Siirry pääsisältöön

heinäkuun 1. 2014

Melkein unohdin aamulla... muistin vasta kun tarkastin M:n kesäkoulutehtäviä ja kirjoitin ekaan kirjaan päivämäärän... Heinäkuun eka oli tänä kesänä suorastaan hysteerisen lämmin. Ei ole mitenkään tavatonta että elohopea hipoo kolmeakymmentä, mutta se että lähestytään seuraavaa kymmenlukua on jo vähän harvinaisempaa...

aamulla lueskelin Veeran kuulumisia

 M teki hienomotoriikkaharjoituksiaan

pöydän toisella puolen K osallistui talkoisiin

O leikki Koiran kanssa

aamiaisen jämät

puistoeväät pakattuna



I need a wipe....!!!! Moooooooom, I need a wiiipe!



aamusuihku


kaikki valmiina





Mt Rainier - kotoisasti Reiska vaan


harjataanko teillä koskaan hiuksia parkkipaikalla? Siis yön jäljiltä...



M:n jäädessä sosiaalisten taitojen ryhmään me lähdettiin kauppaan ostamaan puistojuomia




kids clubista saa mukaan hedelmät


huomaa... 82F on +28C

siellä se Reiska taas on






isommassa autossa mahtuu hyvin vaihtamaan uikkarit päälle



päivän leiri... hyvin nopeasti ymmärsin että meidän kesätarvike repertuaarissa on vakava puute... meillä ei ole minkäänlaista aurinkovarjoa...

kyl mä tän saan...









aurinkovarjon metsästyksessä 


M haluaa mennä kiipeilemään, me käytiin selvittämässä onko se a) mahdollista ja b) paljonko se maksaa...
$60/tunti/1-4 henkeä... eiköhän me voida tehdä tää





matkalla lääkäriin


kaupungin paras perhevessa löytyy meidän omalta pikkuostarilta








lukutoukka










aurinkovarjoa testaamassa

hyvin pelittää, ja kustansi $35



tänään syödään ranskalaisia


...ja hampurilaisia





siellä ne perunat nyt porisee




ilmastointi myös alakertaan



20:30







pari erää Hiss-peliä M:n kanssa


vähät ne mitään nukkuu...



nyt ollaan jo lähellä nukkumattia

mä katson sängyssä tabletilta telkkaria

ilman täyttää Peace & Calm



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k