syksyllä taas tavataan

Loppupeleissä me päädyttiin tekemään historiaa ja rikkomaan ennätyksiä monellakin tasolla.

Perjantaina rykäisin aamukahvini väärään kurkkuun avatessani sähköpostin. Tukholmassa oli tapahtunut terrori-isku. Samaan aikaan puutarhatuolit lentelivät pihalla ja paljun kansi piti köyttää kiinni kevätmyrskyn kokeillessa tehoaan Oregonin rannikkoon. Edellisenä iltapäivänä tuulivaroitus oli vaihdettu suoraan myrskyvaroitukseen ja kehoitettu Oregonin rannikolla olijoita pysyttelemään sisätiloissa.

Ikkunoista lähtee huikea ääni kun niihin osuu syklonituuli sopivasti. Se ei enää ujella vaan ikkunat paukkuvat tuulen kurittaessa niitä puuskien pyörtäessä talon ympärillä. Turvallisuutta uhmaten kävelimme aamiaiselle ja jossakin kymmenen ensimmäisen metrin kohdalla nappasin Ollipollia kädestä tuulen heittäessä meidän kevytsarjalaisen ilmaan. Tuulen läpi huutaen kehoitin Freddea nappaamaan Kentsun kädestä kiinni. Aamiaisravintolassa nojasin oveen saadakseni sen suljettua takanani.

Edellisen päivän lämmin auringonpaiste hiekkarannalla oli mennyttä ja tilalla oli pahin kevätmyrsky kahteen sataan, joo kahteen SATAAN vuoteen. Ensimmäistä kertaa ikinä me oltiin myrskyn keskuksessa, siellä missä se otti tuntumaan rantaan ennen rauhoittumistaan. Historiallinen, ennätyksiä rikkova myrsky.

Kotimatkalla päättelin sukkaprojektini. Ekat villasukat peruskoulun jälkeen. Samalla aloittelin seuraavia. Kyllähän mä neulon, täkkejä, villapaitoja, kaulaliinoja ykkösen puikoilla, ja virkkaan mitä vain tarvitaan. Mutta sukkia en ole uskaltanut neuloa sen ensimmäisen kerran jälkeen. Mummi mut aina piti sukissa ja mummin kuoltua, olen viimeiset seitsemän vuotta ensin käyttänyt vanhat loppuun ja sen jälkeen ollut ilman. Lopulta tartuin härkää sarvista ja itseäni niskasta, ja lupasin itselleni että osaan neuloa sukat. Mutta en viidellä puikolla jotka sluibaa sinne ja tänne, vaan pyöröpuikoilla kaksi kerrallaan. Ekat sukat näyttää vähän ekoilta sukilta. Ne on liian isot ja leveyden puolesta yhteen sukkaan taitais mahtua kaksi jalkaa, mutta ne on alku, ja ne kantapäät, ne on suorastaan mallikelpoiset. Tättiksen ostamista sukkalangoista neulotaan seuraavaa paria prinsessalle, ja ne näyttää jo huomattavan paljon paremmalta.

Martta sai ripulin kaikesta siitä syömästään hiekasta ja ravuista, mutta vasta viimeisenä aamuna. Sen verran varma olin että tädillä menee vatsa sekaisin, että pakkasin mukaan kolme purkillista vatsatautiruokaa. Noin keskimäärin osa rantalomaa on aina ollut koiran ripuli. Tällä kertaa päästiin viimeiseen aamuun ja autossa piereskelevään koiraan.

Mutta se suurin merkkipaalu on ollut Tättis. Tättiksen loma-angstaus iski vasta kun oltiin palattu kotiin. Koko loman se nautti ja tykkäs, eikä riidellyt jannujen kanssa oikeastaan ollenkaan. Mitä nyt yhden aamun murjotti, mutta se on pientä verrattuna siihen minkälaista sen lomailu on ollut ennen. Vasta kotona se puhkesi lohduttomaan itkuun ja me istuttiin sohvassa sylikkäin juttelemassa ja päättelemässä niitä ensimmäisiä puolimuotoisia sukkia. Sit me pelattiin kaksistaan lautapeli ja lopulta neiti oli valmis siirtymään yläkertaan lukemaan kirjaa – ihan yksin, ihan ilman pikkuveljiä.

Kohtalaisesta ja osin kohtuuttomasta säästä huolimatta meillä oli maailman paras loma. Kaikilla oli kivaa ja vain mun polveni on ruvella sen myötä kun liukastuin kuralätäkössä. Se jäi koko retken ainoaksi vammaksi eikä siihen tarvittu edes laastareita.

Historiaa ja ennätyksiä siis sylintäydeltä.