Siirry pääsisältöön

aika rientää

Sunnuntaiaamuna M herää ihan liian aikaisin. Illalla se sai valvoa lastenvahdin kanssa ja oli nukkumassa vasta kymmenen jälkeen. Se oli innoissaan koska siltä lähti illan aikana hammas ja se odotti hammaskeijua... keiju kävi vaikka hammas ehti illalla jo hukkuakin, M herää ennen seitsemää kurkistamaan tyynynsä alle. Se kiipeää kolikoittensa kanssa meidän sänkyyn ja hypistelee niitä mun nukkuessa jonkinlaista puoliunta. Kolikoitten lisäksi mun korviin kantautuu poikien leikkien ääni niitten huoneesta. Mua väsyttää ja kiroilen hiljaa mielessäni.



En jaksa nousta, en jaksa nousta, en kertakaikkiaan jaksa enkä halua nousta. Kysyn M:lta voikso se viedä pojat alakertaan katsomaan telkkaria... Mulla ei käy mielessäkään että tää suunnitelma vois onnistua ja kun seuraavan kerran katson kelloa puoliyhdeksältä olen ensin hämmentynyt ja sen jälkeen kauhuissani. Talo on hiljainen, tiedän että hälytin on päällä... niitten on pakko olla edelleen sisällä.

Alakerran sohvalla makaa kolme lasta peiton alla. M on tarjoillut seurueelle mun proteiinipatukat ja laatikollisen muropatukoita – sopii. Juomana niillä on ollut vettä. Niillä oli kuulemma nälkä, varmasti. Pyyhin muruset pöydältä ja laitan ne käärepaperin palaset, jotka eivät olleet löytäneet tietään roskikseen, roksikseen. Aamiainen oli selkeästi tarjoiltu keittiössä eikä yksikään ollut kärränyt ruokaansa ulos keittiöstä. Olen ylpeä laumastani, olen ylpeä M:sta... mun iso tyttö. En oleta että tästä tulee tapa, en oleta saavani nukahtaa uudestaan jokainen viikonloppu, mutta tiedän kuitenkin että niinkin voi käydä. Me ollaan tultu siihen pisteeseen jossa sekin on mahdollista.


Mun pitäis varmaan kirjoittaa kiitoskirje sille lääkefirmalle joka kehitti M:n lääkkeen. Paljon on muuttunut sen jälkeen ja me edelleen tutustutaan tähän uuteen lapseen.

"me riding bike
butterfly"

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää