Siirry pääsisältöön

toinen toista




Toinen toista, kaksosten ja heidän vanhempiensa päivä. Ohitin etapin vähän olankohautuksella, samoin kuin kansainvälisen keskoslasten päivän marraskuussa. Siitä ei liene keskusteluakaan etteikö meillä olis kaksoset, onhan meillä, syntyneet minuutin välein raskausviikolla 36+2, siis hyväviikkoisina keskosina enkä koskaan ole oikein osannut niitä ajatella keskoslapsina huolimatta infektioastmoista ja muista pienistä keskosille tyypillisistä vaivoista. Mutta kaksoset meillä on ja virallisesti vielä keskoskaksoset sillä ennen raskausviikkoa 37 syntynyt lapsi on keskonen huolimatta siitä että valtaosa kaksosista syntyy ennemin ja paljon pienempinä kuin meidän päälle kolmikiloinen keskoskaksikko.



Ennen poikien syntymää muistan miten me oltiin yhtenä lauantaina ostoksilla Fredden ja Tättiksen kanssa. Kauppakeskusken ovella vanha kiinalainen nainen pysäytti minut, laittoi käden valtavalle vatsalleni ja kysyi tiukasti minua tapittaen: ”Twins? Boys? Two boys?” Hätäpäissäni myönsin ja nainen tarttui minua ranteesta ja nyökytteli leveä hymy naamallaan: ”Sooo luckyyyy, soo veeeery luckyyy.” Siitä jäi hyvä muisto tilanteen kummallisuudesta huolimatta.



Silloin kun noi kaksi oli vauvoja tuntui siltä että liikuin julkisilla paikoilla sirkusseurueen osana sillä päivittelijöiden, kyselijöitten ja ihastelijoitten määrä oli loputon. Harkitsin liimaavani niitten rattaisiin sen tarran jossa sanotaan: ”ethän koske minuun” Oli aika kun Fredde sanoi ettei se halua lähteä mukaan lainkaan koska ei kestä enää yhtään kysymystä siitä onko ne kaksoset ja joutuu väkisinkin vastaamaan että ei ole, otettiin naapurinkin vauva mukaan niin että saadaan vähän haastetta elämään.


Elämä kolmen alle kolmivuotiaan ei ollut mitenkään erityisen kivaa eikä sitä yhtään auttaneet ne jotka totesivat että olisivat aina itse halunneet kaksoset, tai vaihtohtoisesti ettei heistä ikinä olisi ollut kaksosvanhemmiksi. Ensimmäiselle en tiennyt mitä olisin sanonut, toiselle totesin kuivakkaasti että eihän tässä varsinaisesti kysytä jaksaako, haluaako ja pärjääkö. Oli pärjättävä. Jokainen vaippa vaihdettiin kahdesti, korvike syötettiin kahdesti. Röyhtäytettiin, heijjattiin, kylvetettiin - kahdesti. Neuvolassa käytiin kahdesti, riisuttiin, puettiin ja punnittiin - kahdesti. Kahdet rokotukset, kahdet keskustelut ja kahdet itkut. Kaikki. Aina. Kahdesti. Toinen toista. 



Jostakin syystä kaksosvanhemmalta voi myös kysyä melkein mitä vaan ja olen vastannut tuntemattomille kysymyksiin rintaruokinnasta, lapsettomuushoidoista ja omasta perimästäni. Jouduin perustelemaan päätöstäni olla imettämättä kaupan kassalle ja kertomaan takana seisojalle miten pojat kyllä olivat saaneet alkunsa lapsettomuushoidoilla, mutta suvussa on kaksosia sekä minun että mieheni puolella. Olen opettanut tuntemattomalle mikä on identtisten ja epäidenttisten kaksosten ero ja vastannut epäilijälle että olen ihan tosi, tosi, tosi varma että ne on kaksosia.



Toinen toista on kaksosten päivä. Meidän yö ja päivä. Arka ja rohkea. Vilkas ja rauhallinen. Sosiaalinen ja vetäytyvä. Jo vauvavuotena sanoin monesti että jos ne vaan vois laittaa purkkiin ja ravistaa, tasapainottaa ääripäitä. Se ei ole muuttunut mihinkään. Yö ja päivä. Kaksi erilaista, samoista puista veistettyjä. Toinen on mun isän kopio ulkoisesti, toinen Fredden toisinto. Lyhyt ja pitkä, tumma ja vaalea. Yö ja päivä. Erottamattomat. Parhaat kaverit. Aina yhdessä. Kun yksi näkee painajaista voi aina kiivetä veljen kainaloon. Kun toinen sairastuu odottaa toinen makuuhuoneen oven takana lupaa mennä sisään ja pitää toisesta huolta. Kun yksi itkee lohduttaa toinen. Pojat ovat yhtäaikaa kokonaisia ja puolikkaita, aina yhdessä, aina tärkeitä toisilleen. En muista koska ne olis riidelleet.



Ne täyttää pian yhdeksän. Nykyään useimmat eivät huomaa että ne on kaksoset. Toinen on kymmenen senttiä toista pitempi, yhdellä vaaleat ja toisella tummemmat hiukset. Niillä vois oikein hyvin olla ikäeroa vuosi tai kaksi ja moni on hämmentynyt tajutessaan että ne on kaksoset. Se ei enää tunnu samalta kuin silloin kun ne oli pieniä. Se ei tunnu erikoiselta. On itsestäänselvää että meillä on kaksoset ja siksi se kaksostenpäiväkin on vain päivä muitten joukossa. Toinen toista.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...