Siirry pääsisältöön

onnesta soikeena

 


Olen tullut istuneeksi muutamassa mukautetun opetuksen suunnittelupalaverissa. Lapselle tehtyä suunnitelmaa kun käydään läpi vähintään kerran vuodessa ja kolmen vuoden välein tarkistetaan testein ja lausunnoin onko lapsella edelleen tarve mukautettuun opetukseen. Lisäksi palaveerataan vielä erikseen koulun vaihtuessa tai tarpeen niin vaatiessa. Pikaisella laskutoimituksella olen istunut näissä palavereissa kolmen lapsen osalta vajaan kolmekymmentä kertaa ja kun koulupsykologi aloittaa sen sillä samalla kaavalla jossa se kertoo mun oikeuksista mä keskeytän ja sanon että voidaan siirtyä suoraan asiaan. Pöydän ääressä joku naurahtaa ja toteaa että niinhän se on ”you’re a pro”.





Maanantaiaamuna palaveerattiin taas. Allekirjoitin paperit joilla hyväksyin testaamisen ja lausuntojen keräämisen opettajilta ja erityiopetustiimiltä jo joulukuussa. Samalla annoin luvan ottaa yhteyttä lapsen psykologiin ja keskustella hänen kanssaan lapsesta. Olen itkenyt näissä keskusteluissa monen monituista kertaa ja se psykologin lausunto jossa kuvailtiin miten turhautunut lapseni keskeytti toisten leikin koska ei itse osannut leikkiä on jäänyt jonnekin syvälle muistoihin. Lapsi oli silloin kahdeksanvuotias. Lausuntoa kuuntelemassa oli psykologin ja itseni lisäksi lapsen erityisopettaja, luokanopettaja ja koulun rehtori. Minä istuin pöydän ääressä ja itkin.


Kuinka monta kertaa olen kuullut sen. Ei toimi ikätasoisesti sosiaalisissa tilanteissa. Ei osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa. Ei pysty toimimaan ryhmätilanteissa. Tarvitsee tukea. Vuosi vuoden jälkeen, palaverista toiseen. Lapsi on istunut sosiaalistentaitojenryhmissä kyllästymiseen saakka, päivittäin, kolmasti viikossa, kahdesti viikossa, kerran viikossa. Kunnes on lopulta jotakuinkin rukoillut että tekisin asialle jotakin, ettei sen enää tarvitsisi kun ne muut on kuulemma niin mahdottomia että hänen täytyy sanoittaa niitten tunteet ja tarpeet. Siellä on se tyyppi joka vaan silppuaa papereita ja se joka ei koskaan sano mitään ja sitten se joka puhuu vaan päälle omiaan.





Aineopettajat ovat kukin laittaneet oman palautteensa.  Koulupsykologi sanoo että tiimin palautteen mukaan lapsi toimii sosiaalisesti ikätasoaan paremmin ottaen huomioon muut oppilaat.


"Student is willing to participate and has strong critical thinking skills, and always turns work in on time and does whatever is asked of her. She often shares her perspective in class and is very impressive in recalling information from previous lessons."

"Student is enrolled in algebra, which is a two years' advanced course from the grade-level seventh grade curriculum. Her class participation is excellent, and she has a solid understanding of math concepts. Her homework completion is also strong. She is very detail oriented and will notice and point out a mistake in class material, though she will do this respectfully."

"She is an excellent student who learns at very high levels. She is willing to participate and has a positive attitude."

"She is very vocal and a great advocate for herself. She is clear on what she knows and what she doesn't and will ask good questions to clarify. She works well with groups and sticks to the agenda."

 




Maanantaiaamusta eteenpäin olen hymyillyt. Kysyin saanko nousta jakkaralle ja huutaa uutiseni koko maailmalle? Teini katsoi mua kulmainsa alta ja sanoi että et tosiaankaan saa. Ootko vähän nolo? - Ei kun ylpeä sinusta. No saanko kirjoittaa blogiin? - Suomeksi? Sen saat. Lapsi pyörittelee silmiään ja pudistaa päätään.

 

Niin että tässä se tulee, kuvitteellisella jakkaralla ja suomeksi: MUN LAPSELLA EI ENÄÄ OLE ERITYISOPETUSSUUNNITELMAA!!!

 

Erityisopetussuunnitelma vaihtui tuetun opetuksen suunnitelmaksi ja erityisopetustiimi oppilaanohjaajaksi. Iltaisin se vetäytyy omaan huoneeseensa, kuuntelee musiikkia ja katsoo telkkaria yhtäaikaa samalla lajitellen legoja koon ja värin mukaan torneihin ja jonoihin. Kukin meistä rentoutukoon valitsemallaan tavalla. Mun ihana rakas lapsi.




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...