Tahdon Asiat

Mulla meni sukset ristiin K:n viimevuotisen opetustiimin kanssa jo kauan ennen kuin K oli edes kouluikäinen. Lähtökohdat viimevuodelle oli siis heikot, ja vasta kevään viimeisessä palaverissa tiimi myönsi että ongelma saattaa ehkä kuitenkin olla myös jossakin muualla kuin lapsen vanhemmissa. Vuosi meni siihen että yritettiin lähinnä olla asiallisia ja tulla edes jotenkin toimeen. Kaadoin siis lasiin kuohuvaa alkukesästä kun sain kuulla että yksi opettajista oli siirtymässä toiseen kouluun ja toinen jäämässä eläkkeelle. Tiedän etten ollut ainoa, aika moni muukin huokaisi helpotuksesta kevätjuhlassa. Tämänvuotinen tiimi on mulle uusi, mutta olin kuullut paljon hyvää ystäviltä ja tuttavilta. Tiesin että toisen open sisko on ollut M:n ope aikanaan. Ensivaikutelma oli hyvä, siis silloin kun ajoin ennen koulunalkua puhumaan K:n ryhmäsijoituksesta. Neljän koulupäivän jälkeen koulusta tulee iloinen, hyväntuulinen ja puhelias lapsi. Viime vuonna sain käsiini väsyneen ja kiukkuisen pienen ...

Kaikki alkoi valkosipulista viitisentoista iltaa takaperin. Me syötiin L:n kanssa päivälliseksi jotakin – en tosiaan enää muista mitä – ja siinä oli runsaasti tuoretta valkosipulia. Yöllä M herää meidän välissä, käy vessassa ja palaa takaisin meidän väliin. Se pyörii ja hyörii ja vaihtaa asentoa, ja lopulta se puuskahtaa ärtyneenä; ”mä en voi nukkua kun te haisette niin pahalle – molemmat.” Ensin repee L ja sit mä. L toteaa tyttärelleen kuivahkoon äänensävyyn et onhan sulla omakin sänky jos tää ei kelpaa, ja tyttö ottaa kainaloonsa tyynyn ja peiton ja painelee omaan huoneeseensa. Mä katson L:llää ja se katsoo mua ja sit me nukutaan aamuun saakka. Aamulla keittiöön astelee aamuäreä prinsessa joka yökkäilee, koska sen vanhemmat haisee edelleen aivan tolkuttoman pahalle. Illalla se oli jo matkalla omalle paikalleen meidän sänkyyn, ja mennessään totes et ette sit saa haista yhtä pahalle. L vastas taas että onhan sulla omakin sänky, nuku siellä. Sinne se meni. Siellä se nukkui. Me olti...

Anni kysyi miksi koulujen pitää olla niin kaukana. Koska vastaus tähän kysymykseen pitkä ja monitahoinen, vastaan siihen ihan omalla kirjoituksellaan. ”Miksi teillä ei oo koulut kävelymatkojen päässä? Yhdysvalloissa ei tietty kävellä/pyöräillä juuri minnekään, kun taas Helsingissä pääsen kaikkialle pyörällä, kun yli 10 kilsaakin taittuu helposti pyöräteitä pitkin, mutta onko koulujen pakko olla kaukana. Onko alue niin harvaan asuttua, että lähikoulu on siksi kaukana?” Alkuun totean että Yhdysvalloissa on paljon alueita joilla ei kävellä tai pyöräillä mihinkään, mutta poikkeuksiakin löytyy. Etenkin täällä läntisen rannikon pohjoisosissa – Seattle, Portland, San Francisco – on ensinnäkin sangen toimiva ja kattava joukkoliikennejärjestelmä, samoin kuin kattava pyörä/kävelytietieverkosto. Meiltä pääsee bussilla kotinurkalta aina Seattleen saakka, samoin kuin periaatteessa pyörällä tai kävellenkin. Pyöräilijöitä on paljon ja pyörän voi jopa heittää bussin pyörätelineeseen maksutta....

