Siirry pääsisältöön

ihanat, kamalat naapurit

 



Fredden ja mun liki kolmeenkymmeneen yhteiseen vuoteen, kahteen maahan ja neljään kaupunkiin on mahtunut kaikenlaisia naapureita. Pääasiallisesti meillä on ollut ihania ja kivoja naapureita ja monista on tullut elinikäisiä ystäviäkin. Mutta yhdeksään osoitteeseen mahtuu myös poikkeuksia ja kaikenlaisia kummajaisia. Viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen mahtuvat nämä kolme osoitetta Yhdysvalloissa. Haastavimmat naapurit ja hulvattomimmat tarinat meillä on kiistatta Suomesta. Varmasti osa syynsä oli siinä että me oltiin nuoria opiskelijoita jotka vasta harjoittelivat itsenäistä asumista mutta totuuden toinen puoli oli se että ei meillä biletetty aamuyöhön vaan opiskeltiin ja tehtiin töitä.

 

Helsingin Töölössä meillä oli hetken aikaa vuokrakoti josta muutimme pois talon asukkaiden vihamielisyyden takia. Vuokraisäntä oli mukava ja tiesi jo etukäteen että taloyhtiö suhtautuu vuokralaisiin nihkeästi - ai älä! Postiluukusta lykättiin milloin minkäkinlaista noottia kenkien kopinasta, naisen yöllisestä kirkumisesta ja jatkuvasta musiikinsoittamisesta. Selvennykseksi, me kuljettiin sukkasiltaan, Fredde oli öisin töissä enkä minä yksikseni kilju eikä niitä juhlikaan ollut, paitsi sen yhden kerran, ne bileet jotka järjestettiin muuttoa edeltävänä iltana ja niistä olikin sitten oksat pois. Silloin tanssittiin, soitettiin musiikkia niin paljon kuin ämyreistä lähti ja valvottiin aamuun. Kosto oli suloinen ja niitä juhlia muistellaan edelleen. Ja lappujahan me saatiin häiriöistä silloinkin kun oltiin useampi viikko lomalla ja asunto oli tietääkseni tyhjillään.

 

Sitten oli meidän Tehtaankadun koti Eteläisessä Helsingissä. Naapurit olivat mukavia ja mun setäkin asui samassa talossa ja oli vielä hallituksen puheenjohtaja. Mutta taloyhtiön isännöitsijä, sitä naista taisivat pelätä kaikki. Rape hiippaili asunnoissa yleisavaimellaan miten tykkäsi silloin kun ajatteli asunnon olevan tyhjillään. Kävipä kertaalleen niinkin että täti yllätti asukkaan kylvystä. Minut Rape ripitti kertaalleen kun ei oltu pyyhitty pölyjä oven ulkokarmeista ja toisen kerran muistutti ettei koiran kanssa sovi kulkea portaita koska silloin portaikkoon tulee koirankarvoja. En uskaltanut sanoa vastaan parikymppisenä opiskelijana vaan käytin hissiä ja pyyhin oven ulkopuolelta Rapen katsellessa toimenpidettä vieressä. Siitä taloyhtiössä nousi pieni meteli kun ilmoitustalulle ilmestyi Rapen kirjoittamana lappu jossa ruuan paistaminen, etenkin kalan, kiellettiin siitä aiheutuvien hajuhaittojen vuoksi. Setäni, se hallituksen puheenjohtaja kun ilmoitti syövänsä silakkapihvejä myös jatkossa.

 

Meidän ensimmäisessä omistuskodissa, rivarissa Järvenpäässä asui yhden asunnon päässä Spärdärin pariskunta, no eihän se niitten oikea sukunimi ollut, mutta sukunimestä meidän suussa vääntynyt vähemmän kaunis lempinimi kaksikolle jonka kanssa meillä meni sukset ristiin jo muuttopäivänä. Muuttopakua kun ei olisi rouvan mielestä saanut peruuttaa leveää pihakäytävää pitkin meidän asunnon eteen vaan kamat olis pitänyt kantaa kotiin parkkikselta. Rouvalla oli tapana istua pihakäytävän päässä puutarhatuolissa, siitä kun näki kätevästi kaikkien tulemiset ja menemiset. Mies kävi mittaamassa että autot oli autokatoksessa millilleen ruudun keskellä ja vieraspaikallekaan ei olisi oikeastaan saanut pysäköidä jos heidän lapset vaikka sattuu tarvitsemaan paikkaa. Spärdärit tiesivät kaiken kaikista ja se mikä ei heti arvaamalla selvinnyt, se tultiin kysymään, kuten se kerta kun Fredde tuli aamukahdelta taksilla kotiin. Rouva Spärdis sitten tiedusteli multa että missä se äijä oli ollut kun niin myöhään tuli kotiin. Lopulta pikkukaupungin naapurikyttääjään kyllästyneenä palasimme Helsinkiin.

