ihan itse!

Viikon kouluaikatauluun harjoittelu on selvästi tehnyt tehtävänsä ainakin mun osalta kun herään 6:15 aamunhämärään. Käytän Koiran pikaulkona ja keitän itselleni aamun ekan kahvikupillisen. Istun tähän omalle paikalleni ja Koira hakee paikan sylistä.

Käyn läpi eilen illalla vanhempainillasta saatuja papereita. Lukujärjestystä vilkuillessani opin että lounasvälitunti on itse asiassa tunnin mittainen, ensin syödään ja sit leikitään. Koululiikuntaa on näköjään kahdesti viikossa, samoin kuin musiikkia. Edessä on seuraava pino kaavakkeita, tällä kertaa opettajaa varten. Mietin erityisopen sanoja eiliseltä illalla, sitä miten ihanaa on että on vanhempia jotka tukee lapsen koulua ja kouluntyötä, tukee oppimista, kouluun sopeutumista  ja osallistuu oman lapsensa asioihin. Vaikka tiedän vastauksen en voi olla miettimättä että onko tosiaan muunkinlaisia vanhempia? Onhan niitä.

siellä me istuttiin illalla, vanhemmat lasten pulpeteissa

K ilmestyy alakertaan, tuuppaa Koiran pois mun sylistä ja asettuu itse Koiran paikalle. Se kysyy voidaanko katsoa netistä batmankuvia. Sit se kysyy saako se laittaa itse itselleen aamiaista. Annan luvan ja jannu hakee ruokakomerosta keksilevitteen – joo ei ehkä se kaikkein terveellisin vaihtoehto – ja ottaa keittiöntasolta paketin täysjyväleipää. Annan sille leikkuulaudan ja se hakee laatikosta veitsen. Kaadan vielä lasiin maitoa ja jään sivusta tarkkailemaan tätä tapahtumaa. Mun lapsi. Se joka ei vielä keväällä osannut oikeastaan mitään muuta kuin juosta, kiertää itse purkin kannen auki, ottaa kaksi palaa leipää ja levittää veitsellä leiville keksitahnaa. Kuin kokenutkin tekijä se liimaa leiväpalaset vastakkain ja syö. Sit se tekee itselleen toisen samanlaisen mun seuratessa tilannetta koneen ääreltä. Sydän pakahtuu suuresta rakkaudesta ja ylpeydestä, se osaa, se osaa – ihan itse!