Maanantaiaamuna oon nukkunut aivan liian vähän herätessäni kuuden aikaan siihen että M on koulustressissään kastellut sänkynsä. Se nukahtaa hetkeksi vielä meidän väliin mun maatessa sängyssä odottamassa pian soivaa herätyskelloa. M hyppää suihkuun mun tuijottaessa peilistä liian vähästä unesta punoittavia silmiä. Kaivan laatikosta silmätipat. Muistan sen harmaan hiuksen jonka löysin eilen illalla ja huokaan. Alakerrassa eväslaatikoita ei löydy mistään ja uninen L mutisee ettei tiedä mihin on ne laittanut. Tarjoilen vasemmalla kädellä laumalle muroja, oikealla keitän kahvia ja sillä kolmannella kädellä – ai mikä kolmas käsi? – pakkaan niitä olemattomia eväslaatikoita. Kahvi jäähtyy mukiin mun latoessa sekalaiseen valikoimaan erilaisia rasioita välipaloja ja lounaita, kesäkurpitsaleipää, jogurttia, mantelimaitoa, kuivattuja hedelmiä, kuivattuja mandariineja, vettä. L on heittänyt M:n pissaiset lakanat kodinhoitohuoneen lattialle ja ohimennessäni lykkään ne pesukoneeseen ja koneen kä...

Mä oon ollut töissä. Mä oon ollut töissä torstaina, perjantaina, lauantaina. Meen töihin tänäänkin. Tunnin päästä lähden ja tulen takaisin talon jo nukkuessa. K on stressaantunut koulun alkamisesta, uudesta ryhmästä ja kolmesta uudesta opettajasta. Se riehuu ja haastaa riitaa. M on ahdistunut siitä että mä meen töihin. Se ahdistaa sitä edelleen. Se ahdistaa sitä vaikka mä oon ollut töissä jo puoli vuotta. Se ahdistaa sitä koulupäivinä, koska se ei näe mua kuin aamuisin mun työpäivinä. Se ahdistaa sitä viikonloppuisin koska se nyt vaan ahdistaa sitä. Se kiukuttelee, se riehuu, se haastaa riitaa ja on, miten sen nyt sanois, rajaton ja intensiivinen. Se vaatii katkeamattoman huomion ja pitää huolta että myös saa sen. Mikään ei riitä. Mikään määrä huomiota ei ole tarpeeksi. Tätä kouluelämää on takana vasta kaksi viikkoa. Katsotaan tämä syksy. Jos keväällä edelleen ollaan tässä kohdassa, yritän siirtyä aamuvuoroon. Nyt en halua. Mulla on ihana työ, ihana tiimi, mielenkiintoisia pot...

Koskaan ei ole kahta samanlaista iltaa. Joskus on tasaisempaa, usein vaihtelevaa. Yksi tulee, toinen menee. Eilen kun hoitelin koko osaston potilaita oli edessä vähintäänkin mielenkiintoinen paletti. Leikkauspotilaitahan ne kaikki periaatteessa on, mutta potilas kun ei tule  leikkaukseen pelkkänä umpisuolena-suolitukoksena-kohdunpoistona-avanteena-infektiona vaan omana kokonaisuutenaan, ihmisenä ihan kaikkineen. Mukana mennyt, tuleva ja tämä hetki. Siinä kahdessakymmenessäyhdessä ihmisessä oli monta vatsanalueen leikkausta, oli pari ortopedistäkin potilasta, mutta se ei oikeastaan tehnyt näistä ihmisistä mielenkiintoisia, vaikka on myönnettävä että näin hoitotyön näkökulmasta oli mielenkiintoista avustaa virtsarakon huuhtelussa. Koko kerros haisi mätänevälle lihalle bakteeri-infektion tuhotessa potilaan kudosta. Piparmintun, kahvinporojen ja mätänevän lihan haju tuntui nenässä vielä kotonakin. Kahteenkymmeneen yhteen elämään mahtui vanki kahden vartijan seurassa. Oli se ty...

Herätyskello soi seiskalta mutta O on jo kerinnyt kiipeämään mun kainaloon muutamaa minuuttia aiemmin. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Koira on päässyt päässyt pissalle ja K ja M on ilmestyneet alakertaan. Mulla on pöydällä auki sarja eväslaatikoita. Jokainen saisi koulussaan ruokaa ja/tai välipalan, mutta maidoton perhe tekee eväänsä itse. Samalla kun pakkaan lasten eväitä tarjoilen niille aamiaista. Soijajogurttia, mantelimaitoa, kesäkurpitsamuffinseja. Kirjoitan M:n eväslaatikkoon päivän lappusen, ja lopulta paimennan koko lauman yläkertaan pukemaan. K:n bussisysteemit alkaa sitten joskus. L tekee lähtöä tärkeeseen palaveriin ja mun hommaksi jää kääntää vähintäänkin puolimahdotonyhtälö mahdolliseksi. M:n lounas: kurpitsaleipää, viinirypäleitä, riisikakkuja ja vaniljamantelimaitoa Starttaan auton tasan 8:15. Takapenkillä istuu kolme iloista lasta ja ne haluaa mennä kouluun lentokoneella; ”Hyvää huomenta matkustajat. Kiinnittäkää ystävällisesti turvavyönne ja huolehtikaa...