On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä. Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli. Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
Kalapeli on paras! Meillä oli se kun olin pieni :) Hei oon miettiny tota lava-autoa, että eikö teitä pelota että joku varastaa kamat sieltä lavalta kun lähdette autolta ja lavalle jää jotain odottamaan? Kai siihen saa jonkun pressun, mutta ei sekään taida kauheasti tässä asiassa auttaa?
VastaaPoistaKalapeli on tosiaan kiva peli. Meidän nurkilla kukaan harvemmin varastaa mitään, ja monesti itsestä tuntuu että on ajan kanssa tullut turhankin huolettomaksi. Kaupoissa on aina tavaraa kauppojen ulkopuolella ilman että niitä kukaan sen kummemmin valvoo eikä niitä silti siitä ovarasteta jne. Meillä on monet Euroopasta vierailleet hämmästelleet sitä ettei kaikkea irtilähtevää kanneta mukana kainalosta, tyyliin: "tonkin vois tosta vaan ottaa mukaan ilman et kukaan huomais mitään..." Niin vois, eikä silti niin käy.
PoistaKoskaan ei ole meiltä lavalta viety mitään sen enemmän omassa kuin muissakaan osavaltioissa.