 

Lauttasaaressa yläkerrassa asui pariskunta joilla oli kaksi dobermannia. Koirat saivat meiltä lempinimet Terminator ja Destroyer, koska hissin ovien avautuessa ne yrittivät aina syödä oven ulkopuolella olijan muristen ja haukkuen niin että kuola lensi. Ymmärrettävästi odotimme seuraavaa kyytiä tai kävelin portaat. Noin muuten me tultiin siinäkin talossa hyvin toimeen kaikkien kanssa ja olihan viereisessä rapussa ihana Kerttu, labbiksen pentu joka lyllersi pihalla kaikkien ihastellessa.

 

Yhdysvalloista mulla ei oikeastaan ole vastaavia naapuritarinoita, meidän ekassa kämpässä, rivariasunnossa oli naapurina Jere ja kun meidän partsit oli niin lähellä toisiaan että kaljat saattoi kilauttaa yhteen, me grillailtiin ja chillailtiin usein yhdessä. Seuraavassa kodissa, vuokraisännässä oli toivomisen varaa, se kun tykkäsi pelmahtaa tarkastuskäynnille mielensä mukaan mutta naapureista me saatiin elinikäiset ystävät, syntyiväthän meidän esikoisetkin kuukauden välein. Vuokraisäntääkin yritin ymmärtää, olihan edelliset vuokralaiset pistäneet kämpän niin sanotusti remonttiin ja me saatiin Fredden kanssa nautiskella vastaremontoidusta talosta.

 

Tässä kolmannessa kodissa ollaan nyt asuttu yksitoista vuotta ja naapurit on aina olleet mukavia. Mitä nyt Joseph aikanaan tunki joka ilta kaljalle meidän pihalle. Se ratkesi sillä että me rakennettiin aita pihojen väliin, ja lopulta Joe vaimoineen ja aikuisine lapsineen muutti pois. Sen jälkeen viereisessä talossa on asunut liuta erilaisia perheitä, oli kanadalainen räppäri, pakistanilainen ”maustekauppias” josta me ollaan melko varmoja että se oli terroristi ja nykyään Eihab vaimoineen. Ne tuo meille ihania herkkuja ja me syödään ne suurella kiitollisuudella. Naapurustossa kulttuurit aina välillä törmäilee, onhan meidän vajaan 700 talon taloyhtiössä ihmisiä kymmenistä maista ja kulttuureista. Pääsääntöisesti me tullaan kuitenkin hyvin toimeen keskenämme täällä meidän pienessä kylässä. Puistoon unohtuneet puhelimet ja autonavaimet palaavat omistajilleen, lapset leikkivät keskenään puistoissa ja suurin ongelma taitaa olla kakka. Hevosenkakka, koirankakka, karhunkakka, kojootinkakka ja on meillä puhuttu jäniksenkakastakin.


Innostuin kirjoittamaan naapureista Helin kirjoitettua omista kokemuksistaan täällä




Kommentit

  1. Heippa! Miten siellä päin pyyhkii? 😁

    Huomasin kauhukseni, että Suomessa naapurit ovat huomattavasti vihamielisimpiä toisille, kun monessa muussa maassa. En tiedä, miksi siltä tuntuu 🤔. Meilläkin kauhutarinoita olisi vain Suomesta.

    Virossa tervehdittiin, ja siinä se oli. Eivät heitä lapset häirinneet eikä koirat. Etelässä ollaan joko tiivis yhteisö, tai ihan vaan hyvän päivän tuttuja. Mut aika tavalla pitää mokata, että joku suuttuu. Toisten asioihin puututaan tosi laiskasti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...