vähän perspektiiviä ***kele

Luen uutisia Suomesta, rajoitustoimenpiteitä kiristetään, väläytellään sitä kuuluisaa maskipakkoa ja koulujakin siirretään etäopetukseen tietyillä alueilla. Mua hymyilyttää vähäsen, silleen sisäänpäin, samalla kun kohottelen ehkä pikkasen kulmakarvoja. Vähän perspektiiviä ***kele. En ota kantaa siihen missä on toimittu oikein tai väärin, sitä ei kai tiedä kukaan ennen kuin joskus vuosien päästä kun katsotaan taaksepäin ja nähdään mitä pandemia on jättänyt jälkeensä, sillä jälkensä se jättää - meihin kaikkiin.

Oman koulupiirin koulut suljettiin maaliskuussa 2020 ja siitä eteenpäin lapset ovat olleet etäopetuksessa. Maanantaina on taas maaliskuu ja etäopetusta on jatkunut vuoden verran. Alakouluja ollaan vähitellen avaamassa ja nuorimmat lapset ovat voineet olla lähiopetuksessa nyt reilun viikon, neljänä aamupäivänä viikossa ja muuten etäopetuksessa. Meillä sai valita ja alle puolet lapsista palasi kouluun. Syitä tälle valinnalle oli monia, eikä vähiten se että monille perheille neljä aamua viikossa lähiopetuksessa on haastavampi yhtälö kuin kokonaan etäopetuksessa.

Maaliskuun puolivälissä lähiopetukseen voi halutessaan siirtyä kaksi seuraavaa luokka-astetta, 2. ja 3. luokan oppilaat. Lähiopetusta tarjotaan vuorottelusysteemillä kahtena aamuna viikossa. Maaliskuun viimeisinä päivinä 4. ja 5. luokan oppilaat saavat siirtyä lähiopetukseen samalla systeemillä. Me olemme päättäneet jäädä etäopetukseen koska 6 tuntia viikossa lähiopetuksessa ei nyt vaan tuntunut järkevältä meidän perheelle.

Torstaina tuli lehdistötiedote yläkouluista ja lukioista. Omassa koulupiirissä etäopetus jatkuu kouluvuoden loppuun. 12-vuotias Tättis on siis etäopetuksessa minimissään 18. kuukauden ajan ja palaa lähiopetukseen aikaisintaan syyskuun alussa. Ymmärrettävästi vastaanotto oli myrskyisä ja turhautuminen päätökseen äänekästä. Moni perhe on pettynyt ja vihainen. Meille tämä sopii ihan hyvin, jo senkin vuoksi että ne koulut olisi edes teoriassa voitu avata lähiopetukselle joskus huhtikuulla, silloin kouluvuotta on jäljellä reilut kaksi kuukautta ja ajatus siitä että lapsi siinä kohdassa saisi uudet opettajat, ryhmät ja mahdollisesti jopa valinnaisaineet tuntuu kohtuuttomalta. Tämä siis puhtaasti meidän perheen näkökulmasta, sellaisen perheen missä muutos on lapselle haastavaa, vanhemmat tekevät etätöitä ja etäopetus on sujunut ihan hyvin. Jossakin toisessa perheessä etäopetus on ollut yhtä taistelua, lapset keskenään kotona pitkiä päiviä vanhempien ollessa fyysisesti töissä. Monissa perheissä muutos ei ole haaste vaan mahdollisuus ja haasteeksi on sen sijaan noussut yksinäisyys, eristyneisyys ja sen myötä masennus.

Niin että vähän perspektiiviä ***kele.

Omasta mielestä omassa osavaltiossa pandemiaa on hoidettu hyvin. Moni on toista mieltä. Meidän asuinalueella tartuntaluku oli eilen 41/100k ja piirikunnassa 91/100k. Piirikunnassa asuu 2,2 miljoonaa ihmistä. Kuolleita meillä on piirikuntatasolla 1.396 ja osavaltiossa 5.024, kun koko maassa on kuollut 510.000.

Kukaan ei ole enää aikoihin jaksanut rutista jostakin niin pienestä asiasta kuin maskin käyttämisestä. Meillä on vuodessa opittu että lapset ja aikuiset voivat harrastaa etänä; puheterapiaa, pianotunteja, terapiaa, tanssia, karatea ja melkein kaikkea voi tehdä etänä. Hapanjuurikin täyttää pian vuoden.

Keskiviikkona kävin toimistolla juomassa lasin viiniä pomon kanssa. Istuttiin eri huoneissa ja juteltiin Zoomin välityksellä. Tuntui juhlavalta.

Niin että vähän perspektiiviä ***kele.

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti. Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla. Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena. Kaskadi

Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k

Lue lisää

Tahdon Asiat

Hae tästä blogista