Siirry pääsisältöön

hyvää syntymäpäivää rakas

Ekaa kertaa en sytytä kynttilää. Enää ei tarvitse. Muistan kyllä, muistan niin kipeästi etten halua ajatuksissani palata siihen päivään. Muistan niin että henki edelleen salpautuu jos annan itseni muistaa jokaisen kohdan. Annan silmäkulman kostua hetkeksi... en varsinaisesti sure enää, en sure, mutta muistan kyllä. Muistan sen päivän viisi vuotta sitten, ja ne sitä edeltäneet päivät, maanantai-iltapäivästä lauantaihin. Muisto on enemmän kuin ajatus tai kimppu ajatuksia, se on fyysinen olotila. Tämän muiston tunnen kaikkialla kehossani.

Kaikesta kivusta, tuskasta ja suuresta surusta kasvoi jotakin elämää suurempaa, tai oikeastaan elämän kokoista – kahden elämän. Kaunista, täydellistä ja ihanaa... Ilman sitä kesäkuista viikkoa meillä ei olis Batmaniä, meillä ei olis O:ta, mulla ei olis sitä ryhmää naisia, jotka on kantaneet ja kasvaneet mukana nämä viisi vuotta. Viidessä vuodessa meille kaikille on kertynyt lapsia... kaikille enemmän kuin yksi. Näihin vuosiin on mahtunut paljon... ihania, täysiä, elämänmakuisia vuosia.

Aina välillä se pulpahtaa esiin lasten puheissa, se veli joka ei tullutkaan... M:n pikkuveli, poikien isoveli. Meillä ei ole muistoalttaria, meillä ei enää ole edes sitä kynttilää. T elää meidän puheissa. T elää muistoissa. T elää kaikessa siinä hyvässä ja kauniissa mikä T:n kuolemasta syntyi.

Hyvää syntymäpäivää, rakas T. Täyttäisit tänään viisi.


T. Äiti, Isä, M, Batman ja O


Tunnisteet:

Kommentit

  1. sanna8. kesäkuuta 2014 klo 3.27

    Täällä mä itken lukiessani kauniita sanojasi. Osanottoni T:n poismenon johdosta. Elämä on niin ihmeellistä. Ja nuo veljet. Teillä enkeli-isoveli T, Lissulla enkelipikkuveli T. Molemmat niin olennaisia osia elämänkulussa ja sen asian muistuttamisessa, että lapsemme ovat lahjoja. Kaikki heistä. Jokainen omalta osaltaan osa elämäämme, jokaisella paikka sydämessä. Ja muistoissamme. Ikuisesti <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää