Siirry pääsisältöön

aika rientää

Sunnuntaiaamuna M herää ihan liian aikaisin. Illalla se sai valvoa lastenvahdin kanssa ja oli nukkumassa vasta kymmenen jälkeen. Se oli innoissaan koska siltä lähti illan aikana hammas ja se odotti hammaskeijua... keiju kävi vaikka hammas ehti illalla jo hukkuakin, M herää ennen seitsemää kurkistamaan tyynynsä alle. Se kiipeää kolikoittensa kanssa meidän sänkyyn ja hypistelee niitä mun nukkuessa jonkinlaista puoliunta. Kolikoitten lisäksi mun korviin kantautuu poikien leikkien ääni niitten huoneesta. Mua väsyttää ja kiroilen hiljaa mielessäni.



En jaksa nousta, en jaksa nousta, en kertakaikkiaan jaksa enkä halua nousta. Kysyn M:lta voikso se viedä pojat alakertaan katsomaan telkkaria... Mulla ei käy mielessäkään että tää suunnitelma vois onnistua ja kun seuraavan kerran katson kelloa puoliyhdeksältä olen ensin hämmentynyt ja sen jälkeen kauhuissani. Talo on hiljainen, tiedän että hälytin on päällä... niitten on pakko olla edelleen sisällä.

Alakerran sohvalla makaa kolme lasta peiton alla. M on tarjoillut seurueelle mun proteiinipatukat ja laatikollisen muropatukoita – sopii. Juomana niillä on ollut vettä. Niillä oli kuulemma nälkä, varmasti. Pyyhin muruset pöydältä ja laitan ne käärepaperin palaset, jotka eivät olleet löytäneet tietään roskikseen, roksikseen. Aamiainen oli selkeästi tarjoiltu keittiössä eikä yksikään ollut kärränyt ruokaansa ulos keittiöstä. Olen ylpeä laumastani, olen ylpeä M:sta... mun iso tyttö. En oleta että tästä tulee tapa, en oleta saavani nukahtaa uudestaan jokainen viikonloppu, mutta tiedän kuitenkin että niinkin voi käydä. Me ollaan tultu siihen pisteeseen jossa sekin on mahdollista.


Mun pitäis varmaan kirjoittaa kiitoskirje sille lääkefirmalle joka kehitti M:n lääkkeen. Paljon on muuttunut sen jälkeen ja me edelleen tutustutaan tähän uuteen lapseen.

"me riding bike
butterfly"

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...
25 kommenttia
Lue lisää