.



Toimistolta tuli viestiä että toimisto on suljettu, samoin pääkonttori. Tiistain palaverit ja keskiviikon koulutus siirrettiin suosiolla ja tiistain yläkouluinfotilaisuus siirrettiin taas  – sään takia. Fredde linnoittautui tutusti yläkerran kotitoimistoon ja minä istahdin tähän omalle paikalleni. Tein minkä pystyin, kuvasin videota ulkona ja kävin pulkkamäessä. Tunnelma oli odottava sillä iltapäivästä odotettiin uutta myrskyä, kysymys oli lähinnä että tuleeko se lumena, jäänä vai vetenä. Yhdeltä alkoi sakea lumipyry ja säämallit lupailivat sen pian vaihtuvan vedeksi. Nappasin meidän monsterin ja ajelin naapuruston rouvien kanssa pubiin yhdelle. Eipä sitä olis ehtinyt enempää ottamaankaan kun pubi pisti lapun luukulle. Samoihin aikoihin koulupiiri ilmoitti vetäytyvänsä myös tiistaista, ja minä laittelin viestiä lääkäriasemalle että taitaa aamuinen tapaaminen jäädä väliin.




Viimeisimmät puolisen metriä 

Tiistaiaamuna meillä oli nelisenkymmentä senttiä puhdasta uutta lunta. Tässä vaiheessa meille oli reilussa viikossa tarjoiltu metrin verran lumiukkomatskua. Uusi erä oli raskasta ja kolaaminen alkoi käymään työstä. Autot olivat hautautuneet muodottomiksi möhkäleiksi ja lapset totesivat ettei metrisessä hangessa leikkiminen ole mitenkään erityisen kivaa. Kävin Martan kanssa lenkillä ja kahlatessani yli polven ulottuvassa hangessa mietin että se joka väitti että sitä tuli viisitoista senttiä sais ostaa uuden viivottimen.

Suunnilleen samassa kohdassa kuin edellinen kuva meidän koulusta. Eroa viikko. 

 
Paikoitellen lunta on niin paljon ettei meidän söpöillä pikkuauroilla enää pysty siihen hankeen. Käytännössä se tarkoittaa ettei myöskään paloautoilla tai ambulansseilla ole mahdollista päästä näille alueille. Liki 80 000 taloutta on ilman sähköä. Jos nyt pitäis veikata väittäisin ettei huomennakaan ole koulua.

Toistaiseksi peruutettu sään takia:
  • 2 hammaslääkäriä 
  • 3 joogaa 
  • 2 koulutusta 
  • 2 jätekeräystä 
  • 4 koulupäivää 
  • 1 lääkäri 
  • 4 tanssituntia 
  • 2 yläkoulun infotilaisuutta 
  • 3 lattiatoimitusta 
  • 1 siivooja 
  • 1 silmälääkäri 
  • 3 lounasta 
  • 3 asuntokierrosta asiakkitten kanssa 
  • liian monta palaveria 






    Kommentit

    1. Kuulostaa kyllä hurjalta määrältä lunta lyhyen ajan sisällä! Ei se täällä Suomessakaan pelkkää riemua olis (tai ole, täällä oli melkolailla sama tilanne). Just naureskeltiin kaverin kanssa, että meillä ei oo mitään lumivapaita, tai vapaata olis monta kuukautta putkeen. Ja sitten tajuttiin että me ollaan totuttu ja meillä on erilainen kalusto hoitaa asioita. Eikä me sitten taas olla totuttu tilanteisiin joihin on totuttu niissä paikoissa joissa lumisade aiheuttaa vapaapäiviä.

      Ja niistä vapaapäivistä. Korvataanko nuo snowday- vapaat jotenkin, vai kuuluuko ne nyt vaan asiaan?

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Just näin! Täällähän käydään ihan normaalisti koulua, raksat pyörii ja tietyöt jatkuu vaikka lämpötila nousee pitkälle päälle kolmenkympin.

        Koulujen lumipäivät pistetään periaatteessa kouluvuoden loppuun eli näillä näkymin näitten kesäloma alkaa kesäkuun 19:sta sijaan joskus heinäkuulla. Toisaalta joku on jo väläytellyt sitä että koska osavaltioon on julistettu hätätila niin ehkä niitä päiviä ei tällä kertaa tarttiskaan tehdä takaisin... aika näyttää.

        Työnantajat ei täällä maksa tekemättömästä työstä, joten jos et pääse töihin tai työpaikka on kiinni ei palkkaakaan makseta. Toisaalta meidän teknologiapainotteisessa ympäristössä työ ei usein ole sidottu lokaatioon vaan töitä voi tehdä myös etänä.

        Poista
    2. Hei kaikki, huomasin kommentteja ihmisiltä, jotka jo saivat lainansa Jackson Waltonin lainayhtiöltä, rehellisesti mielestäni se oli huijaus, ja sitten päätin hakea niiden suositusten mukaisesti ja vain muutama päivä sitten vahvistin oman henkilökohtaisen pankkitilinne yhteensä 29 000 dollaria, jota pyydin yrityksille. Tämä on todella hyvä uutinen ja olen niin onnellinen, neuvon kaikille, jotka tarvitsevat todellista lainaa, ja varmasti maksamaan takaisin hakemaan sähköpostitse (teksti tai puhelu) + 1-586-331-5557) (jacksonwaltonloancompany@gmail.com ) He pystyvät antamaan sinulle lainan kiitos.

      Ota yhteyttä herra Jacksoniin.
      Sähköposti: (jacksonwaltonloancompany@gmail.com)
      Faksi: + 1-586-331-5557

      Osoite on 68 Fremont Ave Penrose CO, 81240.

      VastaaPoista

    Lähetä kommentti

    Tämän blogin suosituimmat tekstit

    lauran viinikiireet

    Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

    2.000

    On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

    satunnaisia asioita

    Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi