Siirry pääsisältöön

hyvää syntymäpäivää rakas

Ekaa kertaa en sytytä kynttilää. Enää ei tarvitse. Muistan kyllä, muistan niin kipeästi etten halua ajatuksissani palata siihen päivään. Muistan niin että henki edelleen salpautuu jos annan itseni muistaa jokaisen kohdan. Annan silmäkulman kostua hetkeksi... en varsinaisesti sure enää, en sure, mutta muistan kyllä. Muistan sen päivän viisi vuotta sitten, ja ne sitä edeltäneet päivät, maanantai-iltapäivästä lauantaihin. Muisto on enemmän kuin ajatus tai kimppu ajatuksia, se on fyysinen olotila. Tämän muiston tunnen kaikkialla kehossani.

Kaikesta kivusta, tuskasta ja suuresta surusta kasvoi jotakin elämää suurempaa, tai oikeastaan elämän kokoista – kahden elämän. Kaunista, täydellistä ja ihanaa... Ilman sitä kesäkuista viikkoa meillä ei olis Batmaniä, meillä ei olis O:ta, mulla ei olis sitä ryhmää naisia, jotka on kantaneet ja kasvaneet mukana nämä viisi vuotta. Viidessä vuodessa meille kaikille on kertynyt lapsia... kaikille enemmän kuin yksi. Näihin vuosiin on mahtunut paljon... ihania, täysiä, elämänmakuisia vuosia.

Aina välillä se pulpahtaa esiin lasten puheissa, se veli joka ei tullutkaan... M:n pikkuveli, poikien isoveli. Meillä ei ole muistoalttaria, meillä ei enää ole edes sitä kynttilää. T elää meidän puheissa. T elää muistoissa. T elää kaikessa siinä hyvässä ja kauniissa mikä T:n kuolemasta syntyi.

Hyvää syntymäpäivää, rakas T. Täyttäisit tänään viisi.


T. Äiti, Isä, M, Batman ja O


Tunnisteet:

Kommentit

  1. sanna8. kesäkuuta 2014 klo 3.27

    Täällä mä itken lukiessani kauniita sanojasi. Osanottoni T:n poismenon johdosta. Elämä on niin ihmeellistä. Ja nuo veljet. Teillä enkeli-isoveli T, Lissulla enkelipikkuveli T. Molemmat niin olennaisia osia elämänkulussa ja sen asian muistuttamisessa, että lapsemme ovat lahjoja. Kaikki heistä. Jokainen omalta osaltaan osa elämäämme, jokaisella paikka sydämessä. Ja muistoissamme. Ikuisesti <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...
25 kommenttia
Lue lisää